Pää­siäi­sen aikaan opim­me pal­jon Jee­suk­sen kär­si­myk­ses­tä. Vapah­ta­jan kat­se pysäh­dyt­tää mei­tä. Hän kat­soi Juu­das­ta kii­ras­tors­tai ilta­na, Pie­ta­ria Get­se­ma­nen tus­ka­nyö­nä ja äitiän­sä ris­til­tä. Hän kär­si hei­dän kaik­kien puo­les­ta. Se kat­se oli rak­kau­den kat­se. Se koh­dis­tui vihamieheenkin.

”Ker­ran sor­tu­vat nämä tiel­läm­me ole­vat esteet, joil­la pahuus on sul­ke­nut mei­dät ver­hon­ta­kai­sen pyhä­tön ulko­puo­lel­le, ja mei­dän luon­tom­me leh­ti­ma­ja koho­aa jäl­leen ylös­nouse­muk­ses­sa. Kaik­ki pahuu­den tuo­ma tur­mel­lus kato­aa ole­vai­sen pii­ris­tä, ja sil­loin viet­tä­vät yhteis­tä juh­laa Juma­lan kun­niak­si kaik­ki ne, jot­ka ylös­nouse­mus on peit­tä­nyt, sil­loin on kai­kil­la yksi ja sama ilo.” (Pyhä Makri­na vel­jel­leen Gre­go­rios Nyssalaiselle)