Edel­li­sen kolum­ni­ni kir­joi­tin kesän kyn­nyk­sel­lä, jol­loin kesä ja kesä­lo­ma aika oli alka­nut tai aina­kin lähestymässä.

Kirk­ko­vuo­den aihe vii­me sun­nun­tai­na oli Juma­lan huo­len­pi­to. Meil­lä ihmi­sil­lä on tapa­na mureh­tia ja kan­taa huol­ta kai­kis­ta mah­dol­li­sis­ta asiois­ta. Raa­ma­tus­sa Jee­sus opet­taa, että Juma­laan usko­van ihmi­sen ei tar­vit­se kan­taa mur­het­ta ja huo­leh­tia kai­kes­ta. Kun kul­jem­me elä­mäs­säm­me läpi myrs­ky­jen ja aurin­gon­pais­teen, voim­me olla var­mo­ja yhdes­tä asias­ta: Juma­la pitää huol­ta meistä.

Tors­tai-ilta­na aje­lin kan­sa­lais­opis­ton joo­ga­tun­nil­le Iisi-Aree­nal­le ja mie­tin tämän kir­joi­tuk­sen aihet­ta. Sil­lä het­kel­lä pääl­lim­mäi­se­nä mie­les­sä oli kii­tol­li­suus sii­tä, että pää­sen teke­mään minul­le iloa tuot­ta­vaa asi­aa tääl­lä Iis­sä, puit­teet sii­hen ovat kun­nos­sa, eikä se mak­sa­kaan ihan kama­las­ti. Ehkä meil­lä jotain on ihan hyvin.