Tuulivoimarakentaminen jatkui vuonna 2023 vilkkaana
Vuosi 2023 oli Suomen historiantoiseksi vilkkain tuulivoimarakentamisen vuosi. Vuoden 2023 aikana Suomeen rakennettiin 212 uutta tuulivoimalaa.
Lue lisääVuosi 2023 oli Suomen historiantoiseksi vilkkain tuulivoimarakentamisen vuosi. Vuoden 2023 aikana Suomeen rakennettiin 212 uutta tuulivoimalaa.
Lue lisääInbody-kehonkoostumusmittauksia tehdään Jatulissa Haukiputaalla torstaina 11.1. Kello 14–17. Mittaukseen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Testit maksavat 5,50 euroa palautteineen. InBody-testi tehdään…
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen puhelinvaihde aloittaa toimintansa loppiaisen jälkeen 10.1.2024. Pohteen puhelinvaihde palvelee asiakkaita numerossa 08 669 9500 maanantaista perjantaihin kello 7–19.
Varsinkin kahdella viimeisellä tunnilla ennen ruokailua keskityn nälkääni enemmän kuin opetukseen. Jos koulu alkaa aikaisin esimerkiksi kahdeksan aikaan ja pitää herätä tuntia aiemmin valmistautumaan kouluun, kymmenen aikaan voi olla jo nälkä, kun edellisen kerran on syöty kolme tuntia sitten.
Mielestäni mopokortin saaminen jo 14-vuotiaana pitäisi hyväksyä, mutta vain sillä ehdolla, jos on kokemusta mopolla ajamisesta, eli periaatteessa voi hakea erityisluvan mopokorttiin niin kuin ajokorttiin.
Kunta- ja Järjestö-Helmen avustushaku on auki 2.1.–31.1.2024. Helmi-ohjelma on merkittävä keino Suomen luonnon köyhtymisen pysäyttämiseen. Ohjelmassa luonnon monimuotoisuutta vahvistetaan aktiivisilla suojelu- ja hoitotoimilla. Kunta- ja Järjestö-Helmi avustushaku tukee kuntien ja järjestöjen luonnon monimuotoisuutta edistäviä, elinympäristöjen tilaa parantavia hankkeita.
Rantapohjasta 7.4.1977: Kuumeinen pikku-Pekka on ruokapöydässä ja syönti on hieman väkinäistä, ei tahdo olla haluja syöntiin. Pekka tuumaa äidille: “Onko minun pakko syödä, kun lusikkakin ottaa suttia.” U.K. Pateniemi
Kunnalla on tärkeä tehtävä osaamisen ja kulttuurin edistämisessä. Näitä ovat koulutus‑, taide‑, kulttuuri- ja kirjastopalvelut, liikuntapalvelut ja nuorisopalvelut.
Mielestäni sota ei saanut alkuaan Hamasin raakalaismaisesta hyökkäyksestä siviilejä kohtaan Israelissa vaan se oli valitettava terroristinen jatkumo vuosikymmenien heikomman osapuolen sortoon ja molemminpuoliseen väkivaltaan. Kummallakin puolella väkivallan kannattajat ovat voitolla. Heidän Joululaulunsa kuuluu: Minä etsin valtaa loistoa – en rauhaa päälle maan, kuten muutamilla muillakin tuntemillamme johtajilla – joukossa yksi naapurimmekin.
Osallistuin pitkästä aikaa talkoisiin. Maalasimme porukalla Iin Meriseuran ensi kesän suurta urakkaa ennakoiden majan ulkovuorilaudat jo odottamaan kuljetusta Röyttään.
Kelan korvaamista taksimatkoista vastaavat palveluntuottajat jatkavat taksipalvelua ainakin seuraavat kaksi vuotta. Vuoden 2024 alusta alkaen Kela-taksia saa ajaa ainoastaan sellainen kuljettaja, joka on saanut koulutuksen erityisryhmien kohtaamiseen, kertoo Kela
Saamme aloittaa uutta vuotta 2024. Uusi vuosi alkaa poutaisen pakkassään vallitessa. Uuden vuoden alkaessa aurinko valaisee puiden latvoja jo hieman pitempään kuin vuoden lyhimpänä päivänä. Menemme kevättä ja valoa kohti.
Iin Kärkkäisen pihalla 10 km nopeusrajoitusmerkki. Nesteen tankilla käyvät paahtavat vauhdilla parkkipaikkojen ohi. Kolinaa ja vaaratilanteita jatkuvasti.
Tuli se lujaa
Rantapohjan toimitukselle on kerrottu muutamista tapauksista, joissa yksityisellä sektorilla otettujen laboratoriokokeiden tuloksia ei ole jostakin syystä huomioitu Pohteen palveluissa. Hyvinvointialueelta kuitenkin todetaan, että sillä ei ole olemassa toimintaohjetta tai ‑mallia, jossa jo otettuja laboratoriotuloksia ei voisi tai saisi hyödyntää asiakkaan hoidossa.
Kun luet tätä kirjoitusta, minä olen jo luovuttanut työhuoneeni, tietokoneeni ja työpuhelimeni kollegalleni. Uusi vuosi kuljettaa minut uusiin haasteisiin, ja siirryn siis takavasemmalle Rantapohjan vakituisten toimittajien riveistä. Avustajana minua voi tosin vielä bongata satunnaisesti ympäri Rantapohjan aluetta.
Vuoden vaihtuessa on aika muistella menneen vuoden tapahtumia Rantapohjan alueella. Ensimmäisessä vuosikatsauksessa 28.12.2023 kerrattiin
vuoden kulkua Haukiputaalla. Rantapohjan vuosikatsauksen toisessa osassa kerrataan vuotta 2023 Iin ja Kuivaniemen alueilla.