Haukiputaan Taideyhdistyksen 40-vuotisjuhlanäyttely
Haukiputaan Taideyhdistyksen kevätnäyttelyn teemana on tällä kertaa Rohkeudella. Syysnäyttelyn teemana marraskuussa tulee olemaan Suru.
Lue lisääHaukiputaan Taideyhdistyksen kevätnäyttelyn teemana on tällä kertaa Rohkeudella. Syysnäyttelyn teemana marraskuussa tulee olemaan Suru.
Lue lisääPateniemi-Seura esitti 25.7.2024 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle, että Pateniemen Honkapirtti määrättäisiin rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) nojalla suojeltavaksi. Ennen suojeluaseman ratkaisemista ELY-keskus oli varannut saman lain 7 §:n mukaisesti mahdollisuuden laissa tarkoitetuille sekä muille hallintolain 11 §:ssä tarkoitetuille asianosaisille tilaisuuden tulla kuulluksi.
Putaan Vilkkaat järjesti tiistaina 11.3. Haukiputaan seurakuntatalolla info- ja keskustelutilaisuuden uusien kokoontumistilojen rakentamisesta. Paikalle oli tullut viitisentoista asiasta kiinnostunutta, joukossa.…..
Oulun kaupungilta on ollut lyhyen ajan sisällä haettavissa useanlaisia järjestöille ja yhteisöille suunnattuja avustuksia: alueellista toimintarahaa, hyvinvoinnin edistämisen alueellista järjestöavustusta eli hyte tai idearahaa, hyvinvoinnin edistämisen järjestöavustusta ja erikseen vielä kohdeavustuksia sekä lukuisia muita avustuksia. Joidenkin avustusten nimet ovat niin lähellä toisiaan, että niitä kannattaisi selkeyttää.
Pateniemen urheilukeskuksessa voidaan harjoittaa monipuolista liikuntaa. Lajeina mainittakoon jääkiekko, luistelu, kaukalopallo, jalkapallo ja yleisurheilun heittolajit. Tekojääradan avajaisia vietettiin 19.11.2023, joten toiminta on päässyt nyt hyvin rullaamaan. Keskus on auki aamusta iltaan, klo 7.30–21.30. Alueelle suunniteltiin myös skeittipaikkaa, mutta sitä ei ole toistaiseksi toteutettu.
Pateniemen eläkeläiset ja Pateniemi-Seura järjestivät kaikille avoimen joulujuhlan torstaina 12.12. Paikaksi oli valikoitunut Walo Oulun Toppilassa, koska yhdistyksen nykyinen Rauhanyhdistyksen väistötila ei vedä yli sataa osallistujaa ja siellä ei voi haitarimusiikkia soittaa. Tilaisuuden avauspuheenvuorossaan yhdistyksen puheenjohtaja Arja Ek toikin esille sen, että vuosi, jota olemme eläneet, on ollut monella tapaa vaiherikas ja täynnään haasteita. Mutta se on ollut myös uuden oppimista ja yhdessä selviämistä. Rauhanyhdistyksen tilat ovat mahdollistaneet kuitenkin eläkeläisten toiminnan jatkumisen.
Pateniemi-Seuran kolmas sahaseminaari 16.11. Kuivasojan koululla sai hyvän vastaanoton. Jälkikäteenkin tuli harvinaisia kiitoksia. Seminaaria oli uudistettu siten, että esitelmien yhteydessä oli sopivasti myös musiikkia.
Lions Club Oulu-Pateniemen peruskivi muurattiin 7.4.1984, jolloin pidettiin perustamiskokous ja allekirjoitettiin perustamisasiakirja Oulun Kauppaklubilla. Klubin kummiklubina toimi LC Haukipudas/Kello, jonka tervehdyksen klubin viireineen toi presidentti Pekka Paavola. LC Pateniemen perustajajäseniä oli 24, joista kolme, Heikki Nuortimo, Harri Lamberg ja Jukka Yliniemi ovat edelleen toiminnassa mukana.
Oravan koulu otettiin jälleen käyttöön. Tällä kertaa kuitenkin Pateniemen Honkapirtin väistötilana. Toinen väistötilahan on Pateniemen Rauhanyhdistys.
Olavi “Olli” Aleksi Ylipahkala syntyi Yli-Iissä Iijoen Pahkakosken rannalla 15.4.1937. Hän valmistui rakennusarkkitehdiksi Lahden teknillisestä oppilaitoksesta vuonna 1967. Arkkitehtuuritoimisto O. Ylipahkala Oy sai alkunsa kotitoimistona vuoden 1972 alussa Kellon Kiviniemessä. Ylipahkalat olivat muuttaneet sinne edellisenä vuonna. Toiminta lähti niin ripeästi liikkeelle, että jo seuraavana vuonna vuokrattiin Oulusta lisätiloja. Kymmenen vuotta myöhemmin toimisto oli jo Pohjois-Suomen suurimpia työllistäen noin kolmekymmentä henkilöä. Tosin ei kaikkia yhtä aikaa.
Pateniemen Honkapirtin ikkunat on jouduttu peittämään vanereilla ilkivallan vuoksi. Alakerran ikkunat rikottiin toissaviikonloppuna ja yläkerrankin ikkunoita kivitettiin viime viikon alkupuolella. Särkeminen on ollut harkittua ja perusteellista. Ikkunat on nyt uusittu ja vaneroitu.
LC Oulu-Pateniemi järjesti jo kahdeksannet Pateniemipäivät Pateniemen koululla viime lauantaina tällä kertaa teemalla Osallistumalla Hyvinvointia. Klubi oli saanut tilaisuuden järjestämiseen avustusta Oulun kaupungin alueellisista yhteistoimintavaroista.
Pateniemi-Seura on koonnut näyttelyn Haukiputaan kirjastoon Oulu Osakeyhtiön perhelehden, Hakkeiden kansista, mutta myös muutamia sisäsivuja on nähtävillä. Kansia on esillä 1980-luvun puoliväliin saakka. Näyttely on nähtävissä 6.10. saakka. Marraskuussa pidettävässä sahaseminaarissa aiheesta pidetään laajempi esitelmäkin. Oulu Osakeyhtiö omisti myös Pateniemen sahan vuosina 1935–1986. Pateniemen sahan toiminta loppui v. 1990. Oulu Oy sulautettiin Veitsiluoto Oy:hyn vuonna 1986. Vuonna 1995 Enso Gutzeit Oy ja Veitsiluoto Oy yhdistyivät Enso Oyj:ksi. Sittemmin vuonna 1998 yhdistyivät Enso Oyj ja Stora Ab, yhdistyivät Stora Enso Oyj:ksi.
Haukiputaan Taideyhdistyksellä alkoi uusi, tunteisiin liittyvä näyttelysarja, viime toukokuussa Haukiputaan Jatulissa, teemalla Ilon pisaroita. Syysnäyttelyn teemana, Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelytilassa Kiimingissä, on Haikeuden hetkiä. Avajaiset pidettiin 7.8. ja näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina elokuun loppuun saakka.
Kesä on suosittua retkien teon aikaa. Sitä ryydittävät esimerkiksi alueelliset toimintaraha-avustukset, jotka mahdollistavat yhdistyksille useampiakin retkiä. Pateniemi-Seura oli saanut uusimuotoisen avustuksen, Oulun kaupungin Hyvinvoinnin edistämisen järjestöavustuksen. Lähtökohtana oli, että matka oli kaikille avoin ja yhteistyökumppanina oli joku muukin järjestö, tällä kertaa Pateniemen Eläkeläiset ry.
Ylikiiminkiläisen Sampo Kaikkosen kesänäyttely Ajan olemus on avoinna 12.7.–4.8. Hänen ateljeensa toimii vanhan Seluskan suvun navetan heinävintillä Ylikiimingin Seluskanjärvellä Karahkan kylässä.