Artikkelit joiden kirjoittaja on Anu Kauppila
Tee se itse
Käsissäsi olevaa rakennusteema-lehteä oli erityisen mukava tehdä, sillä uusia ideoita ja vinkkejä tuli juttukeikoilla vuolaasti. Oma kesälomani on vielä edessä ja perinteisestihän se tarkoittaa myös aikaa uudelle raksaprojektille.´Kierrättäminen ja vanhojen huonekalujen tuunaaminen on lisääntynyt viime vuosien aikana ja olen itsekin melkoinen tee se itse-tyyppi. Työn jäljestä en mene takuuseen ja on enemmän sääntö kuin poikkeus, että joudun aina aloittamani projektin edetessä kuitenkin soittamaan isäni auttamaan.
Musiikki iski kovaa ja korkealta nuoreen Peraan
Vaihtoon lähtö avarsi maailmankatsomusta
Haukiputaan lukion toista luokkaa käyvä Moona Alaniemi vietti heinäkuussa kolme viikkoa vaihdossa Italian Toscanassa Lions Nuorisovaihdon kautta. Lukion rehtorin laittama Wilma-viesti vaihtomahdollisuudesta kiinnosti Moonaa, mutta 17 vuoden ikäraja mietitytti.
Luontomuistoja ja taidetta
Tiistaina palvelukeskus Jokirannassa asukkaat pääsivät taiteilemaan luonnonmateriaaleja hyödyntäen Niina Ahon ja Satu Suvannon ohjauksessa. Taiteilijat käyvät Jokirannan palvelukeskuksessa yhteensä kolme kertaa osana Sukupolvet Iinjoen varrella ‑taidepilottia. Suvanto kertoi pilotin olevan yksi Pohjois-Pohjanmaan liiton Kulttuurikenno-hankkeista.
Tosissaan mutta pilke silmäkulmassa
Toissa lauantaina Haukiputaan torillakin ilahduttanut Kellopeli-yhtye keikkailee kuukausittain ja harjoittelee tavoitteellisesti pilke silmäkulmassa. Yhtyeeseen kuuluvat Salla Honkanen, Jarno Pyöriä, Heikki.…..
Iin hoito-osaston muutos kirvoitti paljon keskustelua asukastilaisuudessa
Naapureita kuullaan Kellon TB:n toimenpidelupaa varten
Kellon Teboil-kylmäasema on aloittanut purkutyöt yhtiölle kaupungin myöntämien lupien mukaisesti elokuun alussa. Ennen kuin uusia laitteita voidaan alkaa asentamaan, täytyy vielä kuitenkin odottaa kaupungilla käsittelyssä olevan toimenpideluvan hyväksyminen. Luvan hakijana on Teboil Oy. Rakennusinsinööri Pertti Hirvaskoski Oulun kaupungin rakennusvalvonnan lupavalmistelusta kertoi, että yleensä kylmäasemien uusien pisteiden ja säiliöiden luvitus on joutuisaa.
Matalan kynnyksen agility-kisoissa saumatonta yhteistyötä ja ensikertalaisia
Kiimingin koiraharrastajat ry järjesti viime torstaina epäviralliset agility-kilpailut Kiimingissä Sammalojan kentällä. Radalla nähtiin eri rotuisia koiria aina kääpiövillakoirista shetlanninlammaskoiriin. Kisoista välittyi koirien suunnaton ilo ja into vauhdikkaaseen lajiin ja omistajien ylpeys perheenjäsenten suorituksiin.
Koljussa kahahti niin live-musiikki kuin ilotulitteetkin
Lauantaina Koljun venesatama täyttyi kyläläisistä, kun alueella järjestettiin Koljussa kajahtaa ‑tapahtuma. Aiemmin tapahtuma on järjestetty Koljun majalla, mutta Halosenniemen kyläyhdistyksen luopuessa majasta, tapahtuma siirrettiin satamaan. Lokaation vaihdos ei yleisöä haitannut, päinvastoin moni ihasteli upeaa miljöötä ja muutama saapui satamaan omalla paatillaan. Halosenlahden kyläyhdistyksessä ja järjestelyissä mukana oleva Paula Harju oli iloinen, että tapahtuma pystyttiin järjestämään satamassa.
Musa-Vintti laajensi ja uusi tilojaan
Tapahtumia toisensa perään Haukiputaan torilla
Haukiputaan torille toivottuja tapahtumia on alkanut hahmottumaan oikein urakalla. Parin edellisen sunnuntain tapahtuma-palavereissa ei ole ollut isoa kävijäryntäystä, mutta muutamankin innokkaan voimin on saatu jo paljon aikaan.
Kari Väänänen nauratti Iissä: ”En sano itseäni neroksi, vaikka nero olenkin”
Iissä ensimmäistä kertaa järjestetty Taiteiden illat kokosi yhteen eri alojen taiteilijoita niin Taidekeskus KulttuuriKauppilaan, Taitotalolle kuin Kuivaniemen kirjastollekin viime viikolla. Torstain ja perjantain tapahtumista vastasivat yhteistyössä Iin kirjasto- ja kulttuuripalvelut sekä KulttuuriKauppila.
Nähtävää, kuultavaa ja koettavaa koko perheelle
Klassisia kasvohoitoja ja ripsienpidennyksiä
Tekoäly – työväline joka mullistaa myös opetuksen
Tekoälystä on tullut jo osa monen arkea ja se yleistyy myös opetuksessa ja erityisesti opetuksen ja opetusmateriaalien visualisoinnissa. Opetusalan ammattilaiset näkevät tekoälyn mahdollisuutena ja opettajilta odotetaan ainakin sitä, että he tietävät mitä tekoäly on ja miten sitä voi opetuksessa hyödyntää.


