Har­taus: Kan­san tah­to viha, tule­vai­suus tuho

”Pitä­kää huo­li sii­tä, ettei jou­kos­san­ne ole ainoa­ta­kaan mies­tä eikä nais­ta, ei sukua eikä hei­moa, joka hyl­kää Her­ran, mei­dän Juma­lam­me, ja ryh­tyy pal­ve­le­maan noi­den kan­so­jen juma­lia. Tei­dän jou­kos­san­ne ei saa olla ketään, joka kyl­vää ympä­ril­leen syn­nin myrk­kyä ja tur­mion sie­men­tä ja joka täs­tä lii­tos­ta välit­tä­mät­tä itse­var­mas­ti ajat­te­lee, että hänen käy hyvin, vaik­ka hän mie­len­sä paa­dut­taen pysyy­kin luo­pu­muk­ses­saan. Hän saat­tai­si tuhoon tei­dät kaik­ki, niin hyvät kuin pahat­kin.” (5.Moos.29:17–18)

Kan­na­tus­ta kan­sa­kun­nan kaa­pin pääl­le saa se, joka kek­sii viek­kaim­man val­heen kan­san kiu­kut­ta­mi­sek­si. Val­he saa aikaan suu­ren tuhon, sil­lä val­hees­ta viri­ää viha val­taa koh­taan ja vihas­ta vim­mai­nen vaa­ti­mus val­lan vaih­ta­mi­sek­si. Vim­mai­set vaa­ti­muk­set kie­hut­ta­vat kan­san tah­don. Kan­san tah­dos­ta seu­raa val­lan tuho ja val­lan tuhos­ta kan­san­val­ta ja kan­san­val­taa seu­raa kan­san tuho. 

Val­ta, jota kan­sa luu­lee käyt­tä­vän­sä, on vaa­ral­lis­ta. Viha­vai­ku­tet­tu kan­san tah­to on vaa­rak­si seu­raa­vil­le suku­pol­vil­le, sil­lä kan­san­val­taa käyt­tää Val­heen­her­ra kan­saa vastaan.

Sinä olet kan­sa. Sinä tah­dot ja saat, mitä tah­dot, jos uskot val­hei­siin ja vihaat valtaa.

Sinä ja minä olem­me kan­sa. Me riit­tä­mät­tö­mät ja tyy­ty­mät­tö­mät, oikeu­te­tut ja kyl­ty­mät­tö­mät. Me olem­me kan­sa. Kan­sas­sa kas­vaa voi­mam­me ja oikeu­tem­me enem­pään. Tah­dom­me mas­soit­taa itsem­me vah­vem­mik­si ja tul­la rikkaammiksi.

Sinä olet kan­sa. Jos vihaat, olet kan­sal­le vaaraksi.

”Jos kir­nuat ker­maa, tulee voi­ta, jos vään­nät nenää, tulee ver­ta, jos liet­sot vihaa, tulee sota.” (San.30:33)

Saa­ta­na kiuk­ku­aa kai­ken aikaa kes­kel­läm­me. Hän on har­haut­ta­ja, joka lupaa sinul­le mui­ta enem­män. Hän kehuu sinut mui­ta eri­tyi­sem­mäk­si ja myön­tää sinul­le oikeu­tuk­sen pait­si kateu­teen ja kat­ke­ruu­teen myös vihaan.

Kuka­pa kek­si­si­kään virit­tää viek­kaim­man val­heen, ellei sit­ten itse Saa­ta­na, Valheenherra?!

Hän suu­ren­taa ja pon­te­voit­taa sinut tun­te­maan itse­si ole­maan oikeassa!

Kuka uskoi­si Paho­lai­sen val­hei­siin, ellei­vät juu­ri omiin todel­li­suuk­siin­sa tyy­ty­mät­tö­mät kyl­ty­mät­tö­mät, ailah­te­le­vat ja hel­pos­ti hurah­te­le­vat ihmi­set, jot­ka koke­vat itsen­sä mui­ta eri­tyi­sem­mik­si ja miel­tä­vät voi­man­sa kan­san tah­dok­si! Kuka­pa uskoi­si Saa­ta­naan, ellei sit­ten kansa!

On vaa­ral­lis­ta omis­taa oikeus itses­tään­sel­vyyk­siin. Ei ole itses­tään­sel­vyyk­siä. Ihmi­sil­lä tai yhtei­söil­lä, joil­la on oikeus itses­tään­sel­vyyk­siin, ei ole lain­kaan pettymyksensietokykyä.

Oikeu­tet­tu oma tah­to on sil­loin juma­la ja oma juma­la tor­juu Juma­lan tahdon. 

Totuus on täl­löin vihol­li­nen, kuin vaa­ni­va peto, jon­ka pal­jas­tu­mis­ta on pelät­tä­vä ja jota on paet­ta­va viih­tee­seen ja riippuvuuksiin.

Itses­tään­sel­vyy­ten­sä itsel­leen oikeut­ta­nut ihmi­nen, joka on aina ja kai­kes­sa oikeas­sa, on altis vihal­le. Aina oikeas­sa ole­va ihmi­nen on vaa­ral­li­nen, sil­lä hän vihaa mui­ta oikeas­sa olevia.

Hänel­lä yksin on oikeus oikeas­sa ole­mi­seen ja muil­la on vain oikeus saman­suun­tai­suu­teen hänen kans­saan. Varo oikeas­sa ole­via ihmisiä!

Kai­ken pahan alku on ihmi­sen tyy­ty­mät­tö­myys ja kiit­tä­mät­tö­myys. Ole­mi­sen­osaan­sa kiroa­va kan­sa on täyn­nä tyh­miä ihmi­siä ja tyh­mien tur­va on oman tah­don mukai­nen ylei­nen mie­li­pi­de. Ylei­nen mie­li­pi­de perus­tuu kan­san tyy­ty­mät­tö­myy­teen. Tyh­miä ihmi­siä käy­te­tään hyväk­si. Hyväk­si­käyt­tä­jä ei ole hyväl­lä asial­la, vaan kan­san tah­don asial­la. Hyväk­si­käyt­tä­jä on har­haut­ta­ja, Valheenherra.

Jos vain tyy­tyi­sim­me sii­hen, mitä nyt olem­me ja kiit­täi­sim­me sii­tä, mitä meil­lä jo on, ei Paho­lai­sel­la oli­si mei­hin mitään val­taa. Mut­ta on niin kuin Raa­ma­tus­sa sanotaan:

”Itse­ra­kas ei moi­tet­ta sie­dä, oma­hy­väi­nen ei mene vii­sai­den luo.” (San.15:12)

Me emme tyy­dy, vaik­ka meil­lä oli­si – niin kuin on! – kaik­ki, mitä tar­vit­sem­me ja liikaakin.

Tah­dom­me todel­li­suu­del­tam­me enem­män ja sen saa­tuam­me tah­dom­me lisää.

Paho­lai­nen perus­taa menes­ty­vän toi­min­tan­sa nime­no­maan mei­dän tyytymättömyyteemme!

Tyy­ty­mät­tö­mi­nä olem­me help­po­ja saa­lii­ta, niin kuin raa­to­ja, joi­den äärel­lä kot­kat kokoontuvat.

Tyy­ty­mät­tö­myy­tem­me vuok­si Paho­lai­nen antaa meil­le suo­sio­ta jokai­ses­ta pahas­ta aja­tuk­ses­ta ja vää­räs­tä valin­nas­ta, min­kä teem­me tyy­ty­mät­tö­myyt­täm­me kasvattamaan.

Herää kan­sa! Herää! Aika ei ole hyvä, eikä se ole paha. Me vain olem­me joko tai. Sinä ja minä.

Heik­ki Pesä­maa, pap­pi, Kii­min­gin seurakunta