Ala­vuo­ton perin­ne­päi­väs­sä pyyk­ki puh­dis­tui ja rys­ky ryti­si – Vei­jo Vää­nä­nen kuki­tet­tiin kylä­toi­min­nan hope­sen ansio­mer­kin vuoksi

Ala­vuo­ton perin­ne­päi­vää on vie­tet­ty vesi­myl­lyn mai­se­mis­sa Kii­min­ki­joen tör­mäl­lä jo vuo­des­ta 2012 saak­ka. Vuo­sien aika­na monet perin­tei­set työ­ta­vat ovat tul­leet kävi­jöil­le tutuik­si. Täl­lä ker­taa muun muas­sa pui­tiin vil­jaa rys­kyl­lä, sepa­roi­tiin mai­toa, par­kat­tiin pui­ta ja pes­tiin pyyk­kiä aiem­pien vuo­si­kym­men­ten malliin.

Työ­näy­tök­set kiin­nos­ti­vat väkeä, ja myl­lys­sä jau­he­tut jau­hot teki­vät kaup­pan­sa mui­den myyn­ti­tuot­tei­den lisäk­si. Kah­vi­la täyt­tyi väes­tä, ja kuu­lu­mi­sia vaih­det­tiin. Päi­vän aika­na pai­kal­la vie­rai­li kyläyh­dis­tyk­sen arvioin mukaan rei­lut 400 kävijää.

Ala­vuo­ton omas­ta nuo­rem­mas­ta suku­pol­ves­ta lei­von­ta­tuot­tei­taan oli­vat päi­vil­lä myy­mäs­sä Lit­towin sisa­ruk­set Kal­le, Riik­ka, Pet­te­ri, Vil­le ja Mis­ka. Suu­rin osa lei­von­nai­sis­ta oli lei­vot­tu vas­ta juu­ri aamul­la ennen h‑hetkeä.

– Me on osal­lis­tut­tu tähän perin­ne­päi­vään niin kau­an kuin muis­tam­me, Riik­ka Lit­tow kertoi.

Sisa­rus­ten mukaan kaup­pa kävi totut­tuun tapaan, kiih­tyen lop­pua kohti.

– Munk­ke­ja menee var­mas­ti eni­ten, Vil­le Lit­tow sanoi.

Lit­towit asu­vat aivan juh­la­pai­kan lähel­lä, ja he ker­toi­vat ole­van­sa kylän ainoat nuo­ret. Pie­nem­piä lap­sia on muitakin.

– Olen kii­tol­li­nen maa­lais­lap­suu­des­ta, jon­ka olen saa­nut tääl­lä elää, vaik­ka jos­kus nuo­rem­pa­na tun­tui han­ka­lal­ta se, kun ei saa­nut olla kave­rei­den kans­sa niin hel­pos­ti, Riik­ka Lit­tow sanoi.

Perin­ne­päi­väs­sä kuki­tet­tiin Ala­vuo­ton oma kylä­ak­tii­vi Vei­jo Vää­nä­nen, joka elo­kuun lopus­sa sai Suo­men Kylät ry:n myön­tä­män kylä­toi­min­nan hopei­sen ansiomerkin.

Vää­nä­sen kukit­ti­vat val­ta­kun­nan viral­li­nen kylä­hul­lu Ani­ta Sie­vä­nen sekä Ala­vuo­ton kyläyh­dis­tyk­sen Anu Han­he­la.

Vei­jo Vää­nä­nen on ollut muka­na kyläyh­dis­tyk­sen toi­min­nas­sa vuo­des­ta 1980 läh­tien. Vuo­si­kym­men­ten aika­na hän on osal­lis­tu­nut lukui­siin tal­koi­siin ja ollut kehit­tä­mäs­sä koti­ky­lään­sä monel­la taval­la. Hän on toi­mi­nut myös Oulun Seu­dun Lea­de­rin puheen­joh­ta­ja­na ja kunnallisvaltuutettuna.

Vää­nä­nen itse jakoi tun­nus­tuk­ses­ta kun­nian kyläläisille.

– Tämä­hän vetää vähän nöy­räk­si, mut­ta tämä kun­nia­no­soi­tus ei ole yksin omaa ansio­ta­ni. Se on myös näi­den kylä­läis­ten ja aktii­vis­ten tal­koo­lais­ten ansio­ta. Me olem­me yhdes­sä teh­neet tätä hommaa.

Juu­ri yhdes­sä teke­mi­nen on hänen mukaan­sa kan­ta­nut Ala­vuot­toa eteenpäin.

– Meil­lä on aivan mah­ta­va tal­koo­po­ruk­ka täs­sä ympä­ril­lä. Ala­vuot­to on perin­tei­ses­ti ollut tal­koo­hen­ki­nen kylä. Täl­lä voi­mal­la me olem­me aina pääs­seet eteenpäin.

Vuo­si­kym­me­niä kylä­toi­min­nas­sa muka­na ollut Vää­nä­nen kat­soo jo myös seu­raa­vien teki­jöi­den suun­taan. Hän toi­voo nuo­rem­man pol­ven tart­tu­van aika­naan vas­tuuseen kylän yhtei­ses­tä tekemisestä.

– Toi­von, että sai­sim­me nuo­rem­paa pol­vea mukaan ja pys­tyi­sim­me jat­ka­maan tätä perin­teis­tä toi­min­taa tääl­lä kylil­lä ja saa­maan tän­ne lisää elinvoimaa.