Har­taus: Työ ei ole turhaa

Iivo Nis­ka­nen on sii­vit­tä­nyt suo­ma­lai­sia olym­pia­hen­keen. Iivon pää­mää­rä voit­taa olym­pia­kul­taan ase­tet­tiin jo 8 vuot­ta sit­ten. Pää­mää­rä­tie­toi­suus on jotain hyvin ihail­ta­vaa. Se on myös kan­nus­ta­vaa: jos oikeas­ti jotain haluam­me, kesk

itym­me sii­hen ja usein kau­kai­sel­ta­kin tun­tu­va asia voi olla totta.

Toi­nen mie­len­kiin­toi­nen Ylen olym­pia­tun­nel­mia välit­tä­vä het­ki oli hie­no haas­tat­te­lu vuo­den 2002 Salt Lake Cityn kul­ta­mi­ta­lis­ti Samp­pa Lajuses­ta. Yhdis­te­tyn mies otti nois­sa kisois­sa kol­me kul­ta­mi­ta­lia. Mitä mie­hel­le kuu­lui nyt 20 vuot­ta myö­hem­min? Yksi esil­le nousseist

a tee­mois­ta oli Lajusen hen­gel­li­syys. Samp­pa Laju­nen ker­toi, kuin­ka oli koke­nut tar­peen teh­dä Juma­lan kans­sa tilit sel­väk­si ja että oli saa­nut täy­del­li­sen var­muu­den Juma­lan olemassaolosta.

Lajusen mukaan kul­ta­mi­ta­leil­la ei ollut enää mer­ki­tys­tä. Hän ker­toi, miten ne ruos­tu­vat ja häm­mäs­te­li, että mitä ne ovat sen rin­nal­la, että me voim­me voit­taa ikui­sen elä­män. Haas­tat­te­lus­ta tuli hyvin esil­le, ettei urhei­li­jan sydän ollut jää­nyt kiin­ni menes­tyk­seen. Mita­lit oli­vat auto­tal­lis­sa pah­vi­laa­ti­kos­sa. Hänen yksi isoim­mis­ta tun­nus­tuk­sis­ta, vuo­den urhei­li­ja 2002 pal­kin­to, oli ollut lap­sen muka­na päi­vä­ko­dis­sa leikkipäivänä.

Jesa­jan kir­jas­sa on kau­niit sanat: ”Niin kuin sade ja lumi tule­vat tai­vaas­ta eivät sin­ne palaa vaan kas­te­le­vat maan, joka hedel­möi­tyy ja ver­soo ja antaa kyl­vä­jäl­le sie­me­nen ja näl­käi­sel­le lei­vän, niin käy myös sanan, joka minun suus­ta­ni läh­tee: se ei tyh­jä­nä palaa vaan täyt­tää teh­tä­vän, jon­ka minä sil­le annan, ja saa menes­ty­mään kai­ken, mitä var­ten sen lähetän”.

Usko sii­hen, ettei työ ole tur­haa, on olen­nais­ta oikeas­taan kai­kes­sa elä­mäs­säm­me. Kuka haluai­si yli­pää­tään teh­dä mitään tur­haa? Kai­kes­sa teke­mi­ses­sä on läh­det­tä­vä sii­tä, että se on arvo­kas­ta ja tär­ke­ää ja se tuot­taa tulos­ta. Opet­ta­ja menee kou­luun uskoen, että sil­lä on las­ten kas­vul­le tär­keä teh­tä­vä. Ei maan­vil­je­li­jä mene kyl­vä­mään sie­men­tä aja­tuk­se­naan, ettei siel­tä mitään tulee. Tule­va sato on var­mas­ti mie­les­sä. Toki meil­lä on kai­kil­la hei­kot het­kem­me. Melua­va luok­ka ja ajan käyt­tä­mi­nen epä­olen­nai­seen voi var­mas­ti mie­ti­tyt­tää opet­ta­jaa. Pai­non­pu­do­tuk­sen tulok­set eivät näy, urhei­lu­tu­lok­set eivät parane.

Mie­len­kiin­non koh­teem­me vaih­tu­vat. Samp­pa Lajusen esi­merk­ki lait­taa poh­ti­maan, että tur­hen­tuu­ko jot­kut asiat elä­mäs­sä arvo­maa­il­man muut­tues­sa? Into­hi­mo, jol­le olem­me anta­neet elä­mäs­tä 10 vuot­ta, voi myö­hem­min tun­tua tur­hal­ta. Ja sil­ti, ajat­te­len, että toi­nen asia joh­taa toi­seen. Tur­hil­ta­kin tun­tu­vil­ta asioil­la on usein salat­tu merkitys.

Kris­til­li­ses­sä uskos­sa on aina ollut tär­ke­ää aja­tus, että pal­jon teem­me, mut­ta lopul­ta Juma­la on se, joka antaa siu­nauk­sen ja menestyksen.

Tutun kyl­vä­jä­ver­tauk­sen aja­tus on sii­nä, että huk­kaan mene­väs­tä työs­tä huo­li­mat­ta satoa­kin tulee. Jee­sus roh­kai­see puur­ta­mi­sen kes­kel­lä. Ei ole syy­tä lan­nis­tua, vaik­ka aina emme onnis­tu pon­nis­te­luis­sam­me. Voim­me vain teh­dä par­haam­me ja luot­taa, että Juma­la tekee salat­tua työ­tään ja antaa kas­vun. Täs­sä koh­taa elä­määm­me, saam­me antaa Juma­lal­le asiam­me ja pyy­tää, että hän antaa hank­keil­lem­me siunauksensa.

Jaak­ko Tuis­ku, Hau­ki­pu­taan seu­ra­kun­nan kirkkoherra

Jaak­ko Tuisku.