Ensi sunnuntain kirkkopyhän aiheena on rukous ja usko. Aika, jota elämme, saakin monet meistä kääntymään juuri näiden ja Jumalan puoleen, kun kaikki mitä tiesimme ja tunsimme, se mihin luotimme, on sortunut ympärillämme. Maailma muuttui yhdessä yössä, eikä vanhaan ole enää paluuta.
Huoli ukrainalaisista veljistämme ja sisaristamme on suuri. Tulevaisuuteemme näyttää yhtäkkiä jälleen yhtä epävarmalta kuin 1930-luvun lopussa. Emme tiedä mitä odottaa. Monet meistä tuntevat toivottomuutta ja ahdistusta, pelkoakin. Myös epäusko ja viha voivat nostaa päätään. Tämä tapahtuu lisäksi tilanteessa, jossa juuri kokemamme maailmanlaajuinen pandemiakaan ei ole vielä ohi. Tämä koettelee meidän kaikkien kestokykyä. Mihin kaikki päättyy? Onko meillä toivoa?
Kirkkovuodessa me olemme laskeutuneet paastonaikaan. Tämä vastaa hyvin myös maailmantilaa. Paastonaika on nimittäin matka, joka vie maailmanlaajuisen seurakunnan kohti ristin pitkäperjantaita ja pääsiäisen ylösnousemusta. Tämä aika saa meidät unohtamaan ne asiat, jotka eivät ole niin tärkeitä, ja keskittymään olennaiseen.
Tärkeintä paastossa onkin keskittyminen Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen. Tämä on nyt erityisen tärkeää. Paasto on myös omaa itsekkyyttä vastaan suunnattu kristillinen harjoitus, jossa tärkeintä ei ole ulkonainen paasto, kuten ruuasta tai muista nautinnoista pidättäytyminen ja siitä numeron tekeminen. Tätä paljon tärkeämpää on sisäinen paasto; Tilan raivaaminen omassa elämässä rukoukselle, Jumalan sanan lukemiselle, messussa käymiselle, hiljentymiselle, uskolle ja rakkaudelle. Tänä aikana karsimme elämästämme niitä asioita, jotka eivät ole oikeasti tärkeitä ja vievät huomiomme oikeasti merkityksellisiltä asioilta. Tänä vuonna meillä on erityisen paljon syitä rukoilla sekä kaikkien rakkaidemme että vainoojiemme puolesta, ja tehdä lähimmäisillemme rakkauden tekoja sekä lähellä että kaukana. Jumala toimii tässä maailmassa myös meidän kauttamme.
Vaikka tilanne näyttää synkältä, niin älkäämme vaipuko epätoivoon. Yö on pimeimmillään juuri ennen aamunkoittoa. Me olemme olleet tällä tiellä ennenkin, sekä suomalaisina että kristittyinä. Epävarmuuden ja tuskien tiellä. Tämän tien päässä ei kuitenkaan odota kadotus ja kuolema, vaan pääsiäisen ilo ja ylösnousemus. Kärsimysten tie on kuljettava, mutta me selviämme siitä toisiamme tukien, toinen toistemme puolesta rukoillen ja toisiamme auttaen, Herraamme turvaten.
Kaiken tämän keskellä me voimme löytää lohdun Kristuksen lupauksesta: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän (Joh. 3:16). Liittykäämme täydestä sydämestämme Dietrich Bonhoefferin lohdullisen virren 600 sanoihin: Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!
Jussi Rinta-Jouppi, seurakuntapastori, Haukiputaan seurakunta