Luistelujäät pääosin kunnossa
Rantapohjan alueen luistelukentät tulevat tämän viikon aikana pääosin käyttöön. Ylikiimingissä käytössä ovat jo Vesalan koulun jäät sekä Ylikiimingin koulun kenttä.
Lue lisääRantapohjan alueen luistelukentät tulevat tämän viikon aikana pääosin käyttöön. Ylikiimingissä käytössä ovat jo Vesalan koulun jäät sekä Ylikiimingin koulun kenttä.
Lue lisääSuomi viettää tänään itsenäisyyspäivää ja sitä juhlistetaan myös Rantapohjan alueella perinteisin menoin. Joissain tapahtumissa saatetaan pyytää esittämään koronapassi. Itsenäisyyspäivää juhlistetaan…
Lue lisääTasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on päättänyt antaa ansioituneille Suomen kansalaisille kunniamerkkejä. Ohessa Rantapohjan alueen…
Lue lisääOulun kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina käsittelemään kaupunginhallituksen esitystä vuoden 2022 talousarvioksi ja ‑suunnitelmaksi vuosille 2022–24. Taloustilanne on kääntynyt odotettua paremmaksi, mutta isot investoinnit odottavat.
Talousarvion valmistelu ja sen käsittely eri vaiheissa sai päättäjiltä kehuja kautta linjan. Ilmapiirin todettiin olleen rakentava ja asioita on viety eteenpäin hyvässä yhteisymmärryksessä Oulun parhaaksi.
Lue lisääYlikiimingin Ms:n kenneljaoston järjestämissä kokeissa tulostaso muodostui ajankohtaan nähden normaaliksi. Kokeen ylituomarina toimi Timo Tiiro Iistä. Jämptlanninpystykorvauroksesta Rokkapalon Renttu tuli käyttövalio.
Itsenäisyyspäivää juhlistetaan Oulun seurakunnissa useiden tapahtumien merkeissä. Juhlajumalanpalvelukset järjestetään maanantaina 6.12. kello 10 Haukiputaan, Kiimingin, Oulunsalon, Oulujoen, Ylikiimingin ja Yli-Iin kirkoissa sekä Oulun tuomiokirkossa. Myös kunniakäynnit haudoilla kuuluvat ohjelmaan useissa seurakunnissa.
Keskustan aluevaaliehdokkaat Antti Huttu-Hiltunen Ylikiimingistä ja Pirkko Mattila Muhokselta uhmasivat pakkasta, kun pystyttivät vaalitelttaa Ylikiimingissä viime lauantaina aamusella. Parivaljakon mielestä ehdokkaiden olisi nyt ehdottoman tärkeätä tulla esille, jotta äänestäjät saataisiin kiinnostumaan vaaleista ja historiallisesta uudistuksesta. Molemmat toivovat, että aluevaaleilla valitaan asioista päättämään sekä kokeneita että nuoria päättäjiä eri puolilta maakuntaa.
Fingrid Oyj suunnittelee uuden voimajohdon rakentamista Rovaniemen Petäjäskosken ja Vaalan Nuojuankankaan välille. Voimajohtoyhteyden pituus on reilut 200 kilometriä. Uusi voimajohto sijoittuu osin nykyisten voimajohtojen yhteyteen, ja uutta maastokäytävää on noin 105–145 kilometriä vaihtoehdosta riippuen.
Jalankulkija jäi kuorma-auton ja perävaunun muodostaman yhdistelmäajoneuvon alle ja menehtyi tapahtumapaikalla lauantaina kello 9.20 Kuusamontiellä noin 14 kilometriä Kiimingin keskustasta Kuusamon suuntaan.
Kaikki Oulun kirjastot ovat kiinni tiistaina 23.11. laajan käyttökatkon vuoksi, joka alkaa jo maanataina illalla kello 20. Käyttökatko päättyy keskiviikkona 24.11. Myös omatoimikirjastot ovat kiinni maanantai-illasta alkaen. Kirjastot avataan keskiviikkona kello 12 mennessä. Myöskään kirjasto-autot eivät liikennöi katkon aikana ja kirjaston verkkopalvelut ovat pois käytöstä. Käyttökatko johtuu kirjastojärjestelmän palvelimen huollosta.