Ran­ta­poh­jas­ta 1.6.1978: Olin kave­ri­ni kans­sa jänis­met­säl­lä. Ammuin jänis­tä kak­si ker­taa perä­tys­ten, mut­ta jänis mitään välit­tä­mät­tä kor­via hei­lu­tel­len mylk­kä­si met­sän peit­toon. Tähän kave­ri­ni oitis lausu­maan: “Se ei var­maan kuul­lut.” E.S.Haukipudas

Kar­hu valit­tiin Suo­men kan­sal­li­se­läi­mek­si Suo­men Luon­non­suo­je­lu­lii­ton ja Hel­sin­gin Sano­mien jär­jes­tä­mäs­sä äänes­tyk­ses­sä 1985. Hyvä perus­te­lu sil­le on se, että kar­hu on suu­rin petoe­läin Suo­mes­sa ja koko poh­joi­sel­la ilmas­to­vyö­hyk­keel­lä. Toi­saal­ta kar­huun liit­tyy ehkä eläi­mis­tä eni­ten myto­lo­gi­aa ja sym­bo­liik­kaa niin pai­kal­li­sis­sa, maa­kun­nal­li­sis­sa kuin kan­sal­li­sis­sa suh­teis­sa. Kar­hua on voi­man­sa ansios­ta pelät­ty ja kunnioitettu.

Suo­men toi­nen maa­il­man­so­ta ei päät­ty­nyt­kään Neu­vos­to­lii­ton kans­sa sol­mit­tuun väli­rau­haan syk­syl­lä 1944. Yksi anka­rim­mis­ta rau­ha­neh­dois­ta oli se, että Suo­men oli pako­tet­ta­va Sak­san jou­kot pois Suo­mes­ta. Sak­san jouk­ko­ja oli poh­joi­ses­sa Suo­mes­sa yli 200 000 miestä.