Toimittajalta

Moni Ran­ta­poh­jan luki­jois­ta kävi pre­si­den­tin­vaa­lien uur­nil­la 30 vuot­ta sit­ten vuon­na 1994, kun nyky­muo­toi­nen pre­si­den­tin valit­se­mis­ta­pa oli ensim­mäi­sen ker­ran käy­tös­sä. Vuo­den 1988 vaa­leis­sa oli käy­tös­sä seka­mal­li, jos­sa äänes­tet­tiin pre­si­dent­tieh­do­kas­ta sekä valit­si­ja­mies­tä, nyky­ään kai sanot­tai­siin ‑hen­ki­löä.

Oli­sin toi­vo­nut että joku pre­si­dent­tieh­dok­kais­ta oli­si vai­vau­tu­nut tän­ne Ran­ta­poh­jan­kin alu­eel­le kam­pan­joi­maan. Noh, Pek­ka Haa­vis­to kävi loka­kuus­sa Iis­sä ja Hau­ki­pu­taal­la, mut­ta eipä ole mui­ta näkynyt.

Kun luet tätä kir­joi­tus­ta, minä olen jo luo­vut­ta­nut työ­huo­nee­ni, tie­to­ko­nee­ni ja työ­pu­he­li­me­ni kol­le­gal­le­ni. Uusi vuo­si kul­jet­taa minut uusiin haas­tei­siin, ja siir­ryn siis taka­va­sem­mal­le Ran­ta­poh­jan vaki­tuis­ten toi­mit­ta­jien riveis­tä. Avus­ta­ja­na minua voi tosin vie­lä bon­ga­ta satun­nai­ses­ti ympä­ri Ran­ta­poh­jan aluetta.

Pre­si­den­tin­vaa­lit käy­tiin Suo­mes­sa vii­mek­si vuon­na 2018. Tulos oli sel­vil­lä jo ensim­mäi­sen äänes­tyk­sen jäl­keen. Istu­va pre­si­dent­ti Sau­li Nii­nis­tö aset­tui valit­si­jayh­dis­tyk­sen ehdok­kaak­si ja put­sa­si pöy­dän 62,6 pro­sen­tin osuu­del­la äänis­tä. Sil­loin­kin oli ehdol­la vih­reis­tä Pek­ka Haa­vis­to, joka sai äänis­tä 12,4 pro­sent­tia. Tämän ker­tai­sis­sa vaa­leis­sa Haa­vis­ton taka­na on myös valitsijayhdistys.

Huh, huh. Oli­pa mel­koi­nen ajo­ke­li tiis­tai­na ilta­päi­väl­lä, kun mat­ka­sin kotiin. Kes­kel­lä ajo­kais­taa oli 30-sent­ti­nen lumi­pal­le ja vie­lä kes­kel­lä kais­taa 15-sent­ti­nen. Mat­kaa sai tait­taa kie­li kes­kel­lä suu­ta, ja sil­ti auto pyr­ki välil­lä kyl­ki­myy­ryyn, vaik­ka ajoin hitaas­ti. Näky­vyyt­tä ei ollut juu­ri mitään. Aura-autot eivät ehti­neet kor­jaa­maan san­kan ja pit­kä­kes­toi­sen lumi­sa­teen jäl­kiä. Omal­la rei­til­lä­ni tiet oli­vat jo kui­ten­kin kun­nos­sa kes­ki­viik­ko­aa­mu­na, kii­tos siitä.

Havait­sin jän­nit­tä­vän asian, kun kat­se­lin luet­tu­jen kir­jo­je­ni lais­taa täl­tä vuo­del­ta. Monet par­hais­ta luke­mis­ta­ni kir­jois­ta ovat niin sano­tus­ti epä­miel­lyt­tä­viä luku­ko­ke­muk­sia. Nii­den ker­to­mat tari­nat ja koh­ta­lot nos­tat­ta­vat ahdis­tuk­sen, empa­tian, puis­ta­tuk­sen ja jopa inhon ja rai­von tun­tei­ta pin­taan. Tari­naa jää miet­ti­mään jäl­keen päin pit­käk­si aikaa, ja teos put­kah­taa mie­leen satun­nai­ses­ti vie­lä pit­kän­kin ajan jälkeen. 

Lukios­sa luok­ka­to­ve­ri­ni P tai­si kär­siä mui­ta nuo­ria enem­män mur­ro­siän hor­mo­ni­myrs­kys­tä. Kou­lun­käyn­ti ei mais­tu­nut lain­kaan ja hän saat­toi häi­ri­köi­dä mui­ta. Opet­ta­jat tai­si­vat olla tyy­ty­väi­siä sil­loin, kun P kes­kit­tyi sar­ja­ku­vien piir­tä­mi­seen. Niis­sä jou­tui­vat onnet­to­muuk­sien tai pil­kan uhreik­si P:n inhoa­mat opettajat.

Huo­men­na tääl­lä Suo­mes­sa syty­tel­lään kynt­ti­löi­tä ikku­noil­le ja liput nouse­vat sal­koi­hin. Monis­sa kodeis­sa saa­te­taan vie­lä muis­tel­la sodas­sa ollut­ta iso­vaa­ria tai iso­mum­mia, joka jou­tui nuo­re­na vas­tuuseen koti­rin­ta­man asiois­ta. Jou­lu­kuun 6. päi­vä on Suo­men itsenäisyyspäivä.