Oikaisu
Kiimingin seurakunnan diakonian 150-vuotisjuhlassa oli virhe diakoniatyöntekijöiden määrässä. Diakoniatiimiin kuuluu kuusi henkilöä, joista neljä on diakoniatyöntekijää.
Lue lisääKiimingin seurakunnan diakonian 150-vuotisjuhlassa oli virhe diakoniatyöntekijöiden määrässä. Diakoniatiimiin kuuluu kuusi henkilöä, joista neljä on diakoniatyöntekijää.
Lue lisääTänä vuonna lentopallon alue-SM-turnauksessa niitettiin menestystä myös Pohjoiseen Suomeen. Pohjois-Suomen edustusjoukkue sijoittui Helsingissä järjestetyssä turnauksessa kolmanneksi.
Lue lisääKiimingin seurakunnassa juhlittiin sunnuntaina paitsi diakonian 150-vuotiasjuhlaa, myös 70- ja 80-vuotiaita kiiminkiläisiä, ylikiiminkiläisiä, yli-iiläisiä ja jääliläisiä. Paikalla oli väkeä seurakuntasalin täydeltä, ja mukana oli myös seurakunnan aiempia diakoniatyöntekijöitä sekä diakonian vapaaehtoisia.
Lue lisääKausi-influenssarokotukset alkavat Oulussa maanantaina 31.10. Limingantullin rokotuspisteellä osoitteessa Nuottasaarentie 5. Lisäksi järjestetään alueellisia rokotuspäiviä eri puolilla Oulua.
Rokotukseen on varattava aika hyvinvointipalvelujen nettiajanvarauksen kautta. Ajanvaraus avautui eilen maanantaina. Jos sähköinen ajanvaraus ei ole mahdollinen, ajan voi varata myös puhelimitse p. 08 558 41415 maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8–15.
Lue lisääPimenevässä illassa Kiimingin entisen kunnanviraston alakerran valaistuista ikkunoista näkyy kangaspuita ja naisia niiden ympärillä. Sisälle astuttaessa korviin kuuluu iloinen puheensorina.……
Seurakuntavaalit järjestetään sunnuntaina 20.11. Vaalien ennakkoäänestys on 8.–12.11. Tulevien luottamushenkilöiden toimikausi on 2023–2026. Seurakuntavaalien valtakunnallinen vaalikone on avautunut osoitteessa www.seurakuntavaalit/vaalikone. Vaalikoneen avulla voi etsiä itselleen sopivan ehdokkaan marraskuun seurakuntavaaleihin.
Alakylän, Tirinkylän, Haipuskylän ja Hanhiperän osayleiskaavan laatiminen on kestänyt jo vuosia. Kaavasta on nähty useita ehdotuksia, joilla on pyritty etsimään sekä asukkaille että kaavoitukselle sopivia kompromisseja. Hankausta on aiheuttanut muun muassa tulvamallinnus, jonka myötä rakennuslupaa ei voida myöntää paikalle, jonne tieyhteys katkeaisi tulvan myötä.
Me olemme 5B luokka ja keräämme rahaa leirikoulua varten. Emme ole vielä tosin päättäneet, mihin lähdemme sitten kun on riittävästi rahaa. Me teimme koulun alussa buffetin, jonka nimi oli Cafe Kiva. Me myimme siellä erilaisia herkkuja esimerkiksi piirakkaa, karkkia, popcornia ja pitsaa. Kauppa kävi hyvin ja saimme siitä hyvin rahaa.
Syksyinen riimiruno
Värikäs äänekäs,
lehti ehti puusta maahan pudota.
Pieni sieni maahan tulla tupsahti.
Ruska tulee,
puska on aivan lehdetön.
Syksyllä on pimeää,
kuulin linnunlaulua kimeää.
Ulkona tarvin takin ja lakin,
kesä meni kipin kapin.
Suomessa on lakkautettu viimeisen 30 vuoden aikana 2 900 koulua eli noin 56 prosenttia kouluista. Jopa 94 prosenttia maaseutukouluista on lakkautettu. Suurelta osin elinkelpoisten koulujen lakkautuksia on perusteltu säästöillä. Kuitenkin vuosien 2000–2004 aikana lakkautetuista 300 koulusta on tehty selvitys, jonka perusteella kuntien perusopetuksen menot ovat lakkautusten myötä kasvaneet noin 24 prosenttia. Todellisia säästöjä ei ole syntynyt, eikä lakkautusten lapsivaikutuksia ole tutkittu, ei ennen eikä jälkeen. Luvut tulivat esille Oulussa järjestetyn paneelikeskustelun asiantuntijavieraiden puheenvuoroissa.
Oulun kaupunki on tänä vuonna tehnyt rikosilmoituksen viiden leikkipuiston töhrimisestä. Tekijällä on vahingonkorvausvastuu.
Oulu eroaa tällä hetkellä muista suurimmista kaupungeista Oikotie Asuntojen mukaan siinä, että sillä ei juurikaan ole vetovoimaa kantakaupungin ulkopuolella. Oulussa asuntojen kärkikiinnostus kohdistuu Tuiraan.
Tulevina vuosina Oulussa tapahtuu paljon. Kaupunginjohtaja Päivi Laajalan mukaan vauhti kiihtyy investointien suhteen seuraavien kolmen vuoden ajan. Kaikkiaan Oulun kaupungin investointien tarve on noin 200 miljoonaa euroa vuosittain vuosien 2023–2025 aikana.
Tirinkylässä halutaan pitää yllä menneiden vuosikymmenten pihapeliperinnettä kokoamalla kylän lapset viikoittain useana iltana koulun pihamaalle liikkumaan. Toimintaa on ollut jo neljän lukukauden ajan, mutta korona-aika toi siihen tauon.
Kansanedustaja Janne Heikkinen (kok.) esittää talousarvioaloitteessaan 56 000 000 euron rahoituksen myöntämistä valtatie 22 Korvenkylä–Kiiminki välin parantamiseksi. Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja on kansanedustaja Mari-Leena Talvitie (kok.).
Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ja Luonnonperintösäätiö järjestivät yhdessä Kiimingin Vehmaansuolla suon ennallistamistalkoot. Vehmaansuo on aikanaan ojitettu metsän kasvun tehostamiseksi, mikä on Suomessa varsin tyypillistä. Nyt talkoilla parannettiin suon vesitaloutta, jotta se saataisiin palautettua alkuperäiseen suuntaan muun muassa rakentamalla alueelle kaksi patoa.