Yleen­sä omal­la kolum­ni­vuo­rol­la­ni minul­la on ollut mie­les­sä aihe, jos­ta haluan jotain sanoa. Nyt vuo­den alus­sa tun­tuu­kin, että mitä­pä täs­sä enää mihin­kään sanoi­si mitään. Kaik­ki kli­seet vii­me vuo­den ras­kau­des­ta ja parem­man vuo­den toi­veis­ta on jo sanot­tu. Suu­ri osa meis­tä on teh­nyt uuden vuo­den lupauk­sia, jois­ta moni on jo rikot­tu. Nyt kadu­taan sitä, että tuli­kin julis­tet­tua ne somes­sa kaikille.

Säh­kö­mark­ki­nat ovat yli­kuu­men­tu­neet. Tal­ves­ta odo­tel­laan tuu­lis­ta, jot­ta tuu­li­myl­lyt jau­hai­si­vat mah­dol­li­sim­man pal­jon säh­köä kuluttajille. 

Jou­lu­rau­ha rik­koon­tui jou­lu­päi­vän aamu­na, kun Raut­jär­ven van­ha puu­kirk­ko paloi kivi­jal­kaan asti, ilmei­ses­ti tahal­laan syty­tet­ty­nä. Hil­jai­sek­si vetää, epä­toi­vo val­taa mielen.

Uudes­sa tes­ta­men­tis­sa on kak­si jou­lu­ker­to­mus­ta. Tut­tu Luuk­kaan jou­lue­van­ke­liu­mi kuvaa onnel­li­sia, jos­kin korut­to­mia tapah­tu­mia Bet­le­he­min sei­men ympä­ril­lä. Vähem­män tun­ne­tus­sa Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min jou­lu­ker­to­muk­ses­sa on uhkaa­vam­pi tunnelma.

Maa­il­mas­sa on luke­ma­ton mää­rä jou­lu­lau­lu­ja. Suo­mes­sa jul­kais­tu­ja jou­lu­lau­lu­ja on yksis­tään arviol­ta kol­mi­sen tuhat­ta. Jou­lu­lau­lu­ja on lau­let­tu yksin tai yhdes­sä. Monil­le jou­lu­lau­lut tuo­vat mie­leen lap­suu­den jou­lut ja jou­lun odotuksen. 

Vuo­si 2022 alkaa ole­maan lopuil­laan ja lähes­tym­me jäl­leen jou­lua. Tuo­ta iha­naa juh­la-aikaa, jol­loin voim­me rau­hoit­tua kukin tahoil­lam­me vain ole­maan ja naut­ti­maan jokai­nen tavallamme.