Hela­tors­tain yksi evan­ke­liu­mi­kat­kel­ma on Johan­nek­sen evan­ke­liu­min luvus­ta 17:24–26, joka päät­tää Jee­suk­sen niin sano­tun jää­hy­väis­ru­kouk­sen, siis rukouk­sen, jon­ka hän piti oltu­aan vii­meis­tä ker­taa kool­la ope­tus­las­ten­sa kans­sa ennen tie­tään ris­til­le ja sen taka­na jo hää­möt­tä­vään ylös­nouse­muk­seen ja taivaaseenastumiseen.

Oulun alu­eel­li­set pal­ve­lu­verk­ko­sel­vi­tyk­set ovat olleet vii­me aiko­jen yksi suu­ris­ta kes­kus­te­luai­heis­ta lautakunnassamme.

Luen par­hail­la­ni yhden suo­sik­ki­kir­jai­li­jois­ta­ni turk­ki­lai­sen Orhan Pamu­kin his­to­rial­lis­ta romaa­nia Rut­to­yöt (Tam­mi 2023. suom. Tuu­la Kojo). Olen pääs­syt vas­ta 818-sivui­sen teok­sen alkuun (150 sivua), mut­ta teok­sen kes­kei­nen idea on jo avau­tu­nut. Teos ker­too kuvit­teel­li­sen Min­ge­rin saa­ren tilan­tees­ta itäi­sel­lä Väli­me­rel­lä vuon­na 1901, kun saa­rel­la puh­ke­aa ruttoepidemia.

Oulus­sa on pal­jon met­siä ja met­sät ovat oulu­lai­sil­le lähi­luon­toa, taka­pi­ha, lähi­met­siä, suo­ja­met­siä, mar­ja­paik­ko­ja, ret­kei­ly­au­luei­ta ja ‑paik­ko­ja, luon­non­suo­je­lua, luon­non moni­muo­toi­suut­ta, met­säs­ty­sa­luei­ta, hii­li­nie­lu­ja ja ‑varas­to­ja, talou­del­lis­ta kas­vua ja varal­li­suut­ta, elä­myk­siä, raa­ka-ainet­ta, työ­paik­ko­ja, lii­kun­ta­paik­ko­ja ja kaik­kea mah­dol­lis­ta. Luul­ta­vas­ti jokai­sel­ta oulu­lai­sel­ta löy­tyy oman­lai­sen­sa mer­ki­tys metsille.

Osal­lis­tuin maa­lis­kuus­sa 2023 Ope­tus- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­riön jär­jes­tä­mään semi­naa­riin, jos­sa luo­tiin tilan­ne­ku­vaa Suo­men väes­tö­ke­hi­tyk­sen vai­ku­tuk­sis­ta var­hais­kas­va­tuk­sen, esi- ja perus­o­pe­tuk­sen, lukio­kou­lu­tuk­sen ja amma­til­li­sen kou­lu­tuk­sen jär­jes­tä­mi­seen ja saa­vu­tet­ta­vuu­teen. Täl­lä vuo­si­kym­me­nel­lä tulem­me näke­mään var­si­nai­sen väes­töt­su­na­min, joka menee läpi Suo­men kaik­kien kun­tien pal­ve­lu­ra­ken­tei­den ja kou­lu­tusas­tei­den. Ikä­luo­kat ovat pie­nen­ty­neet ja pie­nen­ty­vät edel­leen 15 % vuosivauhtia. 

Olem­me pitä­neet Hau­ki­pu­taan seu­ra­kun­nas­sa tämän kevään aika­na Pyhän ris­teyk­sis­sä ‑nimel­lä kul­ke­vaa kes­kus­te­lusar­jaa Teams-alus­tal­la. Sen tar­koi­tus on ollut koo­ta yhteen ajas­sa liik­ku­via ilmiöi­tä ja eri­lais­ten kiin­nos­ta­vien alus­ta­jien joh­dol­la kes­kus­tel­la yhdessä.

Näin tote­si minul­le eräs terä­vä nuo­ri vas­ti­kään. Kii­reh­din kiis­tä­mään ja perus­te­le­maan. Tome­ra­na pää­tök­sen­te­ki­jä­nä ker­roin, kuin­ka itse asias­sa on teh­ty pal­jon hyvää. Hyvin­voin­tia­lue pors­kut­taa, kult­tuu­ria kehi­te­tään jat­ku­vas­ti ja kou­lu­ruo­kai­luun­kin on kiin­ni­tet­ty parem­paa huomiota.