Päättäjältä: Poikkeuskesä
Ihmisen on hyvä kuulua johonkin. Osa meistä kuuluu perimän ja ympäristön tahdosta joukkoon, joka saa nyt poikkeuksellisesti jopa paheksuntaa osalta…
Lue lisääIhmisen on hyvä kuulua johonkin. Osa meistä kuuluu perimän ja ympäristön tahdosta joukkoon, joka saa nyt poikkeuksellisesti jopa paheksuntaa osalta…
Lue lisääIin kunta rupesi pistämään taloutta kuntoon lomauttamalla kesällä matalapalkkaisimpia työntekijöitä. Iissä on ideaa Kiitos Olli Häyryselle, kun saan katsella ohikulkiessani teidän.…..
Lue lisääOllinkorven tuulivoimapuiston rakentaminen saa aikaan vaikutusalueella ja naapuristossa kiinteistöjen arvon alenemisen. Lähimmät kiinteistöt käyvät jopa markkinakelvottomiksi. Ei kukaan tule ostamaan.…..
Lue lisääKaupunki on käynnistänyt asemakaavan laajennushankkeen Haukiputaan Keiskan koulun pohjoispuolella Muurakorvessa. Vastaava asemakaavahanke on piakkoin käynnistymässä myös Haukiputaan Asemakylällä koulun pohjoispuolisella…
Lue lisääSuomessa on noudatettu koronaan liittyviä ohjeistuksia ja rajoituksia hyvin, ja esimerkiksi Oulunkaaren alueella tilanne on hyvin rauhallinen. Viime aikoina on.…..
Iin kunta satsaa vain ilmastonmuutokseen ja tuulimyllyvouhotukseen. Lakisääteiset palvelut ovat retuperällä. Esimerkiksi lapsiperheisiin ei saa apua, vaikka kuinka pyytää. Läheltä.…..
Lueskelen takkahuoneessa. Leivinuunissa on tulet, lämpöä “tilauksessa”. Palamassa on viimeiset halot ja kohta pääsen kohentelemaan. No niin, taas on uunissa.…..
Raksilan market-alueen uusi kaavaprosessi on viittä vaille valmis vuosien työn tuloksena. Samalla tavalla kuin korona iski äkillisesti ja lujaa, on…
Tuulivoimayhtymä suunnittelee Iin Olhavan ja Simon tuulivoimakeskittymiin liittyen alueelle suurta sähkölinjaa. Kysymys on kuitenkin Iin ja Simon alueen vesialueen, laajan…
16.5. vietettiin jokavuotista kansainvälistä virtavesipäivää. Sitä kannattaa viettää Iijoellakin. Suunnitelmat joen ennallistamiseksi etenevät positiivisesti ja muutosprosessi vesivoimayhtiöiden kalatalousvelvoitteiden osalta on.…..