Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Taimi Martta Heikkinen Haukiputaalta kuoli 1.5. Hän oli 97-vuotias.
Lue lisääTaimi Martta Heikkinen Haukiputaalta kuoli 1.5. Hän oli 97-vuotias.
Lue lisääEntisinä aikoina vilja oli elinehto, jotta ihmispoloinen selvisi yli talven. Viljaa pidettiin usein talon arvokkaimpana omaisuutena. Oli luonnollista, että sitä tuli suojella kaikin tavoin niin sään kuin tuhoeläinten haittavaikutuksilta.
Lue lisääRantapohjasta 21.12.1978: Oli kerran kaksi kaverusta. Toinen joutui linnaan kellon varastamisesta ja toinen vieraiden lehmien lypsämisestä. Eräänä aamuna lypsäjä kysyi: “Paljonko kello on?” Kellovaras vastasi: “Alkaa olla aamulypsyn aika.” V.H. Tupos
Lue lisääKeväällä ja kesällä liikkuminen pienillä metsäteillä lisääntyy muun muassa mökkeilyn vuoksi. Metsäteillä on syytä ottaa huomioon puutavaraliikenne, joka on ympärivuorokautista. Puutavara-auton kuljettajat jättävät aina tien alkuun, risteysalueelle, varoituskolmion, jossa tiedotetaan käynnissä olevasta puunajosta. Kolmiossa on myös kuljettajan puhelinnumero. Stora Enson operaatioasiantuntija Paavo Vähäkuopus muistuttaa ottamaan yhteyttä kuljettajaan, jotta puutavaraliikenne voidaan ohittaa turvallisesti. Kapealla tiellä ei ole aina tilaa ohitukselle, jolloin yhteydenotto kuljettajaan on tärkeää, jotta puutavara-auton kuljettajalla on mahdollisuus kertoa tiellä liikkujalle, miten tilanteessa tulee toimia. Metsäteillä voi tapahtua myös puunkorjuuta ja metsäenergian haketusta.
– Puutavara-auton kohdatessa tulee varmistaa, että kuljettaja on huomannut liikkujan. Tee itsestäsi näkyvä ja varmista, että sinut on havaittu, Vähäkuopus ohjeistaa.
Lue lisääKyllikki Sointu Kukkola Iistä kuoli 8.4. Hän oli 87-vuotias.
Rantapohjasta 14.12.1978: Sananparsia Iistä: – Siihen se hajos ku Aalmannin koni Illinjäälle. – Päivää, oottako nähny Häivää. Ei oo nähty moneen päivään. – Huuku, minkälainen tehdään luuku? – Lalli, minkälainen se on luukun malli? B.V.
Reino Olavi Säävälä Ylikiimingistä kuoli 11.4.2025. Hän oli 83-vuotias.
Oulun kaupungin maankäytössä ja tonttien luovutuksessa asuntorakentamisen painopiste on lähivuosina täydennysrakentamisessa olemassa olevilla asuinalueilla. Samalla on kuitenkin tarpeen kaavoittaa myös uusia asuinalueita eri puolille Oulua, mukaan lukien reuna-alueet. Näin voidaan samalla vaikuttaa alueiden elinvoimaisuuteen ja kaupungin palveluverkon suunnitteluun ja kehittämiseen, todettiin Oulun kaupunginvaltuustossa esitetyissä puheenvuoroissa.
Pellava (Linum usitatissimum) on yksivuotinen alle metrin korkuinen kuitu- ja öljykasvi. Pellava kuuluu maailman vanhimpiin viljelykasveihin.
Rantapohjasta 14.12.1978: Ekaluokkalaisten tunnilla opettaja kysyy Kallelta: “Sanopa Kalle, kuka oli ensimmäinen ihminen?” “Väinämöinen”, vastasi Kalle. “Onko se ihan varma?” “Onpa tietenkin.” “Entäs Aatami sitten?” utelee opettaja. “Niin, no, jos ulkomaalaisetkin otetaan huomioon.” Allu
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli maaliskuun 2025 lopussa 5 640 437. Maamme väkiluku kasvoi tammi–maaliskuun aikana 4 466 hengellä. Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 7 166 enemmän kuin maastamuuttoja. Syntyneitä oli 4 271 vähemmän kuin kuolleita.
Pohjois-Pohjanmaan Keskustan piirihallitus ja aluevaltuustoryhmä päättivät sunnuntaina esityksistään Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen luottamuspaikoille. Aluevaltuuston puheenjohtajaksi esitetään Matti Sorosta Pyhäjoelta. Aluehallituksen puheenjohtajaksi Keskusta…
Jäälissä Keskusta otti aluevaaleissa 26,2 prosenttia äänistä. Kokoomus tuli tiukasti perässä 25,3 prosentin äänisaaliillaan. SDP oli kolmantena saaden 21,7 prosenttia äänistä.
Oulun kaupunginhallitus esittää valtuustolle maankäytön toteuttamisohjelman 2026–2030 hyväksymistä. Kyseessä on Väli-MATO, eli maankäytön toteuttamisohjelman päivitys vuosille 2026–2030. Ohjelmassa on päivitetty asuntotuotannon linjaukset huomioiden täydennysrakentaminen sekä asuntomarkkinatilanne. Työpaikkaosiossa on huomioitu Oulun elinkeino-ohjelma 2030 tavoitteet sekä vihreän siirtymän tarpeet.
Rantapohjasta 8.12.1978: Koulussa oli meneillään uskontotunti. Valmisteltiin seuraavan päivän läksyä lukemalla se kertaalleen läpi. Poika jolla oli heikohko lukutaito, luki seuraavasti: “Ja Jeesus sanoi ryövärille, totisesti minä sanon sinulle, tänä päivänä olet oleva mun kanssani Parriisissa.” KT Yli-Ii
Silva Aulikki Sipola Haukiputaalta kuoli 25.3. Hän oli 70-vuotias.