Kyläl­lä piti­vät sili­mää­te­ke­vät Ili­mas­toar­ree­naa Illin­juok­su­jen aikaan. Hyvin oli­vat onnis­tu­neet saa­maan monen­lais­ta ili­maa erias­tei­sis­ta sat­teis­ta pou­taan. Pou­ta­han tul­lee toki aina ennen Illin­juok­su­ja, mitä Kert­tu Kota­kor­pi piti selit­tä­mät­tö­mä­nä luonnonilimiönä. 

Kir­kon­pen­kin run­sas kat­so­ja­jouk­ko kat­te­li suu auki, kun kel­lo­mies liik­kui Lei­jo­na-pai­ta pääl­lä. Onko sekin lät­kä­fa­ni, ihi­met­te­li moni. Kel­lo­mies sano olleen­sa poi­ka­se­na aha­ne käy­mään varek­sen, hara­kan ja rät­sin pesil­lä. Sanoi jo vuo­sia tun­te­neen­sa sym­pa­ti­aa kii­pei­le­viin kiek­ko­rie­hu­jiin. His­to­rian­mie­he­nä oli tut­ki­nut lät­kä­his­to­ri­aa ja huo­man­nu, että kun Lei­jo­nat pel­laa voi­tok­kaas­ti, suo­ma­lai­sen val­taa ala­ku­kan­ta­nen kii­pei­ly­viet­ti. Suo­ma­lai­sen iha­nin tapa ili­mas­ta ilon ja onnen tun­ne on kii­ve­tä jon­kin asian päälle.