Kalastus on hyvä harrastus
Minun mielestäni kalastus on hyvä harrastus, koska sitä voi harrastaa ympäri vuoden. Siitä saa kalaa, josta voi tehdä kaikenlaista ruokaa.
Lue lisääMinun mielestäni kalastus on hyvä harrastus, koska sitä voi harrastaa ympäri vuoden. Siitä saa kalaa, josta voi tehdä kaikenlaista ruokaa.
Lue lisääMinun mielestäni roskaamista pitäisi vähentää. Eläimet voivat syödä muovia tai muuta roskaa ja tukehtua niihin. Muutenkin roskaus aiheuttaa luonnolle harmia.
Lue lisääIiläisiä kannustetaan tunnistamaan ja hävittämään haitallisia vieraslajeja. Iin kirjasto ja Iin Ympäristöyhdistys järjestävät ensi torstaina Viekkaat vieraslajit, kiehtovat kukkakedot ‑tilaisuuden, jossa neuvotaan vieraslajien tunnistamisessa ja kitkemisessä, perehdytään vieraslajeja koskevaan lainsäädäntöön ja annetaan vinkkejä kedottamiseen eli kukkaketojen perustamiseen. Lisäksi kerrotaan Luonnonvarakeskuksen ja Suomen Luonnonsuojeluliiton järjestämästä Soolotalkoot-kampanjasta, johon myös Iin kunta osallistuu.
Lue lisääKansallista veteraanipäivää vietetään tänään torstaina 27.4. Tänä vuonna veteraanipäivän teema on ”Sotiemme opetukset – Tulevaisuutemme turvaksi”. Veteraanien keski-ikä on yli 97 vuotta.
Monissa seurakunnissa veteraaneja kunnioitetaan seppeleenlaskun ja sävelhartausten merkeissä. Veteraanipäivä on vakiintunut liputuspäivä.
Lue lisääPoliisi valvoo tehostetusti vapun juhlintaa ja pyrkii estämään häiriöitä ja laittomuuksia ennalta suosituilla vapunviettopaikoilla. Poliisin tehtävämäärät lisääntyvät kesää kohden, ja vappu on poliisille tjo tavallista kiireisempää aikaa. Silloin Oulun poliisilaitoksella on enemmän hälytystehtäviä kuin keskimäärin viikonloppuisin, etenkin jos sää on hyvä.
Olhavan koulun lakkauttamista valmistellaan jälleen. Edellisestä kerrasta oppineena Iin kunta järjesti viime keskiviikkona yleisen kuulemis- ja keskustelutilaisuuden kuntalaisille. Tilaisuuden näyttämönä toimineelle Olhavan koululle saapui sankoin joukoin väkeä kuulemaan kunnan tekemien selvitysten tuloksia ja ilmaisemaan oman mielipiteensä lakkautussuunnitelmista.
Iin Micropoliksessa järjestettiin viime torstaina yrittäjille suunnattu infotilaisuus erilaisista rahoitusmuodoista. Tapahtumaa isännöi Iin yrityspalvelut.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynnistänyt haun ensimmäiseen oppisopimuskoulutusryhmäänsä. Koulutukseen haetaan 30 työntekijää opiskelemaan lähihoitajaksi oppisopimuskoulutuksella. Oppisopimuskoulutettavat suuntautuvat Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalalle. Oppisopimustyöpaikat sijoittuvat kotihoidon sekä ympärivuorokautisen asumisen yksiköihin Pohteen alueella.
Iissä bändiharrastajat ovat kaivanneet tiloja harrastustoimintaan jo pidemmän aikaa. Harrastustilojen puolesta on jätetty myös yksi kuntalaisaloite tämän vuoden aikana.
Oulun poliisi kertoo, että Oulussa on katujengikulttuuria selvästi ihannoiva nuorisoryhmä, jonka jäsenet tekevät muun muassa väkivaltarikoksia. Poliisi tekee yhteistyökumppaneineen aktiivisesti työtä ryhmän toimintaan puuttuakseen sekä estääkseen sen muuttumista järjestäytyneeksi katujengiksi.
Iin kunnan takausta Iin Energia Oy:lle korotetaan yhteensä kahteen miljoonaan euroon. Korotus tehdään, jotta Iin Energia voi säilyttää jäsenyytensä arvopaperipörssiyhtiö Nasdaq Clearing Ab:ssa.
Iin Energia Oy etsii uutta toimitusjohtajaa. Iin Energian toimitusjohtajana pitkään toiminut
Iin kalamiehet ry ja Kehitysvammaisten tukiliiton Elämä omaksi ‑hanke järjestivät 4. huhtikuuta ulkoilutapahtuman, jonka kohderyhmänä olivat Iin ja Haukiputaan Kohtaa mut ‑kahviloiden kävijät.
Iin Lions Clubin ja Iin Urheilijoiden yhdessä järjestämät Lasten Leijonahiihdot pidettiin Illinsaaressa 14.4.2023 kauniin sään suosiessa. Tekniikkaradalla harjoiteltiin taitoja kahdeksikkoa ja ympyrää kiertäen, alamäessä pujotellen sekä porttien läpi hiihtäen. Lopuksi hiihdettiin perinteinen hiihtomatka kukin omalla itselleen sopivalla tyylillä. Hiihtäjiltä ei otettu aikaa, ja kaikki maaliin saapuneet palkittiin kultaisella Leijonamitalilla. Lopuksi nautittiin Lions Ladyjen tarjoilemaa lämmintä mehua ja pikkuleipiä.
Niina ja Mikko Kantola Iistä saivat 5.4. tytön, jonka mitat olivat 4 100 grammaa ja 49 senttiä. Nuorimmaisen sisarukset ovat Hugo, Melissa ja Peppi.
Iiläinen taiteilija Sanna Koivisto on koonnut retrospektiivisen näyttelyn Kemin taidemuseoon 1.4.–27.5.2023. Näyttelypaikkana Kemi on Sanna Koivistolle luontainen paikka, sillä hän asui Kemissä vuosina 1977–1988.