Aikaa ajatella, tilaa tuunata
Nyt kahdeksannenkymmenennen syntymäpäivänsä kynnyksellä Eeva Holma kokee, että on oikea aika pysähtyä nauttimaan eletystä elämästä ja tehdystä taiteesta.
Lue lisääNyt kahdeksannenkymmenennen syntymäpäivänsä kynnyksellä Eeva Holma kokee, että on oikea aika pysähtyä nauttimaan eletystä elämästä ja tehdystä taiteesta.
Lue lisääTapio Juhani Haapakoski Iistä kuoli 2.4. Hän oli 79-vuotias.
Lue lisääTiistaina 2.5. HauPa ‑miehet saivat vastaansa Ponkilan Pantterit Muhokselta. PonPa on ollut viime vuosina vaikea vastus putaalaisille, eikä nytkään ollut yhtään helpompaa.
Lue lisääOulun poliisilaitoksen sisäilmasta vuosina 2016–2017 sairastuneet poliisit ovat alkaneet kuluvan kevään aikana saada myönteisiä korvauspäätöksiä Valtiokonttorilta.
Lue lisääJäälin joukkoliikenteen linjan 34 vuorovälin kaventaminen tunnista puoleen tuntiin on ainoa todennäköinen askel kohti parempaa, jonka joukkoliikenne on tällä haavaa…
Vihdoinkin Haukiputaan tori on valmis ja alueella päästiin viettämään isoa yleisötapahtumaa vapputorin merkeissä koronan ja torin remontin jälkeen.Yrittäjien järjestämän perinteisen vapputorin ohella myös asukastupa järjesti vappumenot tuvalla ja sen piha-alueella.
Myllysaaren laavulla Haukiputaan Asemakylässä Kiiminkijoen varrella tehtiin ikäviä tihutöitä viime viikolla keskiviikkoiltana tai torstaita vasten yöllä. Kaikkien käytössä olevalla yhteisellä virkistyspaikalla rikottiin ja poltettiin nuotiopaikan puisia rakenteita.
Lotto: 2, 3, 13, 17, 31, 38, 39. Lisänumero: 8. Plusnumero: 30. Voitonjako: 7 oikein — kpl, 6+1 oikein 2 kpl 76 355,07 e, 6 oikein 4 018,68 e, 5 oikein 64,19 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2 e, Plus oikein — e.
Varoituksen sana lapsille, että jäälautoille ei sovi mennä leikkimään. Muistakaa vanhemmatkin jutella tästä aiheesta kotona lapsille.
Kerttu Annikki Anttila Haukiputaalta kuoli 16.4. Hän oli 90-vuotias.
Rantapohjasta 23.5.1974: Katsottiin iltana muutamana telkkaria ja sieltä tuli juuri ulkomaanuutiset. Kuvaan tuli mustatukkainen miehen pää. – Kuka tuo on? kysyi 4‑vuotias pikkupoika. – Presidentti, vastasi isä. – Ei oo resitentti, koska sillon karvoja päässä! M.L. Rantapaikka
Rovaniemen palloseura oli tyly vieras länsituulella pelatussa Suomen Cupin 3. kierroksen ottelussa. Ottelussa näki heti, että kylään oli saapunut laadukas joukkue, jota vastaan kotijoukkue taisteli hyvin.
Poliisi tutkii laajaa vitamiinianastusten sarjaa. Rikoksista epäilty on tällä hetkellä tutkintavankina.
Suomalaisten myymäläketjujen myymälöistä on suunnitelmallisesti anastettu pääosin vitamiineja sekä muita luontaistuotteita. Poliisi epäilee, että tuotteita on anastanut kaksi ulkomaalaistaustaista miestä vuoden 2022 ja kevään 2023 välillä usean Suomessa oleskelujakson aikana. Tuotteita on anastettu pääasiassa kahdelta eri halpakauppaketjulta ympäri Suomea.
Poliisi epäilee miesten anastaneen luontaistuotteita ja akkuja Haukiputaalla sijaitsevasta myymälästä 23. huhtikuuta. Myymälän myyjät saivat toisen miehen kiinni, mutta toinen pääsi pakenemaan lähimetsään. Kiinni jääneen miehen vaatteiden sisältä tippui pakoyrityksessä vitamiineja maahan.
Haukiputaan Työväen Näyttämön (HTN) uusin tuotos Laiva on lastattu on sen kolmas musikaali, joka kuvaa paikallisen rannikkoseudun sahateollisuuden historiaa, ihmisiä ja elämänmenoa. Musiikkiteatteriryhmä vie esityksensä Pateniemen Honkapirtin näyttämölle. Ensi-ilta on lauantaina 29.4.
Tarina sijoittuu ajallisesti sahojen ja satamien lopettamisaikaan (v. 1990) ja paikkana on nyt Pateniemi. Elämäntyönsä sahoilla ja satamissa tehneet työläiset muistelevat elämäänsä vanhainkoti Unholassa (Unelmien Hoitolaitos). Tarina kuljettaa katsojaa musiikin siivin muistojen maailmasta nykypäivään.
Haukiputaalla toimii moniulotteinen nuorten työpaja, joka pystyy avamaan nuorelle uusia polkuja elämään. Työpajalla on tehty pajan toimintaa esittelevä sarjakuva. Se puhukoon puolestaan.
Rantapohjasta 23.5.1974: Ennen vanhaan meni pariskunta vihille, ja koska ei ollut varaa ostaa sormuksia, otettiin ne lainaan. Kun sulhanen pujotti sormusta morsiamen sormeen, sanoi morsian isolla äänellä: “Enhän minä näitä sormuksia saa pitää, nämähän ovat naapurin emännän sormukset!” J.K.Pateniemi