Tapio Mat­ti­la 60 vuot­ta: Lau­la­vaa puusep­pää aina tarvitaan

Puusep­pää ain tar­vi­taan, rii­mi­tel­lään van­has­sa lau­lus­sa. Osu­vas­ti sanoi­tuk­seen voi­si lisä­tä: Lau­la­vaa puusep­pää aina tar­vi­taan, kun kyse on hau­ki­pu­taa­lai­ses­ta Tapio “Tap­sa” Mat­ti­las­ta.

Mat­ti­la on Ase­ma­ky­län poi­kia. Hänet tun­ne­taan Hau­ki­pu­taal­la ja laa­jem­min­kin käsis­tään tai­ta­va­na puusep­pä­nä toi­ses­sa pol­ves­sa ja lisäk­si komea­ää­ni­se­nä kuoromiehenä.

Lähes­ty­vä 60-vuo­tis­merk­ki­päi­vä 11.12. sii­vit­tää mie­hen miet­teet niin men­nee­seen kuin nykyhetkeen.

– Nuo­rem­pa­na minua puhu­tel­tiin aina “Mat­ti­lan Eetun poi­ka­na” ja kiel­tä­mät­tä se jos­kus vähän ärsyt­ti­kin, muis­te­lee Tapio, nyt hymys­sä suin.

Se oli toki ymmär­ret­tä­vää, sil­lä isä Edvin Mat­ti­lan monet tun­te­vat, onhan hän ollut mones­sa muka­na ja perus­ti aikoi­naan nyt Hau­ki­pu­taan van­him­piin yri­tyk­siin lukeu­tu­van puuse­pän­liik­keen Ukon­kai­vok­sen teollisuusalueelle.

Tapio Mat­ti­la seu­ra­si amma­tin­va­lin­nas­saan isän­sä jalan­jäl­kiä. Jo nuo­re­na poi­ka­na hän alkoi aut­taa ja työs­ken­nel­lä vers­taal­la. Väliin mah­tui pari vuot­ta töi­tä raken­nus­liik­kees­sä toi­saal­la, mut­ta palat­tu­aan juu­ril­leen hän otti veto­vas­tuun yri­tyk­ses­tä 90-luvun alussa.

– Meil­lä oli kuvio sel­lai­nen, että työs­sä olim­me työ­ka­ve­rei­ta ja sen ulko­puo­lel­la isä ja poika.

Vie­lä nyky­vuo­si­na­kin isä Eetu saat­taa pii­pah­taa vers­taal­la ja on tie­ten­kin kiin­nos­tu­nut mis­sä mennään.

Puuse­pän­lii­ke Mat­ti­lan toi­men­ku­vaan kuu­lu­vat puuse­pän­työt, kalus­teet, remon­tit ja sanee­raus­työt pää­asias­sa Oulun talous­a­lu­eel­la niin yksi­tyis­ko­deis­sa kuin jul­ki­sis­sa tiloissa.

Ura­va­lin­taan­sa Tapio Mat­ti­lan ei ole tar­vin­nut katua, sil­lä hänes­tä on todel­la mie­luis­ta suun­ni­tel­la ja ideoi­da yhdes­sä asiak­kai­den kans­sa kalus­te- ja remont­ti­rat­kai­su­ja mate­ri­aa­li­va­lin­toi­neen niin, että toteu­tuk­ses­ta tulee toi­vei­den ja käyt­tö­tar­pei­den mukai­nen. Kaut­ta aiko­jen myös eri­koi­sem­mat spe­si­aa­li­ju­tut ovat yri­tyk­sen tavaramerkki.

Puu on Mat­ti­lan mukaan hie­no mate­ri­aa­li ja tai­puu moneen, mut­ta sopi­vat mate­raa­li­rat­kai­sut kan­nat­taa aina miet­tiä tar­koin koh­teen ja käy­tön mukaan. Toi­min­nas­sa perus­pe­ri­aat­tee­na on pait­si toi­mi­vuus, myös laa­tu ja se, että lop­pu­tu­los on ulkoa­sul­taan hyvän­nä­köi­nen. Valoil­la saa­daan pal­jon yksi­tyis­koh­tia näkyville.

Posi­tii­vi­nen palau­te työs­tä kan­nus­taa ja tun­tuu teki­jäs­tä aina hyvältä.

– Mei­dän kaik­kien pitäi­si osa­ta olla ylpei­tä omis­ta töis­täm­me ja teke­mi­sis­täm­me, itse­kin olen vas­ta ajan myö­tä oppi­nut tähän.

Puuse­pän­liik­kees­sä on ollut aiem­min useam­pia­kin työn­te­ki­jöi­tä. Nykyi­sin Tapio Mat­ti­lan kave­ri­na ja pit­kä­ai­kai­se­na työ­te­ki­jä­nä on amma­tin­tai­ta­ja Mik­ko Vii­na­mä­ki.

– Yhteis­työm­me sujuu sau­mat­to­mas­ti ja osaam­me lukea mil­tein­pä tois­tem­me ajatukset.

Kos­ka Mat­ti­lan omaan toi­men­ku­van­sa kuu­luu myös pal­jon tar­jous­ten las­ke­mis­ta ja pape­ri­töi­tä, veri vetää nik­ka­roin­ti­hom­miin myös vapaa-ajal­la iltai­sin ja vii­kon­lop­pui­sin niin koto­na Hau­ki­pu­taal­la kuin Iin kesäpaikassakin.

– Teke­mi­nen ei tun­nu sil­loin­kaan työl­tä sanan var­si­nai­ses­sa merkityksessä.

Käden­tai­to­jen ohel­la Tapio Mat­ti­laa on suo­tu lau­lun lah­jal­la. Hänes­tä kuo­riu­tui myö­hem­mäl­lä iäl­lä kuo­ro­mies. Toki jo lap­se­na lau­lu rai­kui sii­nä mää­rin, että sis­kot pyy­si­vät ole­maan hiljaa.

– Muis­tan kuin­ka äiti sanoi, että anne­taan Tapion laulaa!

Nykyi­sin mies­tä vähän har­mit­taa, ettei jo nuo­rem­pa­na syven­ty­nyt lau­la­mi­seen, mut­ta kos­kaan ei lie­ne lii­an myöhäistä.

Hau­ki­pu­taan Mies­kuo­ros­sa hän on lau­la­nut 15 vuot­ta ja kuu­lui myös Poh­jan Lau­luun. Nykyi­sin mies­kuo­ron ohel­la toi­nen kuo­ro­yh­tei­sö on Suo­ma­lai­sen klu­bin kuoro.

Mer­kit­tä­vi­nä oppi-isi­nään Tapio Mat­ti­la pitää kuo­ron­joh­ta­jia Rau­no Rän­nä­liä ja Mih­kel Kol­dit­sia ja tie­ten­kin kaik­kia kuo­ro­vel­jiä. Kon­sert­te­ja ja esiin­ty­mi­siä riit­tää niin isom­mal­la kuin pie­nem­mäl­lä kokoonpanoilla.

Kuo­ro­toi­min­ta tar­jo­aa Mat­ti­lan mukaan hie­non yhtei­sön, jos­sa kaik­ki ovat tasa­ver­tai­sia kes­ke­nään. Koke­mus on kak­sin­ker­tai­nen, kun ais­tii ylei­sön naut­ti­van ja saa­van elä­myk­siä kuu­le­mas­taan. Kuo­ro­lau­lu on kuin jouk­kueur­hei­lua, jos­sa puhal­le­taan yhteen hii­leen. Kuten Hau­ki­pu­taan Mies­kuo­ron tai­teel­li­nen joh­ta­ja Mih­kel Kol­dits on ver­ran­nut, kuo­ro on kuin kita­ra, jon­ka kie­let on viri­tet­tä­vä oikei­siin säve­liin ja näp­päil­tä­vä soi­maan yhteen.

Hau­ki­pu­taan Mies­kuo­rol­la on ollut myös upei­ta kuo­ro­pro­jek­te­ja tun­net­tu­jen artis­tien kans­sa, ehkä myös jat­kos­sa­kin. Esi­mer­kik­si Tapio Rau­ta­vaa­ra ‑musi­kaa­lis­sa muka­na oli näyt­te­li­jä Kai Leh­ti­nen, johon Tapio Mat­ti­la tutus­tui lähemmin.

Leh­ti­nen antoi Mat­ti­lal­le oival­li­sen neu­von elä­män­po­lul­le: Mei­dän pitäi­si oppia näyt­tä­mään parem­min tun­tei­ta, hala­ta ja sanoa, että rakas­tan. Puhu­mi­nen on usein paras lää­ke mones­sa tilanteessa.

Tapio Mat­ti­la heit­täy­tyy mie­lel­lään haas­tei­siin, sel­lai­nen oli muun muas­sa kut­su osal­lis­tua TV:ssä taan­noin näh­tyyn Kuo­ro­so­ta-ohjel­maan. Vii­me aikoi­na kak­kos­bas­so­na hän on lau­la­nut kuo­ros­sa myös soo­lo-osuuk­sia ja teno­ri­kor­keus­kin luonnistuu.Vapaa-ajan har­ras­tuk­siin kuu­luu eri­lai­sis­sa kon­ser­teis­sa ja teat­te­rie­si­tyk­sis­sä käyminen.

Elä­män ras­kaim­pia koke­muk­sia oli 12-vuo­ti­aa­na äidin menet­tä­mi­nen liikenneonnettomuudessa.

– Tämä on var­mas­ti vai­kut­ta­nut koko elä­mää­ni ja kas­vat­ta­nut ja kou­li­nut minus­ta sel­lai­sen kuin mitä olen, Mat­ti­la pohtii.

Äidin kuo­le­mas­ta seu­ra­si vai­keat ajat koko 3‑lapsiselle per­heel­le talou­del­li­ses­ti­kin. Alku­jaan rait­tius­sih­tee­rik­si opis­kel­lut isä Eetu hank­ki ensim­mäi­sen puuse­pän­ko­neen ja alkoi teh­dä puu­töi­tä kodin yhtey­des­sä lii­te­reis­sä. Kun töi­tä alkoi olla enem­män, tuli ajan­koh­tai­sek­si toi­mi­pai­kan hank­ki­mi­nen yri­tyk­sel­le Ukonkaivoksesta.

– Vie­lä­kin pätee nuo­re­na saa­ma­ni ope­tus; jos jota­kin halu­aa ja tar­vit­see, sen eteen pitää teh­dä työ­tä ja tienata.

Merk­ki­päi­vän kyn­nyk­sel­lä Tapio Mat­ti­la mat­kus­ti lomal­le Pär­nuun puo­li­son­sa Soi­lan kans­sa. Mat­kal­le ajoit­tuu myös paris­kun­nan 10-vuo­tis­hää­päi­vä. 60-vuo­tis­päi­vää aio­taan viet­tää per­he­pii­ris­sä. Jo 12.12. ohjel­mas­sa on kau­neim­pien jou­lu­lau­lu­jen esi­tys mies­kuo­ron kanssa.

Aiem­min mai­nit­tuun posi­tii­vi­sen palaut­teen ja kii­tok­sen mer­ki­tyk­seen liit­tyen Mat­ti­lal­la tulee mie­leen tram­po­lii­niin raken­ta­man­sa por­taat, ja kuin­ka lap­set­kin oival­ta­vat “vetää oikeas­ta narus­ta”. Kehui­na kuu­lui: Olet sinä ukki tosi hyvä teke­mään portaita!

Aiem­mis­ta avio­lii­tois­ta Tapiol­la on nel­jä las­ta ja Soi­lal­la kak­si. Lap­sen­lap­sia on yhteen­sä kah­dek­san. Paris­kun­ta on asu­nut nyt puo­li­tois­ta vuot­ta Nie­me­län­tör­mäl­lä lähel­lä Kii­min­ki­jo­kea rivi­ta­lo­huo­neis­tos­sa, jon­ka ensim­mäi­nen omis­ta­ja oli Tapion eno, edes­men­nyt pai­ni­ja­mes­ta­ri Eero Tapio.

– Tun­tuu hyväl­tä asua täs­sä asun­nos­sa, jota on nyt rem­pat­tu. Soi­la antaa vink­ke­jä ja minä toteu­tan par­haa­ni mukaan, päi­vän­san­ka­ri veistelee.