- Åströmeillä oli Suvantolassa parvekkeellinen vapaa-ajan koti. Vanhat kuvat: Kaisu Nevatalon arkisto.
- Tukkilautalla Iihin Kuhmosta tullut Kalle Juhonpoika Liimatta työskenteli Åströmeillä ja sai ostaa heiltä tontin Asemakylästä.
- Åströmin kauppasuku perusti Suvantolaan orpokodin 1800-luvun loppupuolella.
- Liimatan lähellä oleva nykyinen Iin Urheilijoiden talo oli alkujaan suojeluskunnan talo, jossa oli vilkasta toimintaa.
- Kuva on Iin suojeluskuntatalolla järjestetystä sidonta- ja lääkintäkoulutuksesta.
- Liimatta on nyt Kaisu Nevatalon ja hänen siskonsa Liisa Hyssälän kesäpaikka.
- Liimatan kamari toimi sodan aikana sairaalana. Kamarin ikkunoissa on alkuperäiset Olhavan lasitehtaan lasit. Kaisu Nevatalo kertoo, että Ikkunat on entisöity OSAO:lla.
- Katri-mummon ompelukone.
- Kalle-papan työkaluja on tallella pirtissä.
Iin Asemakylässä Illinkosken rannalla on Liimattana tunnettu talorykelmä. Se oli Kaisu Nevatalolle ja hänen sisaruksilleen lapsuudenkoti, jossa oltiin lähes kuin yhtä perhettä naapurissa olleen vanhainkodin asukkaiden kanssa.
– Aikuisten puheissa saattoi vilahdella mainintoja orpokodista, sotasairaalasta, suojeluskuntalaisista tai lotista, mutta ei niitä sen kummemmin ajatellut. Vasta viime vuosikymmeninä olemme miettineet, mikä historia tähän alueeseen liittyy, Nevatalo kertoo.
Tarina alkaa oululaisesta nahkateollisuus- ja kauppiassuvusta, Åströmeistä.
– Suku huolehti Iin ja lähialueiden orvoista ja heikompiosaisista. Suku perusti 1800-luvun lopulla Iihin Suvantolan orpokodin, Nevatalo kertoo.
Suvantolan alueella oli useita Åströmien rakennuksia ja myös heidän parvekkeellinen kotinsa.
– Iin Asemalla oli viikonloppuna hevosvaljakot odottamassa Åströmejä viikonlopun viettoon.
Liimatan suku limittyy Åströmien tarinaan 1800-luvun loppupuolella.
– Isämme isä Kalle Juhonpoika Liimatta lähti Kuhmon Lentiirasta tervalauttojen kyytiin ja päätyi Iin Haminaan. Sieltä hän löysi vaimokseen iiläisen Katri Kakon.
Kalle pääsi talonmieheksi Åströmeille, joten perhe muutti Suvantolaan taloon, joka vasta muutama vuosi sitten purettiin terveyskeskuksen takaa. Siitä ei kuitenkaan tullut perheen pitkäaikainen koti.
– Kaikki muuttui, kun vuonna 1920 köyhäinhoito ja orpokoti siirtyivät kunnan hoidettavaksi. Koska Kalle oli Åströmeille korvaamaton, hän sai ostaa heiltä edullisesti viereisen maapaikan.
Kalle alkoi rakentaa omaa kotia ja navettaa. Ne ovat rakennukset, jotka ovat vieläkin käytössä. Paikka on nykyisin Kaisu Nevatalon ja hänen siskonsa Liisa Hyssälän omistuksessa, mutta laajemminkin suvun käytössä. Pihapiirissä on tuo vanha rakennus, myöhemmin lautaverhottu navetta, sauna sekä vuonna 1964 Kaisun vanhemmille rakennettu uusi puoli.
Taloa rakentaessa Kallen nuoruudessaan hankkima puusepän ammattitaito pääsi oikeuksiinsa.
– Kallen kädentaidoille oli kysyntää laajemminkin. Hän valmisti muun muassa huonekaluja, mutta työllistyi enemmänkin mallipuuseppänä. Hän teki patsaiden valumuotteja, joita myi ympäri Suomea.
Kallen puisia puristimia on nyt koristeena Liimatan pirtin seinällä. Niiden alapuolella on ompelukone, jolla Katri-vaimo ompeli kyläläisille vaatteita.
Aikaa kului myös tilanpitoon. Navetassa oli lehmiä, lampaita ja kanoja.
– Pellot he raivasivat Sorosen Sikosuolta. Kesäisin siellä laidunsivat myös lehmät. Mummo kävi viemässä ja hakemassa ne sieltä noin kolmen kilometrin päästä päivittäin. Myöhemmin meidän aikanamme äitimme kävi aamua iltaa lypsämässä lehmät Sorosessa ja toi maitotonkat sieltä pyöränsarvissa kotiin.
Katri ja Kalle Liimatta saivat kolme lasta. Heistä Aune ja Saimi kuolivat nuorina lentävään keuhkotautiin. Eloon jäi vuonna 1911 syntynyt Martti.
– Isämme Martti ja Sylvi-äiti menivät naimisiin vuonna 1939 Talvisodan kynnyksellä.
Martti liittyi Iin Suojeluskuntaan jo vuosia ennen talvisotaa toimien siinä aktiivisesti. Sylvi toimi lottana ja osallistui muun muassa Aseman rautatiesillan vartiointiin. Viereisessä suojeluskuntatalossa oli jatkuvasti talkoita.
– Äiti oli siellä keittäjän tehtävissä. Hän kertoi, että joskus oli kahdensadan miehen leirejä, ampumaharjoituksia ja ‑kilpailuja. Hän keitti muuripadalla ruokaa tarvikkeista, jotka tuotiin lähitaloista. Niitä ei tarvinnut kerjätä, vaan tarvikkeita tuli yllin kyllin. Isä oli järjestämässä muun muassa ensiapukursseja ja ampumaleirejä.
Suojeluskuntatalo on sittemmin tunnettu Rysänä ja Iin Urheilijoiden talona. Sen pihalla on talvisotaan lähdön muistomerkki. Takana metsässä ollut ampumarata on vielä kohtalaisessa kunnossa. Tien toisella puolella Liimatan metsässä on vähemmän tunnettu paikka.
– Siinä oli Saksan vuoristoarmeijan leiri.
Sota-aikana Liimatan viereinen sairaalarakennus oli täynnä haavoittuneita, joten naapuritaloista alettiin katsella mahdollisuutta lisätilaan.
– Meidän kaksihuoneisesta kodistamme annettiin kamari sairaalatarkoitukseen. Sitä varten huoneeseen aukaistiin ovi suoraan eteisestä. Viereisen sairaalan hoitajat kävivät siellä hoitamassa haavoittuneita.
Martti ja Sylvi Liimatta saivat viisi lasta, joista yksi kuoli vauvana. Kaisu syntyi vuonna 1947 ja Liisa vuotta myöhemmin.
– Vähän aiemmin sodasta oli saapunut väsyneitä, uupuneita ja täysin rikkinäisiä miehiä. Sodan varjot olivat pitkät. Sylvi-äiti loi kuitenkin toivoa ja iloa arkeen niin, että jotenkin meidän elämämme alkoi sujua.
Naapurissa olleen vanhainkodin asukkaat olivat lapsille tuttuja, joten siellä vierailtiin tiheään.
– Saatoimme käydä vanhainkodin asukkaiden kanssa saunassa ja uimassa. Olimme mukana myös heidän vihtantekoretkillään Praavassa.
Kaisun mieleen on jäänyt, kuinka heidän pirttiinsä kokoontui aamuisin maidonhakijoita.
– Naapurista tulleilla maidonhakijoilla ei ollut kiire mihinkään. Äiti keitti kahvit ja kukin kertoi kuulumisensa. Olemme myöhemmin ajatelleet, kuinka rikas lapsuus meillä oli niiden tarinoiden keskellä.
Nyt samaisessa pirtissä kokoontuu Sylvin ja Martin lastenlapsia ja lastenlastenlapsia. Pihapiirissä on pidetty keppihevos- ja taideleirejä, järjestetty kasvienkeruuta ja pidetty isänmaallisia kiertueita.
– Olemme yrittäneet kertoa jälkipolville, minkälaista elämä täällä on ollut.












