Iis­sä juh­lit­tiin pie­nel­lä porukalla

Iin kun­nan itse­näi­syys­päi­vän juh­laan saa­pui har­vi­nai­sen vähän väkeä. Juh­lan esiin­ty­jät pois lukien pai­kal­la oli vain kol­mi­sen­kym­men­tä vie­ras­ta. Juh­la­kah­vit oli katet­tu seu­ra­kun­ta­sa­liin kah­dek­sal­le­kym­me­nel­le vie­raal­le. Juh­lan jär­jes­tä­jät arve­li­vat keh­non sään ja sai­ras­tu­mis­ten kar­si­neen joukkoa.

Sota­ve­te­raa­ne­ja ei juh­las­sa ollut, mut­ta val­tiol­li­seen tapaan Iin kun­ta muis­ti hei­tä erik­seen. Iis­sä otet­tiin jo koro­na­vuo­si­na tavak­si vie­dä sota­ve­te­raa­neil­le itse­näi­syys­päi­vän kuk­ka­ter­veh­dys hei­dän kotiin­sa. Iis­sä ja Kui­va­nie­mel­lä on elos­sa 12 sotaveteraania.

Kii­tos vete­raa­neil­le, maa­il­man tilan­ne ja toi­sis­ta huo­leh­ti­mi­nen nousi­vat esil­le puheis­sa läpi juh­lan. Juh­lan juon­ta­nut Jari-Juk­ka Joke­la tote­si itse­näi­syy­den mer­ki­tyk­sen koros­tu­neen sodan tul­tua lähem­mäs. Hän muis­tut­ti, että nyt on entis­tä tär­keäm­pää kan­taa huol­ta myös muis­ta kylä­läi­sis­tä, naa­pu­ri­ky­lä­läi­sis­tä ja koko Suo­men kansasta.

Kirk­ko­her­ra Tapa­ni Ruot­sa­lai­nen uskoo, että vete­raa­nien jäl­kei­nen suku­pol­vi on oppi­nut ymmär­tä­mään, mitä vete­raa­ni­su­ku­pol­vi koki aikoinaan.

– He koki­vat, mitä on elää epä­var­muu­des­sa. Ja myön­si­vät, ettem­me voi tie­tää ihmi­se­nä, mitä kaik­kea elä­mäs­sä ja maa­il­mas­sam­me voi tapah­tua. Kaik­ki voi muut­tua hyvin nopeas­ti ja muu­ta­mas­sa het­kes­sä jou­dum­me huo­maa­maan, että näkö­kul­ma näyt­tää kovas­ti oudol­ta sii­hen tut­tuun, mitä olem­me tot­tu­neet näke­mään. Sii­nä koros­tuu huo­len­pi­to toi­sis­ta ihmisistä.

Juh­la­pu­hu­ja, kun­nan­joh­ta­ja Mar­juk­ka Man­ni­nen koros­ti, että muis­tot, kult­tuu­ri ja aiem­mis­ta opit­tu on muis­tet­ta­va siir­tää seu­raa­vil­le­kin suku­pol­vil­le. Hän uskoo Ruot­sa­lai­sen tapaan, että vete­raa­neil­ta kuu­le­miem­me asioi­den myö­tä meil­lä on jon­kin­lai­nen val­mius ymmär­tää nykyis­tä tilannetta.

Man­ni­nen ker­toi itse oppi­neen­sa sota­ve­te­raa­ni­pa­pal­taan kon­kreet­ti­sia varau­tu­mi­seen liit­ty­viä asioita.

– Pap­pa opet­ti, että kaik­kien pitää pys­tyä sel­viy­ty­mään luon­nos­sa, kaik­kien pitää osa­ta pitää itses­tään huol­ta ja kaik­kien, myös tyt­tö­jen, pitää osa­ta teh­dä maa- ja puu­töi­tä. Hän opet­ti myös aja­maan trai­le­ria, vähän kor­jaa­maan­kin sitä ja pitä­mään puu­kon aina muka­na autossa.

Man­ni­nen tote­si, että varau­tu­mis­ky­kym­me lisäk­si Suo­men vah­vuuk­sia ovat demo­kra­tia, avoin tie­don­vä­li­tys ja koulutustaso.

– On ehkä kaik­kein tär­kein­tä pitää huol­ta, että kai­kil­la lap­sil­la on mah­dol­li­suus käy­dä kou­lua niin pit­käl­le kuin he halua­vat ja kyke­ne­vät. Se on tapa, mil­lä me pidäm­me Suo­men rau­hal­li­se­na ja toimintakykyisenä.

Naa­pu­ri­maan käy­mä sota on Man­ni­sen mukaan nos­ta­nut entis­tä mer­ki­tyk­sel­li­sem­mäk­si Iin kun­nan sijainnin.

– Kun­tam­me kaut­ta kul­kee kak­si val­ta­vir­taa poh­joi­seen, rau­ta­tie ja maan­tie. Eikä pidä unoh­taa jokiam­me, nii­tä ylit­tä­viä sil­to­ja ja isoa voi­ma­lai­tos­ta. Ne tuo­vat omat huo­len­sa, mut­ta kos­ka nyt koko Suo­mes­sa mie­ti­tään näi­tä asioi­ta, voim­me saa­da vähän vauh­tia isoi­hin hank­kei­siim­me. Ei tosin toi­voi­si sen tule­van täl­lais­ta kautta.

Man­ni­nen tote­si Iin kun­nan huo­leh­ti­neen oma­va­rai­suu­des­ta ener­gian suh­teen etupainotteisesti.

– Tuo­tam­me säh­köä kym­men­ker­tai­ses­ti enem­män, mitä täs­sä kun­nas­sa tuo­te­taan. Meil­lä on pal­jon vesi­voi­maa ja tuu­li­voi­maa. Ja nime­no­maan vesi­voi­maa, joka aut­taa sää­tä­mään ja pys­tyy kom­pen­soi­maan tuu­li­voi­man, aurin­koe­ner­gian ja mui­den uusien ener­gia­muo­to­jen herkkyyttä.

Man­ni­nen muis­tut­ti, että ener­gian sää­te­lyyn ja koti­va­raan liit­tyen nyt on muis­tet­ta­va huo­leh­tia myös heis­tä, jot­ka eivät pys­ty tai kyke­ne itse varautumaan.

– On tär­ke­ää kat­soa, että myös naa­pu­ril­la ovat asiat kunnossa.

Tutus­tu Ran­ta­poh­jan tilaus­tar­jouk­siin täs­tä.