Nai­set vei­vät – mie­het vikisi

Ylei­sur­hei­lun ystä­vä­nä val­voin elo­kuun alku­puo­lel­la myö­häi­siä ilto­ja TV:n äärel­lä kat­sel­len ylei­sur­hei­lun Euroo­pan mes­ta­ruus­ki­so­ja Englan­nin Birminghamista

Suo­men sal­do­na oli kol­me mita­lia, jois­ta kak­si kul­tais­ta ja yksi hopei­nen. Se oli tie­ten­kin sinän­sä aivan hyvä ja ehkä odo­tuk­sien­kin mukai­nen saa­vu­tus. Upein­ta oli kui­ten­kin, että mita­li­kah­ve­ja täl­lä ker­taa juo­tiin ainoas­taan nais­ten pöy­dis­sä. Hyväl­lä syyl­lä siis voi­daan sanoa, että mei­dän jo vähän kulah­ta­neen urhei­lu­mai­neem­me pelas­ti­vat mei­dän lois­ta­vat, iha­nat naisurheilijamme.

Myös­kin hei­dän laji­koh­tai­set tulok­sen­sa oli­vat koko maa­il­man­kin tilas­to­ja aja­tel­len todel­la kor­keal­la tasolla.

Onhan ihan usko­ma­ton­ta, että esi­mer­kik­si mara­to­nil­la voit­ta­neen urhei­li­ja­nei­to­sem­me jäl­jes­sä toi­sek­si paras­ta juok­si­jaa sai minuut­ti­kau­pal­la odo­tel­la. Suo­men nei­don voit­toa voi­daan pitää todel­la usko­mat­to­ma­na ja hänen suo­ri­tus­tan­sa tul­laan arvos­ta­maan urhei­lun his­to­rian sivuil­la yhdek­si yli­voi­mai­sim­mis­ta suorituksista.

Nyt pitää muis­taa, että tie­ten­kin kaik­ki muut­kin kis­ajouk­ku­eem­me urhei­li­jat teki­vät ko. kisois­sa sen par­haan­sa. Se riit­ti, mihin riit­ti. Täy­tyy aja­tel­la, että he kaik­ki oli­vat kui­ten­kin täl­lä het­kel­lä omien lajien­sa maam­me par­hai­ta ja valit­tu edus­ta­maan ja kisaa­maan omas­sa lajis­saan Euroo­pan par­hai­den urhei­li­joi­den kanssa.

Pitää myös tie­dos­taa, että kai­kil­la, jot­ka ns. huip­pu­ta­sol­la urhei­le­vat, heil­lä on vuo­sien ja ehkä vuo­si­kym­me­nien laji­koh­tai­nen har­joit­te­lu ja kiel­täy­ty­mi­set monis­ta nor­maa­lin elä­män valinnoista. 

Urhei­lu ammat­ti­na saat­taa olla siis aika raa­dol­li­nen ja olen­kin vähän huo­lis­sa­ni hei­dän puo­les­taan, joi­den nimet eivät lois­ta kirk­kai­na median etusi­vuil­la, vaan tulos­luet­te­loi­den hän­nil­lä, jos sielläkään.

Sik­si onkin tär­ke­äää, että urhei­lun ohel­la tuli­si muis­taa opin­not ja elä­män muut­kin arvot, jot­ka kui­ten­kin pit­käl­lä täh­täi­mel­lä luo­vat tur­vaa nor­maa­liin elä­mään. Täl­lä alu­eel­la onkin ammat­tiur­hei­lu-uras­ta haa­vei­le­vien nuor­ten van­hem­mil­la ja tie­tys­ti mah­dol­li­sil­la hen­ki­lö­koh­tai­sil­la val­men­ta­jil­la tär­keä kas­vat­ta­jan rooli.

Toi­saal­ta voi­daan myös­kin myön­tei­se­nä asia­na näh­dä se, kun huip­pu-urhei­li­jat kisaa­vat kan­sain­vä­li­siä kiso­ja eri puo­lil­la maa­il­maa ja tapaa­vat eri mai­den urhei­li­joi­ta. He saa­vat yhtei­söl­li­siä koke­muk­sia, luo­vat ystä­vyys­suh­tei­ta, kie­li­tai­to para­nee jne. eli ei aina ole tär­kein­tä voit­ta­mi­nen, ei edes pal­kin­to­si­ja, vaan osal­lis­tu­mi­nen, naut­ti­mi­nen ja teh­dä se sen­het­ki­nen oma parhaansa.

Mei­tä urhei­lun ystä­viä hel­li­tään tänä päi­vä­nä kyl­lä isol­la kädel­lä. Lähes reaa­lia­jas­sa voim­me seu­ra­ta urhei­lun TV- lähe­tyk­siä lähes joka puo­lel­ta maa­il­maa. Bir­ming­ha­min EM-kisois­sa saim­me kat­sel­la kol­men suo­ma­lai­sen nai­sur­hei­li­jan usko­mat­to­man hie­no­ja suorituksia.

Sil­ja Koso­sen mou­ka­rin­hei­ton kul­ta, Wil­ma Hen­ti­län sei­väs­hy­pyn hopea ja kruu­nu­na Ali­sa Vai­nion his­to­rial­li­sen yli­voi­mai­nen mara­ton­juok­sun voit­to oli sel­lais­ta herk­kua, jota tai­taa olla vain har­voin tarjolla.

Ossi Han­he­la