Aikaa aja­tel­la, tilaa tuunata

Monil­le hau­ki­pu­taa­lai­sil­le tutuk­si tul­lut kult­tuu­ri­per­soo­na Eeva Hol­ma on vii­me aikoi­na läpi­käy­nyt van­ho­ja runo­kir­jo­jaan, maa­lauk­si­aan ja mui­ta vuo­sien var­rel­ta ker­ty­nei­tä töi­tään. Kan­sio­pi­nos­ta kään­tyy lap­pua ja sivua toi­sen­sa perään, ja välil­lä selaa­mi­sen kes­keyt­tää Hol­man yllät­ty­nyt toteamus:

– Ai, täm­möis­tä­kin olen ehti­nyt olla tekemässä!

Mones­sa Hol­ma tosi­aan on ehti­nyt olla muka­na. Yli­kii­min­gis­sä opet­ta­ja­na yli kol­men vuo­si­kym­me­nen mit­tai­sen uran teh­nyt nai­nen on ehti­nyt kir­joit­taa kym­me­nen runo­kir­jaa, lausua runo­ja noin 700 tilai­suu­des­sa, maa­la­ta tau­lu­ja ja teh­dä kera­miik­ka­töi­tä, joi­ta pul­lol­laan on myös Eevan ja hänen puo­li­son­sa Karin koti Haukiputaalla.

Nyt kah­dek­san­nen­kym­me­nen­nen syn­ty­mä­päi­vän­sä kyn­nyk­sel­lä Eeva Hol­ma kokee, että on oikea aika pysäh­tyä naut­ti­maan ele­tys­tä elä­mäs­tä ja teh­dys­tä taiteesta.

Kuusa­mos­ta läh­töi­sin ole­va Hol­ma kokee hul­lu­tel­leen­sa ja elä­neen­sä roh­keas­ti. Hän on onnel­li­nen sii­tä, että on saa­nut elää valit­se­mal­laan tavalla.

– Minua ei hir­veäs­ti kiin­nos­ta, mitä muut minus­ta ajat­te­le­vat ja sano­vat, Hol­ma nauraa.

Roh­keut­ta on pitä­nyt Hol­man mukaan elä­män var­rel­la ope­tel­la ja valjastaa. 

– Kol­mi­kympp­pi­se­nä opet­ta­ja­na en vie­lä uskal­ta­nut oikein sanoa mie­li­pi­tei­tä­ni, ja se alkoi pidem­män pääl­le ärsyt­tää. Sil­loin ajat­te­lin, että alan roh­kais­ta itseä­ni, ja aloin ottaa lausun­ta­tun­te­ja. Pian sit­ten pidin­kin jo lausuntaesityksiä.

Syn­nyin­seu­duil­leen Hol­ma ei juu­ri­kaan kaipaa.

– Pidän kau­pun­kie­lä­mäs­tä enem­män kuin maa­seu­dus­ta. Ihmi­set ins­pi­roi­vat minua, ja tyk­kään istua esi­mer­kik­si kah­vi­lois­sa kat­se­le­mas­sa ohikulkijoita.

Jo jul­kais­tu­jen runo­kir­jo­jen säkei­siin on teh­ty lyi­jy­ky­näl­lä täy­den­nyk­siä ja muu­tok­sia. Hol­ma ker­too, että uut­ta runo­kir­jaa hänen kynäs­tään ei toden­nä­köi­ses­ti enää syn­ny, mut­ta van­hois­ta teok­sis­ta löy­ty­viä säkei­tä hän saat­taa tuu­na­ta uuden­lai­sik­si runoiksi.

– Olen jo aja­tel­lut kaik­ki asiat ker­taal­leen – tai moneen­kin ker­taan – joten antaa­pa mui­den teh­dä uut­ta runout­ta välil­lä. Jos jota­kin vie­lä jul­kai­sen, se olkoon kitey­tys­teos van­hois­ta runois­ta, Hol­ma tote­aa, ja jatkaa:

– En ole iki­nä olut mikään mai­neen tavoit­te­li­ja, vaan kaik­ki teok­se­ni ovat syn­ty­neet sisäi­ses­tä palosta. 

Arke­aan Hol­ma viet­tää nyt har­ras­taen ja kult­tuu­ri­rien­nois­ta naut­tien. Lisäk­si hän ker­too luke­van­sa pal­jon, ja mai­nit­see naut­ti­van­sa suu­res­ti van­ho­jen suo­mi­fil­mien katselusta.

– Jos oli­sin nuo­rem­pi, har­ras­tai­sin sukel­lus­ta. Olen ker­ran Egyp­tis­sä mat­kal­la olles­sa­ni pääs­syt sukel­ta­maan, ja se mere­na­lai­nen maa­il­ma oli aivan usko­ma­ton. Saan sitä muis­tel­les­sa­ni vie­lä­kin kyl­miä värei­tä, hymyi­lee Holma.

Syn­ty­mä­päi­vä­juh­li­aan Hol­ma viet­tää tänä vuon­na kol­min­ker­tai­ses­ti. Var­si­nai­se­na syn­ty­mä­päi­vä­nä 10.5. kah­vi­pan­nu on Hol­mien koto­na kuu­ma­na vie­rai­ta varten.

– Myös tors­tai­na aamu­päi­väl­lä saat­taa joku pii­pah­taa, mut­ta ilta­sel­la läh­dem­me yöju­nan kyy­dis­sä koh­ti Hel­sin­kiä, Hol­ma kertoo.

Hel­sin­gis­sä Hol­man paris­kun­ta aikoo käy­dä kat­sas­ta­mas­sa uudet tai­de­näyt­te­lyt ja gal­le­riat. Luvas­sa on myös kokoon­tu­mi­nen pojan ja tämän per­heen kans­sa sekä syntymäpäiväillallinen.

Vii­mei­sen ker­ran juh­li­taan juhan­nuk­se­na paris­kun­nan kelo­hon­ka­hu­vi­lal­la kesäi­sen suku­juh­lan yhteydessä.

– Minä tyk­kään kovas­ti juh­lis­ta, ja eikö­hän täs­sä ole aihet­ta­kin jo juh­laan, Hol­ma hymyilee.