Toi­mit­ta­jal­ta: Pitäi­si­kö jo olla huolissaan?

Ei lie­ne enää yllä­tys, että nuor­ten huu­mei­den käyt­tö on lisään­ty­nyt koko koti­maas­sam­me. Vii­me vii­kol­la Yle uuti­soi, että Oulun polii­si on havain­nut myös Oulus­sa lie­vää kas­vua nuor­ten huu­mei­den käyt­tö­ri­kok­sis­sa. Itse asias­sa huu­mei­den käy­tön kas­vua on ollut kai­kis­sa ikä­ryh­mis­sä, mut­ta suh­tees­sa mui­hin rikok­siin pal­jon eten­kin 15–17-vuotiaiden ja 18–20-vuotiaiden ikä­ryh­mis­sä. Huu­mei­den käyt­tö­mää­rien kas­vu näkyy myös kesä­kuun Jätevesitutkimuksissa.

Suo­mi on Euroo­pan mais­ta kär­ki­si­joil­la alle 25-vuo­tiai­den huu­me­kuo­le­mis­sa. Maam­me huu­meon­gel­man kas­vu onkin herät­tä­nyt yhteis­kun­nas­sam­me kes­kus­te­lua yhä enemmän.

Välil­lä minus­ta kui­ten­kin tun­tuu, että Oulun seu­tu jää kes­kus­te­lus­sa syr­jään. Ikään kuin ajat­te­lu­ta­pa oli­si se, että ei huu­mei­den käy­tön kas­vua ja sen juu­ri­syi­tä tar­vit­se tääl­lä nos­taa esiin, kun ongel­ma on vie­lä niin sano­tus­ti pie­ni ver­rat­tu­na vaik­ka­pa pää­kau­pun­ki­seu­tuun. Huu­mei­den käyt­tö­ri­kos­ten mää­rän kas­vus­ta­kaan uuti­soi­taes­sa polii­si ei totea tilan­net­ta huo­les­tut­ta­vak­si – onhan nousu lievää.

Tämä on toki vain minun näkö­kul­ma­ni kau­kaa Oulun kes­kus­tas­ta, kau­pun­gin reu­na­seu­dul­ta tulkittuna.

Oulus­sa huu­me­riip­pu­vuu­teen tun­tuu ole­van myös haas­ta­vaa saa­da apua. Alu­eel­lam­me ei ole esi­mer­kik­si päih­dep­sy­kiat­rian yksik­köä. Hoi­to tukeu­tuu pit­käl­ti avo­pal­ve­lui­hin, jot­ka monel­le ovat tuki­muo­to­na riit­tä­mät­tö­miä. Lisäk­si alu­eem­me nuo­ri­sop­sy­kiat­rian pal­ve­lut ovat olleet jo mon­ta vuot­ta niin täyn­nä, että poti­las­tur­val­li­suus on vaa­ran­tu­nut, ja jopa alue­hal­lin­to­vi­ras­to on jyräh­tä­nyt tilanteesta.

Suo­men huu­meon­gel­ma ei kos­ke­ta ainoas­taan riip­pu­vais­ta itse­ään tai tämän lähei­siä ihmi­siä. Se kos­ket­taa tänä päi­vä­nä meis­tä jokais­ta. Huu­me­hai­tat näky­vät ympä­ril­läm­me joka­päi­väi­ses­sä elä­mäs­sä – ylei­ses­tä ves­sas­ta löy­ty­nee­nä neu­la­na, pik­ku­ri­kok­si­na, pahoin­voi­vi­na nuorina.

Mil­loin ongel­ma on tar­peek­si suu­ri, jot­ta avaam­me sil­mäm­me, ja alam­me etsiä oikei­ta kei­no­ja huu­meon­gel­man pysäyttämiseksi?

Ter­hi Ojala

terhi.ojala(at)rantapohja.fi