Toi­mit­ta­jal­ta: Maa­il­ma on teh­ty (lii­an usein) ekstro­ver­teil­le

Psy­ko­lo­gias­sa ihmi­set tava­taan jakaa usein kah­tia ulos­päin­suun­tau­tu­nei­siin ekstro­vert­tei­hin ja sisään­päin­suun­tau­tu­nei­siin int­ro­vert­tei­hin. Luo­kit­te­lus­ta huo­li­mat­ta asia ei ole näin mus­ta­val­koi­nen; itse­var­mim­mal­ta vai­kut­ta­va hen­ki­lö voi olla sisim­mäs­sään epä­var­ma ja muu­ten hil­jai­nen näyt­tää kyn­ten­sä tosi­pai­kan tul­len. Eivät­kä int­ro­ver­tit­kään ole ujo­ja, kaik­ki eivät vain pidä itses­tään yhtä suur­ta melua.

Minul­la itsel­lä­ni on paha tapa olla jat­ku­vas­ti äänes­sä, vaik­ka en tun­ti­si puhee­nai­het­ta kovin hyvin. Sosi­aa­li­nen luon­tee­ni on tyy­pil­lis­tä ekstro­vert­tia ja tot­ta puhak­se­ni se häi­rit­see minua usein. Pitäi­si ope­tel­la ole­maan hil­jaa, jos ei tie­dä mis­tä puhuu.

Suo­ma­lai­sil­le omi­nais­ta oman tilan otta­mis­ta pide­tään maa­il­mal­la hie­man outo­na, mut­ta int­ro­ver­til­le suo­ma­lai­nen tapa hyväk­syä hil­jai­suut­ta voi olla para­tii­si. Omiin aja­tuk­siin hil­jen­tyes­sä voi kes­kit­tyä parem­min olen­nai­seen. Mik­si ulos­päin­suun­tau­tu­nei­suus on siis nor­mi?

Vaik­ka itse lukeu­dun­kin ekstro­vert­tien pää­hän pöy­tää, olen huo­man­nut viih­ty­vä­ni hyvin int­ro­vert­tien seu­ras­sa. Var­sin­kin näin sosi­aa­li­sen median aika­na minua ei jak­sa kiin­nos­taa teke­mi­si­ään mai­nos­ta­vien vou­ho­tus. Ekstro­ver­tit menes­ty­vät työ­elä­mäs­sä usein pel­käl­lä mah­dol­li­suuk­siin tart­tu­mi­sel­la ja hil­jai­nen osaa­ja saat­taa jää­dä sosi­aa­li­ses­sa pelis­sä var­joon.

Mones­ti ääneen pää­se­vät ne, jot­ka puhu­vat pal­jon, kärk­kääs­ti ja kovim­paan ääneen. Mut­ta onko se äänek­käin tyyp­pi vält­tä­mät­tä oikeas­sa? Jos puhuu vähem­män, sanat­kin voi­vat olla pai­nok­kaam­pia. Sik­si yri­tän­kin tie­toi­ses­ti kes­kit­tyä enem­män kuun­te­le­maan.

Ensi ker­ral­la mie­tin ennen kuin puhun ensim­mäi­se­nä, kat­son ympä­ril­le­ni ja annan suun­vuo­ron jol­le­kul­le hil­jai­sem­mal­le. Meil­lä kai­kil­la on kui­ten­kin kak­si kor­vaa ja yksi suu, niin mik­sem­me kuun­te­li­si enem­män kuin puhum­me?

Mir­ko Sii­ka­luo­ma

mirko.siikaluoma(at)rantapohja.fi