Toi­mit­ta­jal­ta: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin

Kylä­kou­lu­jen lak­kaut­ta­mi­nen, ah, tuo kes­toai­he täs­sä uudes­sa Oulus­sam­me. Pään hak­kaa­mis­ta sei­nään, kylä­läi­set omal­la puo­lel­laan, kau­pun­gin väki toi­sel­la puo­lel­la. Puhu­taan samaa, mut­ta kui­ten­kin eri kiel­tä. Kukaan ei halua lak­kaut­taa, mut­ta sil­ti ollaan eri mieltä.

Lap­si on unoh­det­tu, samoin syr­jäy­ty­mis­kier­tee­seen lip­sah­ta­mas­sa ole­va homekoulunuori.

Per­hei­den taa­kak­si ker­tyy jat­ku­va­na vel­lo­van kes­kus­te­lun seu­rauk­se­na saa­vi­kau­pal­la epä­var­muut­ta tyy­liin: Tuli­ko raken­net­tua vää­räl­le kyläl­le? Miten lap­si pär­jäi­si pit­kän kou­lu­mat­kan kans­sa? Pitää­kö muut­taa muualle?

Kuu­lin­pa Tirin­ky­läl­lä tam­mi­kuus­sa kui­ten­kin, että jotain hyvää­kin on koi­tu­nut täs­tä kai­kes­ta kau­pun­gin veh­kei­lys­tä. On herän­nyt kyläl­lä yhteis­hen­ki, jol­lais­ta ei ole ennen ollut. Toi­sil­leen tun­te­mat­to­mat, kylien pit­kä­ai­kai­set asuk­kaat ja muu­al­ta kyläl­le muut­ta­neet ihmi­set, ovat tais­ton tuok­si­nas­sa lähen­ty­neet toi­si­aan. On vaih­det­tu yhteys­tie­to­ja ja tul­tu tutuik­si. On jär­jes­tet­ty yhtei­siä tapah­tu­mia ja pala­ve­rei­ta. Kylien his­to­rian­tie­to on siir­ty­nyt eteenpäin.

Kylil­lä kai­vat­tai­siin nyt kau­pun­gil­ta kepin­hei­lut­te­lun sijaan pork­ka­naa ensi­si­jai­ses­ti kou­lu­jen säi­lyt­tä­mi­sen ja kylä­myön­teis­ten kaa­voi­tus­rat­kai­su­jen muodossa.

Toi­vo­taan maa­lais­jär­keä pää­tök­sen­te­koon. Toi­vo­taan nopei­ta rat­kai­su­ja asiois­sa, jois­sa tar­vi­taan nopeas­ti muu­tos­ta. Toi­vo­taan pures­ke­lua ja malt­tia asioi­hin, joi­den päät­tä­mi­nen voi odot­taa tule­via vuo­sia ja sen näke­mis­tä, mihin asiat kääntyvät.