Yksi­vuo­ti­aal­la Vil­pul­la omat juh­lat – Jen­ny Kent­tä­lä sai munuais­siir­rän­näi­sen avul­la uuden elämän

Ei tien­nyt jää­li­läi­nen Jen­ny Kent­tä­lä vie­lä tou­ko­kuun alku­päi­vi­nä vuon­na 2016, mitä seu­raa­vat päi­vät toi­si­vat tul­les­saan. Per­jan­tain 13.5. jäl­keen hän oli kym­me­nes­sä päi­väs­sä pyö­rä­tuo­lis­sa, munuai­set tuhou­tui­vat, nes­te­ker­ty­mä oli luonn­o­ton ja nai­sen maa­il­ma romahti.

– Iloi­nen elä­mä­ni Pirk­ko-posi­tii­vi­se­na vaih­tui kamp­pai­luk­si elä­mäs­tä. OYSin yli­lää­kä­ri­kin edel­leen ihmet­te­lee, miten enää voin olla elos­sa. Ran­kat vuo­det ollaan vie­tet­ty. Sel­viä­mi­se­ni on ollut rak­kai­den las­te­ni, äiti­ni ja ystä­vie­ni ansioi­ta. Ilman tei­tä en oli­si jak­sa­nut, Jen­ny sanoi munuais­siir­rän­näi­sen kun­niak­si ja kii­tok­se­na lähei­sil­leen jär­jes­tä­mis­sään juh­lis­sa Jää­lin Ravin­to­la Bumerangissa.

Vuo­des­ta 2016 alkoi tais­te­lu, jon­ka ensim­mäi­nen vuo­si piti sisäl­lään vat­sa­kal­vo­dia­lyy­sia, joka tar­koit­taa ympä­ri­vuo­ro­kau­tis­ta koneen anta­maa hoi­toa. Elä­mä oli let­kun ja koneen jat­ko­na ole­mis­ta. Piik­ke­jä, kokei­ta, mit­tauk­sia. Koti täyn­nä dia­lyy­si­nes­te­laa­ti­koi­ta. Kym­me­niä tablet­te­ja päi­väs­sä. Veren­pai­net­ta, tark­ka ruo­ka­va­lio. Kaik­ki oli epä­to­del­lis­ta, pal­jon tus­kaa, pel­koa ja epä­toi­voa. Pal­jon eri­lai­sia vai­vo­ja, joi­ta hoi­det­tiin lääk­keil­lä, jois­ta aiheu­tui sivuoi­rei­ta ja taas uusia vai­vo­ja. Jen­ny kär­si veren­myr­ky­tyk­ses­tä, hoi­to­vä­sy­myk­ses­tä, suo­lis­to­tu­leh­duk­ses­ta ja kuu­mees­ta, sai hoi­dok­si sytos­taat­te­ja ja anti­bioot­tia suo­raan suo­neen. Elä­mä oli kodin ja osas­ton välil­lä. Askel oli ras­kas, välil­lä itket­ti ja masensi.

Toi­nen ja kol­mas vuo­si oli­vat aikaa hemo­dia­lyy­sin paris­sa. Se tar­koit­ti, että kol­me­na päi­vä­nä vii­kos­sa piti käy­dä OYSis­sa kau­la­ka­tet­rin kaut­ta veri­dia­lyy­sis­sa. Vat­sa­ka­tet­ri lei­kat­tiin pois.Vaikka mat­ka oli ras­kas, Jen­ny jak­soi välil­lä vään­tää iloa elä­mään vaik­ka väki­sin. Koko pit­kän mat­kan ajan osa ystä­vis­tä, oma äiti puo­li­soi­neen ja omat lap­set kul­ki­vat rin­nal­la ja aut­toi­vat arjessa.

– Kak­si kuu­kaut­ta ennen vuo­den takais­ta elin­siir­toa kes­kus­te­lin hoi­to­hen­ki­lö­kun­nan kans­sa sii­tä, että luo­vut­tai­sin, sain kuusi päi­vää elin­ai­kaa, jos en enää jak­sai­si elää koneis­sa kiin­ni. Sain mah­dol­li­suu­den luo­vut­taa. Mie­tin, oli­si­ko lap­sil­le­ni hel­pom­pi elää, ilman että näki­si­vät sai­raan ja voi­mat­to­man äidin. Ystä­vät sai­vat minut jat­ka­maan, Jen­ny kertoo.

Sit­ten, 7.3.2019 Jen­ny oli juu­ri vie­mäs­sä Ilo­na-kis­saa hoi­toon Tan­ni­laan äidil­le, kun puhe­lin soi ja Jen­ny sai kut­sun elin­siir­toon Hel­sin­kiin. Kym­me­nen tun­nin leik­kaus onnistui.

– Sen jäl­keen aloin kun­toil­la ja liik­kua. Herä­sin hen­kiin kol­men vuo­den sumus­ta. Nel­jä kuu­kaut­ta siir­ron jäl­keen aloi­tin työt tääl­lä Bume­ran­gis­sa vaki­tui­se­na työn­te­ki­jä­nä. Olen sii­tä todel­la onnel­li­nen. Vuo­si on tuo­nut tul­les­saan sen saman Jen­nyn, joka olen ollut aiem­min­kin. Elä­mä on täs­sä ja nyt. Elä­mä antaa uuden mah­dol­li­suu­den, jota kut­su­taan huomiseksi.

Lähei­nen ystä­vä Tan­ja Raja­la ker­toi juh­las­sa Jen­nyn sai­ras­ta­mi­ses­ta ystä­vän näkökulmasta.

– Jär­ky­tyin sinä tou­ko­kui­se­na päi­vä­nä, kun soi­tit ja ker­roit, että olet sai­ras­tu­nut ja hakeu­tu­nut sai­raa­laan. En voi­nut käsit­tää, miten ter­ve ja elin­voi­mai­nen nuo­ri nai­nen sai­ras­tuu vaka­vas­ti kuin salamaniskusta.

Ystä­vää tur­haut­ti ja suu­tut­ti se, miten sai­raa­na olles­saan­kin ihmi­nen jou­tuu tais­te­le­maan saa­dak­seen oikean­lais­ta hoi­toa. Pel­ko oli läs­nä usein.

– Eri­tyi­sen hyvin muis­tan sen päi­vän, kun tein läh­töä Jää­lis­tä kotii­ni. Olit pyö­rä­tuo­lis­sa ja nes­tet­tä oli ker­ty­nyt kehoo­si, niin että iho­si kir­jai­mel­li­ses­ti rat­kei­li. Nes­tet­tä tih­kui iho­huo­kos­ten läpi. Jokai­nen liik­kee­si teki sinul­le kipe­ää ja pel­kä­sin läh­teä. Mitä jos tämä on vii­mei­nen ker­ta, kun näen sinut?

Näi­tä tilan­tei­ta tuli mat­kan aika­na vas­taan usei­ta. Tan­ja ker­toi oppi­neen­sa säik­ky­mään vie­rais­ta nume­rois­ta tul­lei­ta puheluita.

– Onnek­si tuo­ta puhe­lua ei kos­kaan tul­lut. Kivun ja kur­juu­den kes­kel­lä vie­tim­me haus­ko­ja­kin het­kiä. Shop­pai­lim­me Kem­pe­leen kaup­pa­kes­kuk­ses­sa, pie­ni ilon­het­ki meil­le molem­mil­le hoi­to­toi­mien keskellä.

Tan­ja ker­too lomien­sa ajoit­ta­mi­ses­ta ystä­vän lähel­lä ollak­seen. Hän ker­too häm­mäs­tel­leen­sä ystä­vän kykyä hoi­taa per­heen asioi­ta kai­ken keskellä.

– Päi­vät vaih­tui­vat kuu­kausik­si ja kuu­kau­det vuo­sik­si. Odo­tim­me. Vih­doin vuo­si sit­ten puhe­lu tuli ja odo­tus vaih­tui varo­vai­seen toi­veik­kuu­teen. Tun­te­ma­ton ihmi­nen jos­sain täh­tien taka­na antoi sinul­le elä­män, Vil­puk­si nime­tyn munuai­sen, joka toi elä­mä­si takai­sin. Jen­ny, olet tär­keä, olet muruse­ni, Tan­ja päät­ti puheensa.

Jen­nyn äiti, Arja Har­ju oli muka­na juh­las­sa onnit­te­le­mas­sa tytär­tään ja hänen uut­ta munuais­taan sekä kiit­tä­mäs­sä ystä­viä ja lähei­siä vai­keal­la mat­kal­la muka­na olostaan.

– Tämä on ollut usko­ma­ton koke­mus. On suu­ri jär­ky­tys, kun sai­raus iskee. Jen­nyä tämä sai­raus koh­te­li ääret­tö­män ran­kal­la taval­la. Mat­ka on pitä­nyt sisäl­lään pal­jon ensi­jär­ky­tyk­ses­tä lähes täy­del­li­seen luo­vut­ta­mi­seen. Jen­ny kävi läpi hel­ve­tin maan pääl­lä. Kat­soa äiti­nä lap­sen­sa kär­si­mys­tä on maa­il­man kovim­pia paik­ko­ja, Arja kuvaili.

Myös hän ihmet­te­li sitä usko­ma­ton­ta mää­rää sai­rau­teen liit­ty­viä asia­pa­pe­rei­ta, joi­ta sai­raan ihmi­sen pitää jak­saa itse hoi­taa kai­ken muun kes­kel­lä. Lisäk­si sai­raus­vuo­siin on kuu­lu­nut pal­jon luo­pu­mi­sia sekä talou­del­li­sia haasteita.

– Oma­vas­tuut on aina lääk­keis­tä ja hoi­dois­ta mak­set­ta­va. Yhden hemo­dia­lyy­si­hoi­don hin­ta oli Jen­nyl­le 11,5 euroa. Las­ke­kaa­pa, kun se pitää mak­saa kol­mes­ti vii­kos­sa. Kuu­kau­des­sa hin­nak­si tulee jo lähes 140 euroa. Hoi­dot kes­ti­vät 1,5 vuot­ta. Lisäk­si sivusai­rauk­sien polikli­nik­ka- ja lää­kä­ri­mak­sut. Kai­kes­ta Jen­ny on kui­ten­kin sel­vin­nyt omil­laan, Arja kertoi.

Hän nau­rah­ti, että vuo­sien aika­na on tain­nut tul­la sekä äidil­lä että tyt­tä­rel­lä opis­kel­tua lää­ke­tie­teen cum lau­de ‑opin­not, kun uusia oirei­ta ja sai­rauk­sia on koi­tet­tu ymmärtää.

– Het­kit­täin Jen­nyn voi­ma­va­rat ovat olleet ääri­ra­joil­la. Onnek­si on ollut ystä­viä, jot­ka ovat olleet tär­keä hen­ki­rei­kä, hän kiittelee.

Vaik­ka se onkin vai­ke­aa, äiti roh­ke­nee kur­kis­taa tule­vai­suu­teen, sil­lä munuais­siir­rän­näi­sel­lä on ikänsä.

– Mikä on tämän Vil­pun päi­vä­nä syn­ty­neen siir­rän­näi­sen ikä? Sitä emme tie­dä, emme­kä halua­kaan tie­tää, sil­lä emme saa sur­ra etu­kä­teen sel­lais­ta, mikä ei ole vie­lä tapah­tu­nut. Sen aika ei ole nyt, vaan nyt pitää iloi­ta ja naut­tia het­kis­tä, jot­ka uusi aika tuo tullessaan.

Maa­il­man munuais­päi­vää vie­te­tään tors­tai­na 12.3. Har­va huo­maa munuai­si­aan ennen kuin nii­den toi­min­nas­sa on ongel­mia. Munuais- ja mak­sa­liit­to muis­tut­taa, että munuais­ten vajaa­toi­min­taa antaa merk­ke­jä itses­tään vas­ta, kun se on eden­nyt jo pitkälle.

Munuai­sil­la on monia elin­tär­kei­tä teh­tä­viä. Ne pois­ta­vat kehos­ta nes­tet­tä ja kuo­na-ainei­ta. Munuai­set osal­lis­tu­vat veren­pai­neen sää­te­lyyn. Ne ohjaa­vat puna­so­lu­jen muo­dos­ta­mis­ta ja akti­voi­vat D‑vitamiinia. Ilman toi­mi­via munuai­sia ihmi­nen menehtyy.

Munuais­ten vajaa­toi­min­nas­sa munuai­set eivät kyke­ne suo­riu­tu­maan elin­tär­keis­tä teh­tä­vis­tään. Vau­rion vai­keus­as­te vai­kut­taa sii­hen, mil­lai­sia oirei­ta se aiheut­taa. Munuais­ten vajaa­toi­min­ta voi olla akuut­tia eli äkil­lis­tä tai kroo­nis­ta eli pit­kä­ai­kais­ta. Munuais­ten vajaa­toi­min­ta ete­nee yksi­löl­li­ses­ti, riip­puen sii­tä, mikä munuai­set on vau­rioit­ta­nut. Jos munuais­ten toi­min­nas­ta on jäl­jel­lä vii­des­osa voi elää vie­lä lähes nor­maa­lia elämää.

Munuais­ten vajaa­toi­min­nan ete­ne­mis­tä voi­daan hidas­taa lää­ke­hoi­dol­la, ravit­se­mus­hoi­dol­la ja elin­ta­voil­la. Vai­ke­aa munuais­ten vajaa­toi­min­taa hoi­de­taan dia­lyy­si­hoi­dol­la tai munuaisensiirrolla.

Suo­mes­sa teh­dään vuo­sit­tain noin 250 munuai­sen­siir­toa. Kes­ki­mää­rin munuai­sen­siir­toon pää­syä jou­tuu odot­ta­maan 1,5–2 vuot­ta. Odo­tusai­ka voi venyä vuo­sien­kin mit­tai­sek­si, kos­ka luo­vut­ta­jan ja vas­taa­not­ta­jan veri­ryh­mien on olta­va yleen­sä yhteen­so­pi­vat ja kudos­tyyp­pien riit­tä­vän lähel­lä toi­si­aan. Hyvän kudos­so­pi­vuu­den lisäk­si siir­ron saa­van valin­taan vai­kut­ta­vat muun muas­sa dia­lyy­si- ja odo­tusa­jan pituus sekä luo­vut­ta­jan ja vas­taa­not­ta­jan väli­nen ikäero.

Hyvin onnis­tu­neen munuai­sen­siir­ron jäl­keen voi viet­tää yleen­sä nor­maa­lia elä­mää. Kym­me­nil­lä suo­ma­lai­sil­la siir­ret­ty munuai­nen on toi­mi­nut jo 40 vuot­ta. Toi­mi­van siir­to­mu­nuai­sen tur­vin elää täl­lä het­kel­lä yli 3000 ihmis­tä. Mikä­li munuai­sen­siir­to ei onnis­tu toi­vo­tul­la taval­la tai hyvin toi­mi­neen munuai­sen toi­min­ta aika­naan hii­puu, voi pala­ta dia­lyy­si­hoi­toon ja saa­da uuden munuaisensiirron.

Lisä­tie­toa munuais­sai­rauk­sis­ta www.munuainen.fi