Val­to Per­nu, poh­joi­sen valo­ku­vaa­ja ja luon­non­suo­je­li­ja

Valto Pernu Rovaniemen torilla kuvaustelttansa edessä. Huomaa vihreä pappatunturi ja maisematyöt teltan sivulla. (Kuva Valto Pernun säätiön kokoelmista)

Val­to Kal­lio Per­nu syn­tyi Iis­sä 24.2.1909. Val­ton isä, maan­vil­je­li­jä Kal­le Hei­kin­poi­ka Per­nu tun­net­tiin myös lau­ta­mie­he­nä ja heras­tuo­ma­ri­na.

Isän suvus­sa oli ollut talol­li­sia ja sep­piä, joten kiin­nos­tus kät­ten tai­toi­hin periy­tyi tätä kaut­ta. Val­ton äidin, Jen­ni Eufi­mia Virk­ku­lan suku oli kotoi­sin Tor­nion­jo­ki­laak­sos­ta. Per­he muut­ti Yli­tor­niol­ta Poh­jois-Iin Virk­ku­laan vuon­na 1878 ja Jen­ni syn­tyi seu­raa­va­na vuon­na.

Val­to Per­nu tuli tun­ne­tuk­si valo­ku­vaa­ja­na ja har­ras­ta­ja­maa­la­ri­na. Par­haat valo­ku­van­sa hän otti jo nuo­re­na mie­he­nä 1920- luvun lopul­la ja 1930- luvul­la. Hän kier­te­li ”vael­lus­vuo­si­naan ” eri puo­lil­la Suo­mea, kuva­si koti­seu­dul­laan Iis­sä ja teki myös pol­ku­pyö­rä­mat­kan Pet­sa­moon, jos­ta on jää­nyt erin­omai­nen 80 kuvan sar­ja. Pet­sa­mo-aihei­nen valo­ku­va­näyt­te­ly oli­kin vii­me kesä­nä näh­tä­vis­sä Iin koti­seu­tu­museol­la, jos­ta se pala­si takai­sin Lapin Maa­kun­ta­museoon Ark­ti­ku­miin, jos­sa Val­ton valo­ku­va­ko­koel­maa säi­ly­te­tään.

1920- luvun ja 1930- luvun kuvis­ta ker­too mie­len­kiin­tois­ta kiel­tään kuvien taak­se Val­ton teke­mät muis­tiin­pa­not: ”Van­haa aikaa. Puu­au­ral­la kyn­ne­tään vie­lä Kar­ja­las­sa 1925 ”, ”Pel­la­vaa lou­ku­de­taan oikein teh­das­mai­ses­ti. Tam­pe­reen seu­duil­la”, ”Kuu­lui­saa Imat­raa v. 1932 Huom ylen­pä­nä on val­tion voi­ma­lai­tos. Täl­tä sil­lal­ta on moni teh­nyt sukel­lus­näy­tök­sen ikui­suu­teen ”.

Val­to kuva­si Yli­tor­nion kir­kon­kin, joka sit­tem­min tuhou­tui Lapin sodas­sa. Pet­sa­mon reis­sul­ta voi­si mai­ni­ta esi­mer­kik­si ” Erä­maan lap­sen keh­to Jos­sa kul­je­te­taan Lapin pal­le­rois­ta tal­vi­pak­ka­sil­la­kin”, ”Pet­sa­mon pää­kau­pun­ki Park­ki­nan kylä” tai ”Turis­te­ja Juho Vesai­sen kannella+merkitty lai­van kap­tee­ni ”.

1940-luvun lop­pu­puo­lel­la Val­to aloit­ti tori­ku­vaa­ja­na Rova­nie­men toril­la. Hänet tun­net­tiin tori­ku­vaa­ja ”Lins­si­nä ” lähes nel­jän­kym­me­nen vuo­den ajan. Hän kes­kit­tyi hen­ki­lö­ku­viin.

Hyvät tai­dot hen­ki­lö­ku­vauk­ses­sa hän oli­kin ehti­nyt hank­kia jo var­hain. Kuvien tek­ni­nen taso ei kui­ten­kaan enää ollut samaa tasoa kuin 1930- luvul­la. Val­ton tori­ku­vaa­ja­na käyt­tä­mä kuvaus­tek­niik­ka oli eri­koi­nen. Hän kuva­si fil­min sijas­ta suo­raan valo­ku­va­pa­pe­ril­le kak­si­vai­hei­sel­la ns. pika­ku­vaus­me­ne­tel­mäl­lä ja niin asia­kas sai mukaan­sa saman tien myös valo­ku­van. Kuva­ko­ko oli pie­ni; 9 x 12 cm tai vie­lä­kin pie­nem­pi.

Kame­ran­sa jat­keek­si Val­to oli raken­ta­nut suu­ren valo­tii­viin laa­ti­kon, jon­ka sisäl­lä tapah­tui pimiö­tä vaa­ti­va alkuo­sa. Pape­ri­ne­ga­tii­vi piti rep

Val­to Per­nun sää­tiön puheen­joh­ta­ja Olli Tolo­nen ja vara­pu­heen­joh­ta­ja Eero Aho vaa­li­vat Val­to Per­nun perin­töä. Taus­tal­la Val­ton kodin sisään­käyn­ti.

roku­va­ta ja tois­taa jäl­leen kehi­tys­pro­ses­si ennen kuin pääs­tiin tut­ki­maan nor­maa­lia posi­tii­vi­ku­vaa. Tori­tel­tan taus­tal­la oli jokin Lapin mai­se­ma.

Kun Pola­roi­din pika­ku­vaus­me­ne­tel­mä valo­ku­vaa­moi­hin tuli 1950- luvul­la, niin Val­ton mah­dol­li­suu­det pär­jä­tä pas­si­ku­vien otta­ja­na vähe­ni oleel­li­ses­ti. Val­to jat­koi kui­ten­kin tori­ku­vaa­ja­na 1980- luvun puo­li­vä­liin. 1970- luvul­la hän oli aloit­ta­nut myös tai­tei­li­jan uran­sa maa­la­ri­na. Ura jat­kui aina Val­ton kuo­le­maan saak­ka 25.2.1986.

Maa­laus­ten tasos­ta voi­si sanoa, että ne edus­ti­vat ns. tori­tai­det­ta sekä laa­dul­taan että aihe­pii­ril­tään. Lapin mai­se­mat sekä ihmi­set ja eläi­met niis­sä oli­vat hänen mie­liai­hei­taan. Ja eri­tyi­ses­ti poro tun­tuu ole­van mones­ti kuvis­sa esil­lä. Tau­luis­saan hän saat­toi käyt­tää voi­mak­kai­ta väre­jä. Maa­lausa­lus­ta saat­toi tosin olla hyvin vaih­te­le­va; kan­gas, ker­ni­lii­na, pah­vi tai jokin muu poh­jak­si sopi­va. Väreik­si­kin kel­pa­si­vat monen­lai­set maa­lit.

Val­ton omi­nai­suus luon­non­suo­je­li­ja­na näkyy mones­sa hänel­tä säi­ly­nees­sä tau­lus­saan. Kuo­le­man­sa jäl­keen hän yllät­ti kaik­ki; hän oli laa­ti­nut tes­ta­men­tin, jos­sa hän tes­ta­ment­ta­si hänen jäl­keen­sä perus­tet­ta­val­le sää­tiöl­le omai­suu­ten­sa. Yhte­nä ehto­na kui­ten­kin oli, että tes­ta­ment­tiin sisäl­ty­vien met­sien piti säi­lyä ”kir­veen kos­ke­mat­to­mi­na ”.

Kuva Val­tos­ta ( Kuva Val­to Per­nun sää­tiön kokoel­mis­ta)

Val­to Per­nun sää­tiön perus­ta­va kokous oli 26.2.1988. Ensim­mäi­sen hal­li­tuk­sen puheen­joh­ta­jak­si valit­tiin opet­ta­ja Jou­ni Ter­vo­nen, vara­pu­heen­joh­ta­jak­si Iin nimis­mies Eero Aho, muik­si jäse­nik­si kan­sa­lais­opis­ton reh­to­ri Ers­so Ervas­ti, kun­nan­joh­ta­ja Tuu­re Lei­no­nen, Lip­pa-Mai­ja Ant­ti­la, joka oli Val­ton suku­lai­sia, kuten Jou­ni Ter­vo­nen­kin, Virk­ku­loi­den puo­lel­ta. Lisäk­si hal­li­tuk­seen kuu­lui­vat Iin Met­sän­hoi­to­yh­dis­tyk­sen toi­min­nan­joh­ta­ja Eero Ala­raa­sak­ka ja tai­teel­li­se­na asian­tun­ti­ja­na tai­tei­li­ja Kai­ja Elo. Hal­li­tuk­seen valit­tiin siis sil­loi­sia iiläi­siä kult­tuu­ri­vai­kut­ta­jia. Sää­tiön sään­nöis­sä mai­ni­taan mm. että ” sää­tiön tar­koi­tuk­se­na on valo­ku­vaa­ja Val­to Per­nun tai­teen vaa­li­mi­nen ja esit­tä­mi­nen sekä tai­teen, talon­poi­kais­pe­rin­teen ja luon­non­suo­je­lun tuke­mi­nen ja edis­tä­mi­nen sii­nä ympä­ris­tös­sä, mis­sä Per­nu on kas­va­nut ja vai­kut­ta­nut ”.

”Hir­vi­kä­pä­siä riit­tää”, tote­aa Eero Ala­raa­sak­ka Mätäs­suon iki­met­säs­sä, jos­sa kuuset val­taa­vat alaa, koi­vu laho­aa ja män­ty pök­ke­löi­tyy lähim­pien kym­me­nien vuo­sien aika­na. Pals­ta on suo­jel­tu Val­to Per­nun toi­vo­muk­ses­ta ”kir­veen kos­ke­mat­to­ma­na”.

Tar­koi­tuk­sen­sa toteut­ta­mi­sek­si sää­tiön teh­tä­väk­si tuli kerä­tä ja tal­let­taa Val­to Per­nun tai­det­ta ja hänen elä­män­työ­hön­sä liit­ty­vää aineis­toa. Lisäk­si sää­tiön teh­tä­väk­si tuli hoi­taa kiin­teis­tö­jä ja mm. kun­nos­taa museo­ra­ken­nus Val­to Per­nun tai­teen esil­le pane­mi­sek­si, jon­ne sijoi­te­taan Per­nun tai­det­ta ja samal­la mah­dol­lis­te­taan myös muun tai­teen esit­tä­mi­nen ja tuke­mi­nen sekä tai­de­har­ras­tuk­sen lisää­mi­nen.

– Tapa­sin Val­to Per­nun Rova­nie­mel­lä vuon­na 1976 hän­tä tun­te­mat­ta, jol­loin Val­to otti minus­ta ja tule­vas­ta vai­mos­ta­ni Sei­jas­ta valo­ku­van tiel­lä joen ran­nal­la, muis­te­lee nykyi­seen­kin hal­li­tuk­seen vie­lä kuu­lu­va Eero Aho.

– Oli sel­vi­tet­tä­vä, oli­ko Val­tol­la peril­li­siä. Ja kun nii­tä ei ollut, alet­tiin toi­men­pi­tei­siin sää­tiön perus­ta­mi­sek­si. Val­tol­la oli ollut toi­vee­na, ettei omai­suus oli­si men­nyt val­tiol­le tai kun­nal­le. Sää­tiön perus­ta­mi­sen ensi vai­hees­sa esi­tin kih­la­kun­na­noi­keu­del­le että mää­rät­täi­siin toi­mit­si­ja sää­tiön perus­ta­mis­ta var­ten ja patent­ti- ja rekis­te­ri­hal­li­tuk­sel­le, että tes­ta­men­til­le mää­rät­täi­siin toi­meen­pa­ni­jak­si tes­ta­men­tis­sa mää­rät­ty Jou­ni Ter­vo­nen.

– Monel­la iiläi­sel­lä ei ole oikein muis­ti­ku­vaa Val­tos­ta. Niin ei ole ollut minul­la­kaan, muis­te­lee nykyi­sen hal­li­tuk­sen puheen­joh­ta­ja Olli Tolo­nen.

– Val­ton kodin raken­ta­mi­sa­jan­koh­das­ta meil­lä ei ole tark­kaa tie­toa, mut­ta 1900- luvun alku­puo­lel­le se sopi­si hyvin.

– Val­to Per­nun sää­tiö on alus­ta alkaen ollut vaka­va­rai­nen. Nyky­ään se omis­taa osak­kei­ta, met­sää ja kiin­teis­tö­jä. Val­ton perus­pää­oma­kin oli mer­kit­tä­vä; rahaa ja met­sä­pals­to­ja. Val­to oli kai­kes­sa hil­jai­suu­des­sa har­ras­ta­nut osa­ke­sääs­tä­mis­tä­kin. Hän seu­ra­si tark­kaan eri yhtiöi­den tilin­tar­kas­tuk­sia ja osa­ke­kurs­se­ja. Kos­kaan hän ei leveil­lyt sil­lä, että hänel­lä oli sääs­tö­jä. Hän oli erit­täin tark­ka rahan käy­tön suh­teen, totea­vat Eero Aho ja Olli Tolo­nen.

Hal­li­tuk­sen toi­min­ta­pe­ri­aat­teet ovat säi­ly­neet enti­sel­lään. Nyky­hal­li­tuk­sen puheen­joh­ta­ja­na toi­mii Olli Tolo­nen. Mui­na jäse­ni­nä toi­mi­vat Eero Aho, Eero Ala­raa­sak­ka, Simo Paak­ko­la, Kai­ja Elo ja Sir­pa Jääs­ke­läi­nen. Pit­kä­ai­kai­nen puheen­joh­ta­ja Jou­ni Ter­vo­nen on nykyi­sin kun­nia­pu­heen­joh­ta­ja.

Nyky­ään sää­tiö näkyy esi­mer­kik­si tai­dea­pu­ra­ho­jen jaka­mis­ten aikaan tai vaik­ka­pa Iis­sä jär­jes­tet­tä­vän Pho­to Mara­to­nin yhtey­des­sä. Toki Val­ton kodis­sa ole­viin valo­ku­va- ja tai­de­ko­koel­miin pää­see tutus­tu­maan erik­seen sovit­taes­sa.

Kävim­me sää­tiön met­sän­hoi­dos­ta vas­taa­van Eero Ala­raa­sa­kan kans­sa Poh­jois-Iin Kunin­kaan­har­jun­tien pääs­tä alka­val­la Mätäs­suon pals­tal­la. Pals­ta on 54 heh­taa­rin alue, jon­ka itä­lai­dal­la on yksi Iin pui­sim­mis­ta met­sis­tä. Met­sä­tyyp­pi­nä on leh­to­mai­nen kor­pi. Puus­to on pää­asias­sa koi­vus­ta ja män­nys­tä koos­tu­vaa seka­met­sää.

– Alta päin nouse­va kuusi on val­taa­mas­sa pik­ku­hil­jaa aluet­ta. Ennus­tee­na on, että seu­raa­vien kym­me­nien vuo­sien sisäl­lä koi­vu laho­aa ja män­ty pök­ke­löi­tyy kuusi­kon tiel­tä, tote­aa Eero.

– Poh­ja­kas­vus­to on tääl­lä lähin­nä suo­kas­vil­li­suut­ta, kuten rah­ka­sam­mal­ta, hei­nää, hil­laa ja vas­taa­vaa. Hak­kuu­merk­ke­jä ei täl­tä alu­eel­ta löy­dy. Puus­ton mää­rä on erit­täin kor­kea. Poh­ja­pin­ta-ala (ppa ) on noin 45 neliö­met­riä per heh­taa­ri ja pui­den kes­ki­pi­tuus vähin­tään 20 met­riä, pisim­pien jopa 24 met­riä. Näin ollen puus­ton tila­vuus nousee yli 400 kuu­tio­met­riin heh­taa­ria koh­den. Toki olem­me pui­sim­mal­la koh­dal­la. Kes­ki­mää­rin täl­lä alu­eel­la on puus­ton mää­rä 342 m3/ha alu­eel­ta 15 vuot­ta sit­ten teh­dyn inven­toin­nin mukaan.

– Met­sä on tes­ta­men­til­la suo­jel­tu, joten siel­tä ei voi haka­ta puu­ta. Val­to Per­nu tes­ta­ment­ta­si met­sää 170 heh­taa­ria. Sää­tiö on hank­ki­nut Iis­tä lisää met­sää, jos­ta suu­rin osa on talous­met­sää. Vapaa­eh­tois­ta suo­je­lua­luet­ta han­ki­tuil­la met­sä­pals­toil­la on noin 100 heh­taa­ria. Met­sä­pals­to­ja löy­tyy eri puo­lil­ta Iitä, enim­mäk­seen sydänmailta.Säätiö pyr­kii jat­kos­sa­kin hank­ki­maan met­siä, jot­ka voi­vat olla myös kas­vu­vai­hees­sa. Aar­ni­met­sä­alu­eet­kin tule­vat kysy­myk­seen. Kul­kies­sam­me Mätäs­suon pals­tal­la, ilman­suun­nat kato­si­vat. Ilman kart­taa tai kom­pas­sia ei siel­tä oli­si osan­nut pois. Toi­saal­ta moni haluai­si ret­keil­lä Val­ton iki­met­sis­sä. Hel­poin tapa sii­hen oli­si mer­ki­tyt polut opas­tus­tau­lui­neen.

Hei­no Per­nu (s. 1941) asui Val­ton naa­pu­ris­sa. Hän ei ole kui­ten­kaan Val­tul­le sukua, kuten hän Val­toa kut­sui.

– Muis­tan Val­tun lap­suu­des­ta saak­ka. Val­tu kier­si jo sil­loin maa­kun­taa. Pent­ti Lie­des naa­pu­ris­tam­me oli kul­jet­ta­nut Val­tua Rova­nie­mel­lä sii­tä saak­ka, kun hän alkoi siel­lä kuvaus­toi­min­tan­sa. Itse aloin kus­kaa­maan hän­tä 70- luvun lop­pu­puo­lel­ta alkaen aina lop­puun saak­ka. Kesäl­lä vein hänet toril­le ja syk­syl­lä sit­ten hir­ven met­säs­tyk­sen aikoi­hin hain hänet pois. Tal­vi­sin tär­keät oli­vat Ounas­vaa­ran kisat, jol­loin lai­tet­tiin telt­ta pys­tyyn toril­le. Perä­kär­ryyn las­tat­tiin tal­ven aika­na kor­jat­tu telt­ta, kame­ra, maa­lauk­set ja tie­ten­kin vih­reä pap­pa­tun­tu­ri­mo­po.

– Val­tu oli hyvin tark­ka rahois­taan. Ker­ran­kin, kun Rova­nie­mel­lä eräs turis­ti pyy­si alen­nus­ta Val­tun teke­mäs­tä peik­ko-otuk­ses­ta, niin Val­tu tuu­ma­si, ettei voi alen­nus­ta antaa, kos­ka ensim­mäi­nen mil­joo­na on vie­lä saa­vut­ta­mat­ta.

– Vie­rai­lu­ja Val­tun luok­se teim­me usein. Veim­me Val­tul­le usein läm­piäi­siä. Eri­tyi­ses­ti läm­min lei­pä oli herk­kua. Samoin vein hänel­le jou­lui­sin jou­lua­te­rian, muis­te­lee Eevi.

– Val­tu oli lup­sak­ka mies, mut­ta mel­ko nuu­ka. Mai­to­lii­ma oli sii­hen aikaan muo­tia, ja Val­tu saat­toi pai­ka­ta huo­pa­tos­sun­sa­kin moneen ker­taan. Ompe­lu­ko­ne­kin Val­tul­la oli. Vaa­te­kau­pas­sa hän kävi har­voin. Niin­pä van­ha sanon­ta, kel­lä on paik­ka pai­kan pääl­lä, sil­lä on mark­ka mar­kan pääl­lä, piti paik­kan­sa Val­tun koh­dal­la.

Läh­tei­tä: Val­to Per­nu, Poh­joi­sen valo­ku­vaa­ja, Val­to Per­nun sää­tiö, Lapin maa­kun­ta­museon jul­kai­su­ja 11, 2006; Tut­ki­mus­ra­port­ti Val­to Per­nun sää­tiön met­sä­alu­ees­ta Poh­jois-Iis­sä, Tuo­mo Sas­si, 2003.