Rau­han­kuusi muut­tui vai­vih­kaa män­nyk­si – Kii­min­ki­läi­set halua­vat vuon­na 1981 istu­te­tul­le rau­han­puul­le suojelustatuksen

Vuo­den 1981 syys­kuun 17. päi­vä kym­me­net LC Kii­min­gin jäse­net kokoon­tui­vat Kii­min­gin kun­nan­ta­lon eteen istut­ta­maan juh­lal­li­sin menoin rau­han­puun, serbiankuusen.

Puu pää­tet­tiin istut­taa, kos­ka jär­jes­tön sil­loi­nen kan­sain­vä­li­nen pre­si­dent­ti Kao­ru Mura­ka­mi oli valin­nut vuo­den tee­mak­si “People at peace – Ihmi­sil­lä rau­ha” ja kehot­ti istut­ta­maan sen näky­väk­si sym­bo­lik­si rau­han puun. Myös Kii­min­gin lei­jo­nien sydä­miin syt­tyi rau­han liek­ki, joka pakot­ti kii­reen kes­kel­lä poh­ti­maan rau­han merkitystä.

– Kuusi istu­tet­tiin jal­ka­käy­tä­vän vie­rel­le ja kävi niin, että kol­men vii­kon kulut­tua se oli jo täy­sin kuol­lut. Sel­vi­si, että istu­tus­pai­kan alla kul­ki läm­pö­ka­na­va, eikä paik­ka sopi­nut puun kas­vu­pai­kak­si, ker­too sil­loi­nen LC Kii­min­gin pre­si­dent­ti Alvar Aita­vaa­ra.

Alvar Aita­vaa­ra halu­aa, että rau­han­puu suojellaan.

Erää­nä loka­kuun pimeä­nä ilta­na Aita­vaa­ra mars­si kun­nan­ta­lon edus­tal­le muka­naan gril­lin-Antil­ta Hank­ki­jal­ta takuuseen saa­man­sa puu, mul­ta­säk­ki, kas­te­lu­kan­nu ja lan­noi­te­pus­si. Puu oli täl­lä ker­taa sembra­män­ty ja lupa istu­tuk­seen oli kysyt­ty kun­nan­joh­ta­ja Lau­ri Timo­sel­ta.

– Sii­nä kai­vel­les­sa­ni sopi­vaa mont­tua, sat­tui kun­nan tek­ni­sen puo­len mies tule­maan ali­ku­lun suun­nal­ta koh­ti kun­nan­ta­loa ja kyse­li minul­ta lupien perään. Sanoin, että luvat on kyl­lä kunnossa.

Aita­vaa­ra istut­ti puun nykyi­sel­le pai­kal­leen val­tuus­to­sa­lin ikku­nan alle. Puu on vuo­si­kym­men­ten aika­na saa­nut lip­pu­tan­gon lisäk­si lähel­leen aka­tee­mik­ko Oska­ri Jau­hiai­sen suun­nit­te­le­man Hara­va­tyt­tö-pat­saan. Vuo­den 1991 teok­sen pal­jas­ta­mis­juh­las­sa Ran­ta­poh­jaan ote­tuis­sa kuvis­sa rau­han­puu näkyy taus­tal­la vie­lä mel­ko pienenä.

– Alku­jaan puu­hun lai­tet­tiin hopea­laat­ta­kin, mut­ta se on kadon­nut jos­sain vai­hees­sa. Jos­pa voi­sim­me saa­da puu­hun uuden laa­tan ker­to­maan his­to­ri­aa, Aita­vaa­ra toivoo.

Kii­min­ki­joen kou­lun reh­to­ri­na pit­kän uran teh­nyt Alvar Aita­vaa­ra alkoi poh­tia män­nyn suo­je­lua, kun todel­la komea vaah­te­ra kaa­det­tiin raken­nus­töi­den alta Kii­min­ki­joen kou­lun pihamaalta.

– Ajat­te­lin, että tuo­ta rau­han­män­tyä ei saa kaa­taa, jos kun­nan­ta­loa jos­kus ale­taan pur­kaa ja sii­hen asuin­ta­lo­ja rakentamaan.

Kave­rik­si puul­le suo­je­lua hake­maan Alvar Aita­vaa­ral­le läh­ti kii­min­ki­läi­nen Susan­ne Pui­ra­va, joka on ollut Oulun kau­pun­gin suun­taan yhtey­des­sä asian tiimoilta.

– Lai­toin tätä asi­aa pikai­ses­ti eteen­päin, kos­ka haluam­me, että kau­nis muis­to­merk­ki säästyisi.

Vas­taus­ta kau­pun­gin suun­nas­ta ei ole vie­lä tul­lut, mut­ta Pui­ra­va toi­voo, että se ete­nee pian­kin. Män­ty on kii­min­ki­läi­sil­le tärkeä.