Elo­ku­va Ilo­sia aiko­ja, Mie­len­sä­pa­hoit­ta­ja on läm­min­hen­ki­nen tra­gi­ko­me­dia suku­pol­vien kohtaamisesta

Dome Karu­kos­ken ohjaa­ma Mie­len­sä­pa­hoit­ta­ja oli vuo­den 2014 menes­ty­neim­piä koti­mai­sia elo­ku­via. Tuo­mas Kyrön suo­sit­tuun kir­ja­sar­jaan perus­tu­va elo­ku­va kuvas­ti sym­paat­ti­sel­la taval­la suo­ma­lai­sen van­han pol­ven pes­si­mis­miä ja sen yhteen­tör­mäyk­siä muut­tu­van maa­il­man kans­sa. Mie­len­sä­pa­hoit­ta­jaa jo aiem­min muun muas­sa kuun­nel­mis­sa tul­kin­nut Ant­ti Lit­ja voit­ti pää­osas­taan ansai­tus­ti myös Jussi-palkinnon.

Menes­ty­se­lo­ku­vil­le on yleen­sä lupa odot­taa jat­koa, eteen­kin kun läh­de­ma­te­ri­aa­lia on koko­nai­sen kir­ja­sar­jan ver­ran. Vali­tet­ta­vas­ti Ant­ti Lit­jan näyt­te­li­jä­ura ehti päät­tyä elo­ku­vien välis­sä aivoin­frak­tiin, min­kä vuok­si elo­ku­val­le jou­dut­tiin etsi­mään uusi pää­osa­ne­sit­tä­jä. Kor­vaa­jak­si saa­tiin lopul­ta paras mah­dol­li­nen vara­mies Heik­ki Kin­nusen peries­sä Lit­jan suu­ret saappaat.

Pää­osan esit­tä­jä ei suin­kaan ole ainoa muu­tos. Ilo­sia aiko­ja, Mie­len­sä­pa­hoit­ta­ja on täy­sin uusien teki­jöi­den elo­ku­va, mut­ta myös sävyl­tään eri­lai­nen. Dome Karu­kos­ken vaka­va­hen­ki­nen, jopa suru­mie­li­nen sävy on vaih­tu­nut Tii­na Lymin (Napa­pii­rin san­ka­rit 3) käsis­sä valoi­sam­mak­si ja kepeäm­mäk­si. Hah­mot ovat nyt kari­ka­tyy­ri­mai­sem­pia ja vähäe­lei­syyt­tä on kar­sit­tu suo­rem­man kome­dian tiel­tä. Vaik­ka muu­tos saat­taa vie­raan­nut­taa edel­li­sen elo­ku­vien ystä­viä, jat­ko-osan sävy saat­taa lopul­ta olla lähem­pä­nä Kyrön alku­pe­räis­teks­tien paro­dis­ta henkeä.

Täs­tä huo­li­mat­ta Ilo­sia aiko­ja, Mie­len­sä­pa­hoit­ta­ja ei kar­ta synk­kiä tee­mo­ja. Elo­ku­van alus­sa vai­mon­sa menet­tä­nyt Mie­len­sä­pa­hoit­ta­ja on päät­tä­nyt kuol­la. Uusi tar­koi­tus elä­mäl­le löy­tyy lap­sen­lap­ses­ta Sofias­ta, joka tar­vit­see isoi­sän apua uraoh­jus­van­hem­pien­sa tyran­ni­aa vas­taan. Suku­pol­vien tör­mäys ja koh­ta­lo­nyh­teys tuo­daan esil­le ehkä tur­han­kin alle­vii­va­tus­ti. Elo­ku­vaa voi­si kuvail­la läm­min­hen­ki­sek­si tragikomediaksi.

Elo­ku­va on omal­la taval­laan vas­ta­koh­ta edel­tä­jäl­leen. Ensim­mäi­sen elo­ku­van tapah­tu­mat seu­ra­si­vat Mie­len­sä­pa­hoit­ta­jan mat­kaa urbaa­niin Hel­sin­kiin ja rea­goin­tia nyky­ajan kot­ko­tuk­siin. Jat­ko-osas­sa pysy­tään pit­käl­ti pik­ku­ky­län rau­hal­li­sem­mis­sa mai­se­mis­sa. Tari­nan kes­kiös­sä ovat sen her­kul­li­set hah­mot, jot­ka ovat eit­tä­mät­tä elo­ku­van suola.

Avai­na­se­mas­sa ovat luon­nol­li­ses­ti erin­omai­set näyt­te­li­jät. Heik­ki Kinu­nen on pää­roo­lis­saan lois­ta­va, eivät­kä Sule­vi Pel­to­lan, Jani Vola­sen ja Jan­ne Rei­ni­kai­sen kal­tai­set suo­ma­lai­sen kome­dian isot nimet jää juu­ri jäl­keen. Erik­seen on mai­nit­ta­va nuo­ri Satu Tuu­li Kar­hu, joka osoit­taa ole­van­sa yksi mie­len­kiin­toi­sim­mis­ta nouse­vis­ta näyttelijänimistä.

Vaik­ka elo­ku­va ei ken­ties tai­teel­li­ses­sa mie­les­sä nouse edel­tä­jän­sä tasol­le, on Ilo­sia aiko­ja, Mie­len­sä­pa­hoit­ta­ja hyvin ylei­söön mene­vä, nau­tit­ta­va ja viih­dyt­tä­vä hyvän­mie­len koti­mai­nen elo­ku­va, joka antaa myös ajat­te­le­mi­sen aihetta.