Perheenjäsenen kuolema on kaikille vaikea paikka, mutta aivan erityisesti, jos se on pitkäaikainen elämänkumppani. Mutta kenen suru on oikeutettua ja kuinka paljon omasta menetyksestä täytyy jakaa toisille?
Tähän törmää tuoreen kotimaisen Elämää kuoleman jälkeen elokuvan päähenkilö Nisse, jonka vaimo menehtyy syöpään pitkän taistelun jälkeen.
Nissen poika Stefan ja hänen siskonsa Elsa saapuvat pitämään leskimiehelle seuraa hautajaisvalmistelujen ajaksi, mutta äreäluonteinen mies ei haluaisi mitään ylimääräistä hössötystä. Konflikti on valmis, kun vielä anoppikin ryhtyy sotkemaan asioita ylimaklaisine hautajaiskutsuineen.
Elokuva pohjautuu ohjaaja Klaus Härön omakohtaisiin kokemuksiin. Muun muassa elokuvillaan Postia pappi Jaakobille (2009) ja Miekkailija (2015) mainetta ja kiitosta kerännyt Härö oli oman äitinsä kuoleman aikoihin vasta parikymppinen elokuvaopiskelija.
– Äiti oli ollut vähän sellainen pehmike isäni ja minun välillä. Kun hän oli yhtäkkiä poissa, niin siinä oli sitten selviämistä. Minusta oli erikoista, että ihmisen kuollessa läheiset alkavat hänen muistelemisensa sijaan nahistella siitä, tuleeko hautajaisiin voileipäkakkuja vai ei. Niistä tunnoista kirjoitin kymmeniä sivuja tekstiä yöpöydän laatikkoon, Klaus Härö kertoo.
Nyt aika tuntui viimein oikealta tarinan pukemiseksi elokuvan muotoon. Vaikka elokuva on omakohtainen, tarina on kuitenkin fiktiota. Todellisia ihmisiä ja tilanteita on kärjistetty draaman ehdoilla, mutta maanläheisyyttä unohtamatta.
– Nämä ovat ei-täydellisiä ihmisiä ei-täydellisessä maailmassa, mutta heitä kuitenkin katsotaan lämmöllä, ohjaaja kiteyttää.
Elämää kuoleman jälkeen on tyyliltään kamaridraama, joka sijoittuu pääasiassa muutamaan tilaan. Asetelma nostaa näyttelijätyöskentelyn aivan erityisellä tavalla esiin. Elokuvan pääosissa nähdään suomalaisyleisölle vielä varsin tuntemattomia kasvoja.
Erinomaisena näyttelijäohjaajana tunnettu Härö on saanut suitsettua aiemmin lähinnä äänirooleista ja teatterilavoilta tutun Peik Stenbergin ja nuoren Martin Paulin vakuuttaviin roolisuorituksiin.
Vielä teatterikorkeakoulussa opiskeleva, espoolaislähtöinen Martin Paul näyttelee elokuvassa Stefania, Nissen poikaa. Vaikka hahmo perustuu ohjaaja Häröön itseensä, näyttelijä itse ei halunnut ottaa tästä paineita.
– En ajatellut sitä sillä tavalla, se olisi ehkä ollut vähän outoa. Itselläni ei ole omaa kokemusta tällaisesta surusta. Aihe on kuitenkin hyvin inhimillinen ja siihen on helppo samaistua. Itse koin elokuvan kertovan kuitenkin enemmän nimen omaan isän ja pojan suhteesta, 23-vuotias nuori näyttelijä kertoo.
Elämää kuoleman jälkeen on kotimaiseksi elokuvaksi poikkeuksellisesti puhuttu kokonaan ruotsiksi. Elokuvan kuvaama työväenluokkainen suomenruotsalainen perhe on silti kaukana väestönryhmään usein yhdistettävistä stereotypioista. Itse Porvoossa kasvanut Klaus Härö kertoo halunneensa tietoisesti haastaa näitä mielikuvia, jotka eivät hänen mukaansa kuvaa kuin pientä osaa suomenruotsalaisista.
– Itse koen, että minun on helpompi samaistua perinteiseen suomalaiseen kulttuuriin kuin sellaiseen ‘fiininpään’ helsinkiläiseen suomenruotsalaisuuteen. Minusta oli hienoa saada tuoda valkokankaille nimen omaan tällaiset tavalliset ‘junttisuomenruotsalaiset’, ohjaaja valottaa.
Elokuvallaan Klaus Härö todistaa jälleen kerran olevansa kotimaisen draaman ehdottomia kärkinimiä. Vähäeleinen ja tarinaltaan yksinkertainen elokuva tulvii kauniita kuvia ja vakavuuden keskeltä pirskahtelee myös virkistävää huumoria siihen malliin, että sitä voi suositella lämpimästi.
Elämää kuoleman jälkeen
Ohjaaja: Klaus Härö
Pääosissa: Peik Stenberg, Martin Paul, Lena Labart
Ensi-ilta: 6.3.2020
Kesto: 1 t 21 min
Arvio: 4/5