Ookko nää kuullu, että…
Rantapohjasta 23.11.1984:
Lue lisääRantapohjasta 23.11.1984:
Lue lisääNäin joku aika sitten videon, jossa nuori mies, Tero, kertoi elämästään. Terolla oli rankka tausta, päihteet ja elämän merkityksettömyys olivat vieneet voimat ja monesti oli pitänyt miettiä sitä, mitä mieltä elämässä ylipäätään on. Videossa Tero kertoo elämästään, johon on mahtunut monenlaista. Löydät videon googlaamalla sanat: ”Teron tarina”.
Riskiryhmään 2 kuuluvat 55–64-vuotiaat voivat nyt varata ajan koronarokotukseen Oulun alueella. Rokotteeseen ovat oikeutettuja riskiryhmään 2 kuuluvat 55–64-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus tai tila. Rokotuksissa käytetään Biontech-Pfizerin rokotetta.
Osuuskauppa Arinan hallintoneuvosto on valinnut osuuskaupan seuraavaksi toimitusjohtajaksi KTM Reima Loukkolan. Hänestä tulee Arinan 10. toimitusjohtaja, kun kauppaneuvos Veli-Matti Puutio siirtyy vuodenvaihteessa seuraavaan elämänvaiheeseen. Puutio on johtanut Arinaa vuodesta 2002.
Oulunkaarella rokotusvuorossa olevat kuntalaiset voivat varata rokoteajan jatkossa itse. Nettiajanvaraus on jo auki, ja koronarokotusnumeron puhelinajanvaraus aukeaa ensi maanantaina. Iissä,…
Nuorisotiloja suositellaan avattavaksi Pohjois-Pohjanmaalla, linjasi tänään tiistaina kokoontunut alueellinen koordinaatioryhmä. Muita suosituksia ja rajoituksia puretaan kevään ja kesän mittaan vähitellen…
Opetus- ja kulttuuriministeriö on valinnut satunnaisotannalla kaksivuotisen esiopetuksen kokeilutoimipaikat. Kokeilu alkaa ensi syksynä ja kestää toukokuun 2024 loppuun. Oulusta mukaan…
Lotto: 1, 3, 10, 16, 20, 28, 31. Lisänumero: 9. Plusnumero: 4. Voitonjako: 7 oikein 1 kpl 15 700 000…
Aino ja Leo ovat vuonna 2020 syntyneiden lasten suosituimmat ensimmäiset etunimet. Ainon sai ensimmäiseksi nimekseen 276 tyttöä ja Leo annettiin…
Osakaskunnan sääntöjen mukaan osakaskunnan tehtävänä on huolehtia osakaskunnalle kuuluvan yhteisen alueen hallinnosta ja aluetta koskevien muiden asioiden hoidosta. Osakaskunnan päätäntävaltaa käyttää osakaskunnan kokous, joka valitsee sen asioita ja etuja hoitamaan joka vuosi hoitokunnan, jonka jäsenistä puolet on vuosittain erovuoroisia. Hoitokunnan tulee toiminnassaan noudattaa osakaskunnan sääntöjä, kalastuslakia ja yhteisaluelakia sekä huolehtia siitä, että yleisessä kokouksessa hyväksytyssä toimintasuunnitelmassa esitetyt asiat tulevat toteutettua. Lisäksi hoitokunnan toiminnan tulee olla kustannustehokasta.