Näin vuo­den lähes­tyes­sä lop­pu­aan, on tapa­na hie­man kat­sel­la taak­se­päin men­nyt­tä vuot­ta. Vuo­si 2020 jää var­mas­ti his­to­rian kir­joi­hin hyvin eris­kum­mal­li­se­na vuo­te­na, eri­tyi­ses­ti maa­il­man­laa­jui­sen pan­de­mian tuo­mien asioi­den ja vai­ku­tuk­sien vuoksi.

Jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa, eten­kin poli­tii­kas­sa, on näh­ty pait­si värik­käi­tä ja mehe­viä puheen­vuo­ro­ja myös toi­sen osa­puo­len mol­laa­mis­ta ja vähät­te­lyä. Tämä kes­kus­te­lun pola­ri­soi­tu­mi­nen on käy­nyt vuo­si vuo­del­ta sel­vem­mäk­si. Suun­ta on mie­les­tä­ni vää­rä, eikä sen kään­tä­mi­nen ole help­po tehtävä.

Olem­me elä­neet mitä kum­mal­li­sin­ta adven­tin aikaa. Tämä ajan­koh­ta vuo­des­ta on perin­teis­tä jou­luun val­mis­tau­tu­mi­sen aikaa niin kodeis­sa kuin ihmi­sen sisim­mäs­sä. Advent­tiai­ka­na hakeu­dum­me mukaan tut­tui­hin perin­tei­siin kuten kau­neim­piin jou­lu­lau­lui­hin. Jou­lu­lau­lu­jen lau­la­jis­ta täyt­ty­vät kir­kot ovat tänä vuon­na muis­to ja unel­ma, muis­to men­neil­tä vuo­sil­ta ja unel­ma tule­vis­ta vuosista.

Seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jän näkö­kul­mas­ta on kai­hoi­saa raken­taa adven­tin ja jou­lun tilai­suuk­sia tyh­jäs­sä kir­kos­sa strii­mat­ta­vik­si. Olem­me tot­tu­neet muis­te­le­maan yhdes­sä maa­il­man his­to­ri­aa järi­syt­tä­nei­tä ensim­mäi­sen jou­lun tun­nel­mia ja tapahtumia. 

Oulun piis­pan­ta­lon pihal­la on jou­lusei­mi. Sen ohi ei voi kävel­lä pysäh­ty­mät­tä, sil­lä se suo­ras­taan van­git­see katseen.