Suo­ma­lai­nen kan­sa­tie­tei­li­jä U.T. Sire­lius esit­te­lee teok­ses­saan, Suo­men kan­san­omais­ta kult­tuu­ria, (1919) lai­hia­lai­sen nah­ka­lau­kun ja nime­ää sen raha­sä­kik­si, jol­la ennen on kan­net­tu ploo­tu­ra­ho­ja. Nyt esi­tel­tä­vä esi­ne on täs­mäl­leen saman­lai­nen. Lau­kun toi­ses­sa kuve­kap­pa­lees­sa on rak­sit, jois­ta vii­lek­keet juok­se­vat leu­ka­lui­den päis­sä ole­vien rei­kien läpi ja yhty­vät toi­siin­sa vas­tak­kai­sil­la puo­lil­la. Lauk­ku on varus­tet­tu poron­sar­ves­ta teh­dyil­lä suu­kap­pa­leil­la ns. leu­ka­luil­la. Täl­lai­set lau­kut oli­vat aikoi­naan ylei­siä Poh­jois-Poh­jan­maal­la ja koko län­si­ran­ni­kol­la aina Turun tie­noil­le saakka.