Olen ollut val­tuu­tet­tu­na nyt puo­li vuot­ta, ja yksi asia on kir­kas­tu­nut enem­män kuin mikään muu: kun­ta­po­li­tiik­ka ei tapah­du vain kokous­huo­neis­sa. Se tapah­tuu arjes­sa. Kau­pan käy­tä­vil­lä, kylä­ta­pah­tu­mis­sa, kou­lun pihal­la ja kah­vi­pöy­dis­sä. Niis­sä het­kis­sä ihmi­set ker­to­vat, mikä toi­mii, mikä huo­let­taa ja mitä he toi­vo­vat tulevaisuudelta.

Kun me sanom­me ’Jee­suk­sen nimes­sä’, saa tämä meis­sä aikaan var­mas­ti monen­lai­sia tun­tei­ta, sekä posi­tii­vi­sia, mut­ta myös nega­tii­vi­sia, onhan hänen nimes­sään teh­ty kaut­ta aikain sekä pal­jon hyvää, mut­ta myös pahaa. Sel­lai­nen on ihmisluonto.