Eri­lai­sia kään­tei­tä ja tilan­tei­ta on työ­elä­mäs­sä pal­jon. Mones­ti nii­tä myös uuti­soi­daan hyvin­kin nega­tii­vi­seen sävyyn. Mie­les­tä­ni kan­nat­taa huo­mioi­da, että muu­tos on myös mahdollisuus.

Ker­tauk­se­na Iin mer­kit­tä­vää his­to­ri­aa ja nyky­päi­vää lyhennettynä.

Miten sai­si päi­väl­lä tai yöl­lä teh­dys­tä har­maas­ta tai pimeäs­tä työs­tä elä­ke­ker­ty­miä? Yksi ehdo­tus oli, että pitää kerä­tä sukan var­teen samoin kuin ennen van­haan. Sii­hen vas­ta­kom­ment­ti kuu­lui, että ne sukat tah­to­vat olla rei­käi­siä. Seu­raa­va kom­ment­ti oli, että pitää mak­saa itsel­leen elä­ket­tä. Ja vas­ta­ky­sy­mys oli, moni­ko mak­saa? Asia jäi hautumaan.

Edus­kun­ta päät­ti jou­lu­kuus­sa lopet­taa päih­tei­tä käyt­tä­vien van­hem­pien pal­ve­lui­hin suun­na­tun val­tio­na­vus­tuk­sen. Mää­rä­ra­hat koh­den­net­tiin tar­peel­li­sem­mik­si kat­sot­tui­hin koh­tei­siin, kuten ampu­ma­ra­toi­hin. Nyt eri puo­lel­la Suo­mea ole­vat var­hai­seen vuo­ro­vai­ku­tuk­seen ja päih­de­kun­tou­tuk­seen eri­kois­tu­neet yksi­köt ovat vaa­ras­sa jou­tua vähen­tä­mään tai lopet­ta­maan palveluitaan.