Kodeis­sa on hyvin­voin­tim­me ydin. Kote­ja on eri­lai­sia, jokai­sel­la oma paik­kan­sa. Kun­pa kodeis­sa oli­si yhä tilaa lap­sil­le ja nuo­ril­le, van­hem­muus oli­si arvos­tet­ta­vaa ja sil­le annet­tai­siin tuki, jot­ta kas­va­tus­työ­tä kodeis­sa jak­se­taan teh­dä. Että koto­na oli­si lap­sel­le syli, johon istah­taa. Että per­heis­sä ehdit­täi­siin olla yhdes­sä, luo­da poh­jaa luot­ta­muk­sel­le ja vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­le. Apua per­heil­le tulee olla tar­jol­la van­hem­pien jak­sa­mi­sen tuek­si sil­loin, kun he sitä tar­vit­se­vat, ei vas­ta tilan­tei­den krii­siy­tyes­sä. Mones­sa kodis­sa ele­tään yksin — omas­ta halus­ta tai ilman omaa halua. Kun­pa meil­lä jokai­sel­la oli­si tar­vit­taes­sa joku, joka tulee vie­rel­le ja kysyy, mitä sinul­le kuu­luu, ja kuuntelee.

Ii tun­ne­taan rau­hal­li­se­na asuin­paik­ka­na, jota ympä­röi upea ja moni­puo­li­nen luon­to. Täl­lai­nen ympä­ris­tö on hyvä perus­ta hyväl­le elä­mäl­le. Myös koke­muk­set yhtei­söl­li­syy­des­tä ja tur­val­li­suu­des­ta lisää­vät hyvin­voin­tia. Nii­hin me jokai­nen voim­me vai­kut­taa. Omil­la asen­teil­lam­me on suu­ri mer­ki­tys. Voim­me pyr­kiä ymmär­tä­mään ja kun­nioit­ta­maan toi­nen toi­siam­me sel­lai­si­na kuin olem­me. Voim­me luo­da myön­teis­tä ja lep­poi­saa ilma­pii­riä aivan yksin­ker­tai­sil­la asioil­la. Pelk­kä ystä­väl­li­nen kat­se tai ter­veh­dys voi antaa toi­sel­le hyvän mie­len – samoin kuin itselle.

Tek­no­lo­gia­teol­li­suu­den nousu Nokian ja lukuis­ten mui­den osaa­vien yri­tys­ten myö­tä muu­ta­ma vuo­si­kym­men sit­ten oli Oulun ihme. Sen myö­tä työ­tä ja vero­tu­lo­ja tuli run­saas­ti. Oulun seu­dun osaa­va ja sitou­tu­nut hen­ki­lös­tö oli­vat yri­tys­ten tär­keä kil­pai­lue­tu. Oulu komei­li kär­ki­pai­koil­la yri­tys­myön­tei­syy­des­sä ja yhteis­työ kau­pun­gin, yri­tyk­sien ja yli­opis­ton kes­ken oli Suo­men parasta.