Per­he­päi­vä­hoi­ta­ja on katoa­vaa kan­san­pe­rin­net­tä

Kiiminkiläiset Seija Turpeinen ja Päivi Erkkilä, jolla sylissään Milla-tyttönen, kertovat tekevänsä työtään sydämellä. He myös toivovat, että perhepäivähoitajia tulisi vielä heidän jälkeensäkin hoitamaan lapsia ja tukemaan heidän perheitään kasvatustyössä.

Ei tar­vit­se men­nä pit­käl­le ajas­sa taak­se­päin, kun enti­sen Kii­min­gin kun­nan alu­eel­la oli per­he­päi­vä­hoi­ta­jia lähes sata. Nyt hei­tä on jäl­jel­lä enää rei­lut kym­me­nen, Kii­min­gin suur­alu­eel­la yhdek­sän ja Jää­lis­sä vajaa kou­ral­li­nen. Yksi­tyis­tä­mi­nen, kysyn­nän las­ku ja elä­köi­ty­mi­nen romah­dut­ti­vat per­he­päi­vä­hoi­ta­jien mää­rän.

Kii­min­gin per­he­päi­vä­hoi­ta­jat kokoon­tu­vat Kirk­ko­pir­til­lä joka toi­nen viik­koa yhtei­seen askar­te­lu- tai lau­lu­het­keen.

Oulun kau­pun­gin per­he­päi­vä­hoi­ta­ji­na useal­la eri vuo­si­kym­me­nel­lä työs­ken­nel­leet Sei­ja Tur­pei­nen ja Päi­vi Erk­ki­lä ajat­te­le­vat, että per­he­päi­vä­hoi­ta­jien mää­rä on las­ke­nut suu­rim­mak­si osak­si kau­pun­gin yksi­tyis­tä­mis­po­li­tii­kan joh­dos­ta. Hei­dän näke­myk­sen­sä mukaan kau­pun­ki ei myös­kään lii­oin mark­ki­noi per­he­päi­vä­hoi­don ole­mas­sao­loa las­ten van­hem­mil­le. Sik­si saat­taa käy­dä niin, että kysyn­tä ja tar­jon­ta eivät koh­taa. Toki lap­si­mää­rät­kin vähe­ne­vät.

– Osan­sa per­he­päi­vä­hoi­don lamaan on myös sil­lä, kun me pää­sim­me työ­ai­ka­lain pii­riin, joka oikeut­taa 13 vii­kon jak­sois­sa pitä­mään yli­työ­va­pai­ta. Tun­tu­ma on, että sen jäl­keen kau­pun­ki alkoi vähen­tää per­he­päi­vä­hoi­ta­jia, Sei­ja Tur­pei­nen sanoo.

Per­he­päi­vä­hoi­ta­jil­la saa olla enin­tään 4,5 las­ta eli nel­jä alle eska­ri-ikäis­tä ja yksi esi­kou­lui­käi­nen tai eka­luok­ka­lai­nen. Vara­hoi­to hoi­ta­jan vapaa­päi­vil­le on jär­jes­tet­ty lähi­päi­vä­ko­dis­sa. Hoi­ta­jan työ­päi­vät ajoit­tu­vat ylei­sim­min aamu­kuu­den ja ilta­päi­vän kel­lo 17 väli­sel­le ajal­le.

– Tämä tie­tys­ti riip­puu pal­jon van­hem­pien työs­tä, eikä joka päi­vä ole noin pitkä,Päivi Erk­ki­lä ker­too.

Tii­mi­työs­tä
voi­maa

Kii­min­gin suur­alu­een per­he­päi­vä­hoi­ta­jat pitä­vät kes­ke­nään tii­vis­tä yhteyt­tä päi­vit­täin. Aamui­nen puhe­lin­rin­ki käy kuu­ma­na ja sovi­taan, mitä poru­kal­la sinä päi­vä­nä teh­dään. Hoi­ta­jat osal­lis­tu­vat yhdes­sä myös esi­mer­kik­si kir­jas­ton satu­tun­neil­le, jär­jes­tä­miin­sä lii­kun­ta­ta­pah­tu­miin sekä alu­een päi­vä­ko­tien eri­lai­siin yhteis­ta­pah­tu­miin. Kun­nal­lis­ten per­he­päi­vä­hoi­ta­jien muka­na yhtei­ses­sä toi­min­nas­sa on myös yksi­tyi­siä per­he­päi­vä­hoi­ta­jia.

– Tii­mi­työ antaa voi­maa ja tuon sinän­sä yksi­näi­seen työ­hön sopi­vas­ti aikuis­kon­tak­te­ja, Tur­pei­nen sanoo.

Kau­pun­ki myös kou­lut­taa per­he­päi­vä­hoi­ta­jia ja itäi­sen alu­een yhtei­set työ­pa­la­ve­rit, johon kuu­lu­vat myös muun muas­sa Yli-Iin ja Yli­kii­min­gin per­he­päi­vä­hoi­ta­jat, tuo­vat uuden­lais­ta näkö­kul­maa omaan työ­hön.

Kii­min­gin alu­een yksi per­he­päi­vä­hoi­ta­jien esi­mie­his­tä Vir­pi Mik­ko­nen ker­too, että tar­vet­ta uusil­le per­he­päi­vä­hoi­ta­jil­le kyl­lä oli­si. Vaik­ka lap­sien syn­ty­vyys on las­kus­sa, niin nousu­kausi ja tun­ti­ve­loit­tei­ses­ta päi­vä­hoi­to­las­ku­tuk­ses­ta pois siir­ty­mi­nen ovat lisän­neet koko­päi­vä­hoi­don tar­vet­ta. Myös työt­tö­myy­den aktii­vi­mal­lin vai­ku­tus päi­vä­hoi­don kysyn­tään on iso kysy­mys­merk­ki.

– Nyt on se tilan­ne, että meil­lä kun­nal­li­sel­la puo­lel­la alka­vat päi­vä­hoi­to­pai­kat olla täyn­nä. Kii­min­gis­sä­kin jois­sa­kin päi­vä­ko­deis­sa tar­joil­laan ei oota ja ohja­taan yksi­tyi­sel­le puo­lel­le. Yksi­tyi­sen päi­vä­hoi­don, mukaan­lu­kien päi­vä­ko­dit ja per­he­päi­vä­hoi­to, pitäi­si olla vaih­toeh­to, mut­ta sitä se ei todel­la ole, jos se on ainoa, jon­ne voit lap­se­si saa­da päi­vä­hoi­toon, Mik­ko­nen tote­aa.

Kii­min­gin per­he­päi­vä­hoi­ta­jien Suo­mi100-tee­mai­nen näyt­te­ly on Kii­min­gin kir­jas­ton vit­rii­nis­sä esil­lä tam­mi­kuun lop­puun saak­ka. Näyt­te­ly on hyvä esi­merk­ki per­he­päi­vä­hoi­ta­jien yhteis­hen­ges­tä ja las­ten kans­sa yhdes­sä teke­mi­sen ilos­ta.

Var­hais­kas­va­tus­joh­ta­ja Ulla Ris­sa­nen myön­tää, että per­he­päi­vä­hoi­ta­jien mää­rä on vähe­ne­mään päin niin Oulus­sa kuin koko Suo­mes­sa­kin.

– Kau­pun­ki ei tee aktii­vi­ses­ti rek­ry­toin­tia, muu­ta jos joku inno­kas halu­aa tätä työ­tä teh­dä, niin on pal­kat­tu­kin, Ris­sa­nen sanoo.

Per­he­päi­vä­hoi­don kysyn­tä on hänen mukaan­sa ollut jo pit­kään las­kus­sa ja syy­nä sil­le on van­hem­pien vähe­ne­vä toi­ve per­he­päi­vä­hoi­dos­ta sekä se, että ryh­män muo­dos­ta­mi­nen hoi­ta­jal­le on usein han­ka­laa.

– Ne, jot­ka valit­se­vat per­he­päi­vä­hoi­don ovat tyy­ty­väi­siä hoi­to­muo­toon. Usein per­he­päi­vä­hoi­ta­jal­le halu­taan vie­dä ihan pie­ni lap­si, eikä usea­ta kovin pien­tä voi sijoit­taa samal­le hoi­ta­jal­le, Ris­sa­nen ker­too.

Mikä­li per­he­päi­vä­hoi­dos­sa ole­vien las­ten van­hem­pia on usko­mi­nen, niin Tur­pei­sen ja Erk­ki­län mukaan hoi­to­muo­to koe­taan hyväk­si ja van­hem­mat toi­voi­si­vat, että kau­pun­ki enem­män ker­toi­si hoi­to­paik­kaa hake­vil­le van­hem­mil­le täs­tä hoi­to­muo­dos­ta.

– Täs­sä syn­tyy mel­koi­nen side lap­seen sekä koko per­hee­seen, kun vaik­ka­pa yksi­vuo­ti­aas­ta sin­ne kuusi­vuo­ti­aak­si saak­ka ollaan yhdes­sä. Olem­me samal­la myös osa nuo­ren per­heen tuki­verk­koa, amma­til­li­suus säi­lyt­täen, Päi­vi Erk­ki­lä kokee.

– Työ on sel­lais­ta sydä­mel­lä teke­mis­tä. Olen onnel­li­nen lap­sis­ta, joi­ta aamusel­la tep­sut­te­lee oves­ta sisään, kun koti on jo omis­ta lap­sis­ta tyh­jen­ty­nyt, hän sanoo.

Nai­set eivät työs­tään huo­no­ja puo­lia juu­ri löy­dä. Plus­sat mene­vät muun edel­le.

– Kun­han sai­si elä­kei­kään saak­ka täs­sä työs­sä olla, Sei­ja Tur­pei­nen toi­voo.

– Pide­tään pin­tam­me ja toi­vo­taan, että kau­pun­ki palk­kai­si uusia per­he­päi­vä­hoi­ta­jia, Päi­vi Erk­ki­lä sanoo.