Kii­min­gin kirk­koon pää­see hil­jen­ty­mään aattona

Kii­min­gis­sä kirk­ko­her­ran sijai­se­na toi­mii vuo­den vaih­tee­seen saak­ka Sei­ja Helo­maa, joka kuvai­lee pian taak­se jää­vää sijai­sen pes­tiä kiin­nos­ta­vak­si haas­teek­si ja näkö­ala­pai­kak­si. Tänä vuon­na jou­lun aika on tuot­ta­nut eri­tyis­tä pään­vai­vaa muut­tu­vien koro­naoh­jeis­tus­ten muo­dos­sa. Seu­ra­kun­nan jou­lun eri tapah­tu­mat sekä pyhien juma­lan­pal­ve­luk­set toteu­te­taan nyt vir­tu­aa­li­ses­ti, ilman läs­nä ole­vaa seurakuntaa.

– Kame­ran edes­sä puhues­sa­ni ajat­te­len hei­tä, jot­ka ovat siel­lä ruu­tu­jen taka­na, koti­soh­vil­la, kuka mis­sä­kin, ja koe­tan puhua heil­le, mut­ta kyl­lä se kovas­ti eri­lai­sel­ta tun­tuu olla kir­kos­sa, jos­sa ei ole yhtään seurakuntalaista.

Jou­lu­na­lusai­ka on seu­ra­kun­nis­sa hyvin kii­rei­nen. Sei­ja Helo­maa ker­too, että poik­keus­o­lois­sa seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jä­jou­kon joh­ta­mi­ses­sa kor­vaa­mat­to­man tär­keik­si ovat osoit­tau­tu­neet tii­mie­si­mie­het, jot­ka ovat työ­alo­jen­sa toi­min­nas­ta hyvin kar­tal­la ja pitä­vät myös kirk­ko­her­ran infor­moi­tu­na sii­tä, mis­sä men­nään, osaa­vat kysyä, kes­kus­tel­la ja tuo­da myös rat­kai­sueh­do­tuk­sia pelk­kien ongel­mien sijaan.

– Koko työyh­tei­sö on hie­nol­la taval­la pitä­nyt yhtä ja tsem­pan­nut toi­si­aan. Kaik­ki vapaa­eh­toi­set, jot­ka ovat täs­sä­kin ajas­sa teh­neet sen mitä on tur­val­li­ses­ti voi­nut, ovat olleet kul­la­nar­voi­sia. Seu­ra­kun­ta­lais­ten kans­sa on jutel­tu pal­jon puhe­li­mes­sa, ja se tun­tuu hyvältä.

Helo­maan oman per­heen jou­lus­sa yhdes­sä­olo ja yhteys ovat tär­keäs­sä roo­lis­sa, niin­pä hän on halun­nut roh­kais­ta sii­hen myös mui­ta. Hän toi­voo, että ihmi­set soit­te­li­si­vat ja vies­tit­te­li­si­vät lähi­pii­ril­le, naa­pu­reil­le ja tutuille.

Sei­ja Helo­maan jou­lu­aat­to­aa­mu alkaa las­ten kans­sa puu­hail­len. Taus­tal­la pyö­rii Jou­lu­pu­kin kuu­ma lin­ja. Kun Suo­men Tur­ku julis­taa jou­lu­rau­han, on puu­haa­mi­set puu­hat­tu. Jou­lun tun­nel­ma syn­tyy jou­lu­aa­ton har­tauk­sien kos­ket­ta­vas­ta tun­nel­mas­ta, omien las­ten jou­lui­los­ta ja aaton tohi­nan jäl­kei­ses­tä rau­hal­li­ses­ta tunnelmasta.

– Meil­le on ollut tär­keä perin­ne käy­dä väli­päi­vi­nä koti­seu­dul­la­ni Poh­jois-Kar­ja­las­sa. Tänä vuon­na jou­dum­me sen poik­keuk­sel­li­ses­ti jät­tä­mään väliin koro­nan vuok­si. Olem­me jo sopi­neet, että tapaam­me sisa­rus­te­ni per­hei­den kans­sa useam­pa­na päi­vä­nä vir­tu­aa­li­ses­ti. Lap­sil­lam­me onnek­si riit­tää luo­vuut­ta myös vir­tu­aa­li­siin leik­kei­hin: yksi voi ojen­taa pipa­rin kame­raa koh­ti, ja toi­nen olla otta­vi­naan sen ruu­dun takaa vastaan.

Helo­maa muis­tut­taa, että jou­lua ei kui­ten­kaan ole perut­tu, vaik­ka se onkin tänä vuon­na erilainen.

– Jou­lun sano­ma on sama van­ha tut­tu, jou­lue­van­ke­liu­mi on sama kuin ennen­kin ja jou­lu­vir­ret­kin pysy­vät. Vapah­ta­ja tulee lähel­le meis­tä jokais­ta maa­il­man pimey­den kes­kel­le, ei se muutu.

Kii­min­gin kirk­ko on auki aat­toil­ta­na kel­lo 17–19 heil­le, jot­ka kai­paa­vat jou­lu­na koti­kir­kon tun­nel­maa tai koke­vat yksi­näi­syyt­tä. Kirk­koon saa tul­la het­kek­si hil­jen­ty­mään, pap­pi­kin on paikalla.