Rent­ta­he­lek­ku: Yhtä pii­rak­kaa ker­ral­laan

Tulim­ma mökil­tä. Autos­sa kak­si täyt­tä ja puo­li­kas jugurt­tiäm­pä­ril­lis­tä mus­tik­kaa. Minä leuh­ka­na len­nä­tin ämpä­rit köö­kin pöy­däl­le. On ensim­mäi­sen nisu-mus­tik­ka­pii­ra­kan aika. Näin aina ensim­mäi­sis­tä mus­ti­kois­ta.

Alkuil­las­ta aloin keräil­lä lei­po­mis­veh­kei­tä pöy­däl­le. Kak­si pel­lil­lis­tä aioin lei­pas­ta. Ei se niin vain käy­nyt­kään, kuin kuvit­te­lin. Enpä huo­man­nut ollen­kaan ottaa huo­mioon, että koko­nai­nen vuo­si on kulu­nut edel­li­ses­tä mar­ja­sa­dos­ta! Mum­me­li on van­hen­tu­nut jus­tiin saman koko­nai­sen vuo­den ver­ran. Ajo mökil­tä ja mus­tik­ka­met­säs­tä. Ja kah­ta pii­rak­kaa ker­ral­la? Eipä sii­nä vai­hees­sa vie­lä kum­mem­paa.

Vas­ta­sin tai­ki­nan ja panin nouse­maan. Kah­vet sii­nä tär­räy­tin ja join oikein Kel­lo-Emman tyy­liin, vadil­ta. Sii­nä vai­hees­sa vas­ta aloin per­ka­ta mar­jo­ja. No eihän se het­kes­sä käy­nyt. Vuo­si ikä­lis­sää vii­me­vuo­ti­seen vauh­tiin! Mar­ja­kat­ti­la lie­del­le ja nupit kaak­koon, että saan täyt­teen kei­tet­tyä.

Lei­vin­lii­na oli jo aika kor­keal­la, kun tai­ki­na alkoi olla tekey­ty­nyt. Vauh­dil­la pel­lit ja lei­vin­pa­pe­rit val­miik­si. Nisu­tai­ki­na len­näh­ti pöy­däl­le ja minä sitä lei­po­maan. Kuplat pasah­te­li­vat ja jau­ho pöl­ly­si, nyt oli vähän kii­re! Kak­si pii­rak­kaa. Mus­tik­ka­täy­te odot­ti lie­del­lä pot­tu­jau­ho­ja. Saan kiin­tey­den täyt­tee­seen, ettei norua pel­lill­le koko hie­no hom­ma! Ja sit­ten jäh­ty­mään.

Tai­ki­na kah­teen osaan ja kau­lin alkoi pyö­räh­del­lä tai­ki­naa muo­toil­len. Sii­nä sain molem­mil­le pel­leil­le pii­ra­kan poh­jat. Sit­ten jou­tuin tort­tu­hyr­räl­lä leik­ke­le­mään reu­no­ja ja koris­te­ris­ti­koi­ta. Onnek­si olin muis­ta­nut pan­na uunin pääl­le. Ja täy­te oli ehkä jo pik­ka­sen jääh­ty­nyt. Aika­mois­ta askar­te­lua on kuul­kaa pit­si­reu­nai­sil­la tai­ki­na­nau­hoil­la koris­tel­la pel­lil­li­nen pii­rak­kaa. Nyt sit­ten tou­ho­tin kah­ta pii­rak­kaa ker­ral­la. Van­hen­tu­nut nai­nen! Välil­lä tun­tui, etten tie­dä, mil­le sei­näl­le seu­raa­vak­si hyp­päi­sin?! Her­mos­tut­taa alkoi ker­ta­kaik­ki­aan. Hiki­kin tuli ja hui­vi sojot­ti toi­sen sil­män kul­mal­la, ja mil­lä kädel­lä sitä oikoo, kun kädet jau­hois­sa kyy­när­päi­tä myö­ten.

Hui­vi piti pan­na ojen­nuk­seen, että sain täyt­teet pii­ra­koil­le. Ris­ti­kot pääl­le, voi­te­lut ja rae­so­ke­ri­ko­ris­te­lut. Huh, huh!

Tuli mie­leen se mus­tik­ka­reis­su uusi­ne hyt­tys­har­soi­neen. Mei­nas minul­la her­mot men­nä sen kans­sa. Hyvin aset­te­lin kuva­tuk­sen pää­hä­ni läh­ties­sä met­sään. Sääs­kil­tä ja hir­vi­kär­pä­sil­tä suo­jaa, sik­si ostin. Olin, kuin kii­na­lai­nen rii­sin istut­ta­ja, isän­tä kom­men­toi!

Mut­ta, kun alkoi met­säs­sä hiki tul­la. Hat­tu valah­ti naa­mal­le, sil­mä­la­sit vie­den vink­sal­leen. Yri­tin yhdel­lä kädel­lä saa­da vekot­ti­men kohil­leen. Arvaap­pa, ei onnis­tu­nut! Las­kin jugurt­tiäm­pä­rin mät­tääl­le ja aloin sohia hyt­tys­hö­kö­tin­tä pai­kol­leen. Tuk­ka piti ensin kis­koa sil­mil­tä, sit­ten kui­va­ta hiki­nen naa­ma ja saa­da lasit suun­nil­leen sil­mien kohil­le. Hat­tu­hö­kö­tys piti ase­tel­la alus­ta läh­tien uudel­leen. Mei­na­si taas tul­la hiki ja otti jo ohra­nen!!

Huo­ka­sin ja aloin kerä­tä met­sän mar­jaa. Mikäs se? Ukko­nen jyli­si jär­ven taka­na. Ja alkoi sataa, koh­ta kaa­ta­mal­la. Täs­tä ei uudel­la hyt­tys­ha­tul­la­kaan sel­viä. Eikä se taas­kaan ollut kohil­laan. Taka­rai­vol­le läväh­ti, verk­ko tiu­kas­ti naa­man pääl­le. Olin, kuin ter­ro­ris­ti, sääs­kiä otsa täyn­nä! Pii­rak­ka­mus­ti­kat sain.

Mus­tik­ka­pii­ra­kat oli­vat val­miit uuniin, jou­tuin sin­ne ensim­mäi­nen. Toi­sen puo­les­ta sai ruve­ta jän­nit­tä­mään, että nousee­ko lii­kaa. Koh­tu­vel­la meni pais­to­hom­ma, ei nous­sut pel­lil­tä ulos kum­pa­nen­kaan. Tai­vas pil­ves­sä, alkoi hämär­tää.

Olin kyl­lä aika tat­tis ura­kan jäl­keen. Kau­niit ja hyvät pii­ra­kat sain. Ne ensim­mäi­sis­tä mus­ti­kois­ta teh­dyt, nisu-mus­tik­ka­pii­ra­kat. Kuin lap­suu­des­ta äidin teke­mät. Eivät kyl­lä aivan yhtä hyvät! Ja riit­tää täs­tä läh­tien, että teen yhtä pii­rak­kaa ker­ral­laan.

Rent­ta­he­lek­ku