Sale Yli-Iin remontti on valmis
Osuuskauppa Arinan remontti Sale Yli-Iissä on saatu päätökseen. Avajaisia juhlitaan perjantaina 13.12. alkaen kello 10.
Lue lisääOsuuskauppa Arinan remontti Sale Yli-Iissä on saatu päätökseen. Avajaisia juhlitaan perjantaina 13.12. alkaen kello 10.
Lue lisääKarhu valittiin Suomen kansalliseläimeksi Suomen Luonnonsuojeluliiton ja Helsingin Sanomien järjestämässä äänestyksessä 1985. Hyvä perustelu sille on se, että karhu on suurin petoeläin Suomessa ja koko pohjoisella ilmastovyöhykkeellä. Toisaalta karhuun liittyy ehkä eläimistä eniten mytologiaa ja symboliikkaa niin paikallisissa, maakunnallisissa kuin kansallisissa suhteissa. Karhua on voimansa ansiosta pelätty ja kunnioitettu.
Lue lisääKiimingin seurakunnan luottamushenkilöitä ja työntekijöitä muistettiin itsenäisyyspäivän juhlassa seurakuntatyön ansiomerkein.
Lue lisääTilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 Suomessa syntyneillä ylemmän korkeakoulutuksen suorittaneilla naisilla kokonaishedelmällisyysluku oli 1,59. Luku oli selvästi korkeampi kuin tätä matalammin koulutetuilla naisilla. Syntyvyys laski kuitenkin edellisvuodesta kaikissa koulutusryhmissä.
Lue lisääKauno Kalervo Kakko Iistä kuoli 10.11. Hän oli 92-vuotias.
Jean Sibelius on suomalainen myöhäisromantiikan ajan suomalaisen taidemusiikin säveltäjä, epäilemättä kansainvälisesti tunnetuin ja arvostetuin. Hänen kansallisromanttinen, oman kansansa myyteistä, runoudesta, historiasta ja luonnosta ammentava musiikkinsa oli tärkeässä osassa Suomen kansallisen identiteetin ja kansakunnan muodostumisessa. Hänen musiikillaan oli merkittävä rooli Suomen itsenäistymisprosessissa.
Oulun kaupungin viestintä‑, tapahtuma- ja markkinointijohtaja Mikko Salmi irtisanoutuu tehtävästään. Asiasta tiedotettiin tänään maanantaina iltapäivällä. – Kiitän Oulun kaupunkia reilun…
Suomen toinen maailmansota ei päättynytkään Neuvostoliiton kanssa solmittuun välirauhaan syksyllä 1944. Yksi ankarimmista rauhanehdoista oli se, että Suomen oli pakotettava Saksan joukot pois Suomesta. Saksan joukkoja oli pohjoisessa Suomessa yli 200 000 miestä.
Suomen itsenäisyyden 107. juhlavuotta vietetään itsenäisyyspäivänä Rantapohjan alueella monipuolisesti.
Yli-Iin seurakuntakodilla laitettiin viime torstaina rollaattorit parkkiin ja istahdettiin nauttimaan riisipuurosta ja sopasta sekä torttukahveista ja jouluisista lauluista, kun Yli-Iin kotihoidon asiakkaat läheisineen pääsivät kokoontuman puurojuhlaan. Kotihoidon henkilöstön organisoima tilaisuus oli samalla vahva voimannäyte yli-iiläisten yhteisöllisyydestä, sillä ruokailun sekä järjesti että kustansi SPR:n Yli-Iin osasto ja taksikyydit kotihoidon asiakkaille kustansi seurakunta. Lisäksi kyläläiset olivat yhteisin panostuksin neuloneet jokaiselle kotihoidon asiakkaalle villasukat, joihin tarvittavat langatkin tulivat lahjoituksina yksityisiltä henkilöiltä sekä yrityksiltä.
Rantapohjasta 25.5.1978: Nuoripari oli vihittävänä. Papin kysyessä sulhaselta “tahdotko ottaa tämän… jne”, niin morsian kiirehti vastaamaan: “Ottaa, ottaa. Aiko se ainaki kotoa lähtiessä, ko minä sitä vannotin.” E.P. Oijärvi
Yli-iiläiset ovat jo joutuneet luopumaan kaikista muista terveyspalveluistaan, paitsi äitiys- ja lastenneuvolasta, joka on tarjolla koulun tiloissa kerran viikossa. Ei…
Reino Haverinen Iistä kuoli 6.11. Hän oli 79-vuotias.
Sana sisu on johdos sanoista ’sisä’, ’sisus’,’sisällä oleva’. Sanan tunsi jo Agricola, ja se esiintyy johdannaisineen suomen murteissa. Sisu on siis voima, joka syntyy ja nousee aivojen käskyttämänä ihmisen sisältä, ihmisen sisäelimistä, ”sisuskaluista”. Elintärkeitä elimiä ovat tässä sydän ja keuhkot.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde etenee Yikiimingin sote-aseman toiminnan jatkumisen arvioinnissa.
Rantapohjasta 18.5.1978: Ennen vanhaan oli taloissa sylkyastiat ja niinpä erään talon isäntä toi kaupungista oikein emalisen sylkyastian. Se laitettiin sopivalle paikalle talossa käyttöä varten. Renkipoikakin siihen ohimennen ruiskautti syljen. Isäntä tämän huomattuaan sanoi, että rengin kelpaa sylkäistä lattialle. Astia on vieraita varten. A. K. Ii