Tämä asia nousee esiin aina kun jut­te­len mum­mu­ni kans­sa elä­mäs­tä ja sii­tä, mik­si sii­nä on kaik­ki juu­ri nyt hyvin. Mummu…

Huh­ti­kuun 26. päi­vä­nä vuon­na 1986 tapah­tui sel­lais­ta, mitä ei pitä­nyt kos­kaan tapah­tua. Tšer­no­by­lin ydin­voi­ma­lan reak­to­ri räjäh­ti aiheut­taen maa­il­man­his­to­rian tuhoi­sim­man ydin­voi­ma­laon­net­to­muu­den. Las­keu­mia ja säte­li­lyä levi­si laa­jal­ti Euroop­paan, Skan­di­na­vi­aan ja poh­joi­seen Suo­meen asti.

Mon­ta­ko tun­tia päi­väs­sä minä istun. Lii­kaa, on sel­keä vas­taus. Istun autos­sa työ­mat­koil­la vähin­tään­kin puo­li­tois­ta tun­tia päi­väs­sä. Teen työ­ni istual­ta­ni, sii­tä kah­dek­san tun­tia lisää. Istun tai makoi­len tele­vi­sion ääres­sä ken­ties kak­si tun­tia päi­väs­sä. Pal­jon­ko sii­tä tulee? Val­veil­lao­loa­jas­ta­ni pää­osan olen istu­ma-asen­nos­sa tai muu­ten liik­ku­mat­to­mas­sa tilassa.

Siel­tä se taas hii­pi. Tai no täl­lä ker­taa ei kyl­lä hii­pi­nyt, vaan tuli yhtäk­kiä yllät­täen – kevät nimit­täin. Alku­vuo­si tun­tuu kaa­sut­ta­neen ohi­tus­kais­taa ohit­se, ja nyt olem­me jo viral­li­ses­ti vuo­den ensim­mäi­ses­sä kevät­kuu­kau­des­sa. Hur­jal­ta tuntuu.