Tekstarit
Martiniementieltä löytyi tuttu Valmetin suojapelti. Kiitokset löytäjälle esillepanosta.
Lue lisääMartiniementieltä löytyi tuttu Valmetin suojapelti. Kiitokset löytäjälle esillepanosta.
Lue lisääKiimingin alueella virkamiehillä on suunnitelmissa lakkauttaa Ylikylän ja Tirinkylän koulut. Kuulemistilaisuudessa Kiimingissä kysyttiin, mihin arviot oppilasmääristä perustuvat. Kalevan 1.6.22. mukaan kaupungin virkamies sanoi, että Hiukkavaara ja Ritaharju ovat ainoat alueet, missä oppilasmäärät kasvavat.
Lue lisääMonisairaalla ihmisella on vähintään kaksi pitkäaikaissairautta, vammaa, rajoitetta tai vastaavaa. Selviytymiseen liittyviä haasteita on päivittäin. Sosiaali- ja terveyspalveluille on monesti tarvetta,
Lue lisääLisää elinvoimaa kyliin, mutta miten? Aihe on vaikea, kun kaikki puhuvat kovaan ääneen: Talous Kuntoon! Se onkin teema, joka antaa vaikutelman, että nyt ollaan oikealla asialla. Mistä leikataan ja miten? Suljetaan kaikki pienet koulut ja säästetään miljoona per koulu per vuosi. Näin virkamiesten laskelmissa esitetään. Taina Peltosen tutkimusten mukaan toteutunut keskimääräinen säästö on ollut vain 70 000 euroa per vuosi per koulu.
Lue lisääOulun kaupungissa on käyty kevään ajan keskusteluja kouluverkosta ja siihen suunnitelluista muutoksista. Lista on Oulun kylille karua luettavaa, sillä tällä erää kaupunki ajaa Keiskan koulun lakkauttamista Haukiputaalla, Tirinkylän ja Ylikylän koulujen lakkautamista Kiimingissä, Takkurannan koulun lakkauttamista Kellossa, sekä Sanginsuun ja Pikkaralan koulujen lakkauttamista.
Iin kunta järjesti viimein kuulemistilaisuuden Olhavan koulun lakkauttamisprosessiin liittyen. Hallintolain vastaisesti kuuleminen jäi edellisellä kerralla kiireessä tekemättä. Kyläläisille ja vanhemmille ei annettu tilaisuutta kysellä, kyseenalaistaa ja kertoa mielipiteitään ja huomioitaan. Avauspuheenvuorossa kyläläisiä kehotettiin olemaan kommenteissaan asiallisia, vaikka asia on ikävä. Kyllä, olimme asiallisia, vaikka kysymyksiä meillä oli paljon. Harmittavasti tilaisuudesta jäi vaikutelma, että monet yksityiskohdat olivat vielä tyystin suunnittelematta ja siten vastauksia ei aina saatu.
On aika hienoja paikkoja Iissä. Otan esimerkisi Praavan. Vau. Repussa tulitarpeet ja kaunis vesistö. Siinä eväitä mussutellessa nuotiolla tiesin olevani onnellinen. Uistimeen ei ujot kalat kokeilleet. Silti hetki oli mieliinpainuva ja varmasti jatkossa toistuva. Kaunis taivas kruunasi polkupyöräretken, muuttolintujen lentäessä ylitseni.
Varoituksen sana lapsille, että jäälautoille ei sovi mennä leikkimään. Muistakaa vanhemmatkin jutella tästä aiheesta kotona lapsille.
Kiitokset Iin kunnalle, eläkejärjestöille ja nastoittajalle nastaprojektin toteutuksesta!
Pateniemen Honkapirtillä esitettiin 29.4.2023 loistava ensi-ilta musikaali, Laiva on lastattu. Martinniemen ja Pateniemen sahojen historiasta kertova esitys oli loistava musiikin ja sanoitusten ilotulitus.
Minun mielestäni koulussa on liian vähän liikuntaa, koska liikuntatunteja on vain 1–2 kertaa viikossa, ainakin minulla. Minusta olisi sen takia mukavampaa että koulussa olisi enemmän liikuntaa. Itse en liiku hirveästi koska kotona ei ole kavereita.
Minun mielestäni kalastus on hyvä harrastus, koska sitä voi harrastaa ympäri vuoden. Siitä saa kalaa, josta voi tehdä kaikenlaista ruokaa.
Minun mielestäni roskaamista pitäisi vähentää. Eläimet voivat syödä muovia tai muuta roskaa ja tukehtua niihin. Muutenkin roskaus aiheuttaa luonnolle harmia.
“Kansa on puhunut ja pulinat pois.” Näin kommentoi aikoinaan tunnettu valtiomies Johannes Virolainen silloisten eduskuntavaalien tulosta.
Timo Ylitalo kirjoitti Rantapohjassa 18.4. Iissä tapahtuvasta ruokajakelusta sellaista, mikä antaa aiheen kommenttiin. Ruoanjako on allekirjoittaneelle tuttua, sillä olin toiminnassa mukana nelisen vuotta Järjestötalolla. On hyvä, että Iin Helluntaiseurakunta on ottanut ruoanjakelun hoitaakseen.
Luin lehdestä, että Suokkosen tien varteen rakennetaan aurinkovoimala. Jos kyse on peltoalueesta, niin kuinka tämä vaikuttaa linnustoon? Alue on merkittävä muuttolintujen levähdys- ja ruokailupaikka. Sekä monien lajien pesintäaluetta.