Met­sä­ko­neu­ra­koin­ti Pent­ti Soi­kon met­sä­työ­ko­ne on vii­me vii­kot kaa­ta­nut pui­ta Bloms­te­rin­kan­kaal­la Kui­va­nie­mel­lä. Ura­koi­ta­va­na on usean maa­no­mis­ta­jan met­sää, joka monin pai­koin on läpi­kul­ke­ma­ton­ta risukkoa.

Ohut hiek­ka­pö­ly levi­ää Kui­va­joen Pirt­ti­kos­ken ilmaan, kun Mau­no Päk­ki­lä vetäi­see kai­vin­ko­neen kau­hal­la sora­kuor­maa met­sä­ko­neen kyy­dis­tä veteen.– On niin kui­vaa, tuu­maa työn­joh­ta­ja Eero Hil­tu­nen pöly­pil­ven tuntumasta.

Navet­ta palaa, navet­ta palaa! Ja niin paloi­kin. Elet­tiin kesä­kuu­ta 1941. Han­nes Paa­sol­ta, sil­loi­sel­ta kui­va­nie­me­läi­sel­tä pien­ti­lal­li­sel­ta, joka asui Mik­ko­lan tilaa, meni tär­keä elä­mää yllä­pi­tä­vä raken­nus. Onnek­si kar­ja, kol­me leh­mää, hevo­nen ja lam­paat oli­vat lai­dun­ta­mas­sa ja näin säästyivät. 

Kui­va­nie­men pitä­jä­mark­ki­nat ovat värit­tä­neet Kui­va­nie­men kesää jo yli kol­me­kym­men­tä ker­taa, ja edel­leen ne kerää­vät sekä val­tai­san ylei­sö­mää­rän että run­saas­ti mark­ki­na­kaup­piai­ta ja tuo­te-esit­te­li­jöi­tä niin lähel­tä kuin kauempaa.

Kui­va­nie­mel­lä on veto­voi­ma­te­ki­jöi­tä, jois­ta kan­nat­taa ker­toa kai­kil­le vie­rail­le. Näin sanoi Kui­va­nie­men koti­seu­tu­päi­vän juh­la­pu­hu­ja, luo­kan­opet­ta­ja Mir­ja Veh­ka­pe­rä.