Jo vuon­na 1974 ensim­mäis­tä ker­taa jär­jes­tet­ty­jen Kii­min­ki­päi­vien taru nyky­muo­toi­se­na on nyt lähem­pä­nä lop­pu­aan, kuin ken­ties mil­loin­kaan. Kii­min­gin Yrit­tä­jät ry koet­ti etsiä tapah­tu­mal­le uut­ta vas­tuu­ta­hoa, joka ottai­si kii­min­ki­läi­sil­le tär­keän tapah­tu­man har­teil­leen. Yhdis­tyk­sen hal­li­tus ja vuo­si­ko­kous ovat kes­kus­tel­leet asias­ta pit­kään ja päät­tä­neet, että eivät ensi vuo­den tapah­tu­maa jär­jes­tä. Tule­vai­suu­den he jät­tä­vät kui­ten­kin osin auki. Syy­nä pää­tök­sel­le on ison tapah­tu­man jär­jes­tä­mi­sen ras­kaus pie­nel­le porukalle.

Kii­min­ki­läi­nen Tapio Kaup­pi oli yksi kym­me­nis­tä rau­han­tur­vaa­ja­ve­te­raa­neis­ta, jot­ka pala­si­vat pal­ve­lus­pai­koil­le, joil­la he noin 50–60 vuot­ta sit­ten Kyprok­sel­la pal­ve­li­vat. Oulun alu­eel­ta muka­na oli Kau­pin lisäk­si rei­lut kym­me­nen muu­ta rauhanturvaajaveteraania,