Joka­ke­väi­nen odo­tet­tu työ­koh­de oli tal­ven mit­taan met­säs­tä lans­sei­hin ajet­tu­jen pöl­lien park­kuut, kun kevä­tau­rin­ko alkoi läm­mit­tää pino­ja niin pal­jon, että jää­ty­nyt park­ki alkoi nuos­kua. Sil­loin työn­joh­ta­ja antoi luvan aloittaa.

Asioi­den tär­keys­jär­jes­tys on hukas­sa. Vuo­des­ta toi­seen samat ongel­mat, esi­mer­kik­si ruuh­kai­set ter­veys­kes­kus­ten ja Oysin odo­tus­huo­neet. Kivun ja säryn lisäk­si tar­tu­te­taan lisä­sai­rauk­sia toi­siin salis­sa olijoihin. 

Miten­hän Yli-Iis­sä saa ajaa raken­nus­ten pur­ku­jät­tei­tä lam­men ran­taan. Eräs hen­ki­lö pur­ki talon ja ajoi jät­teet Para­tii­sin­tien var­teen, noin kilo­met­ri Kie­rik­kiin päin. Teki jo toi­sen ker­ran, sii­nä palaa muo­via ja vaah­to­ku­mi­pat­jo­ja, ym muu­ta roskaa.

Pui­ta kun pinoon riit­tä­väs­ti pakkaa.

Met­siem­me kan­to­ja vään­net­tiin taan­noin kas­kes­ta. Kas­ki­maan pen­kal­la kui­vu­neet kan­not meni­vät ener­gia­puuk­si maa­ti­lo­jen pirtteihin.

Mar­jan­poi­mi­jat ja ehkä muut­kaan met­säs­sä kul­ki­jat eivät ymmär­rä, kun he hädän tul­les­sa teke­vät sitä isom­paa tar­vet­ta, että jätök­set pitäi­si ymmär­tää myös peittää.

Kau­ko­lii­ken­teen Oulus­ta poh­joi­seen mene­vien lin­ja-auto­jen tuli­si kul­kea Hau­ki­pu­taan kes­kuk­sen kaut­ta, niin poh­joi­seen men­nes­sä kuin siel­tä suun­nas­ta tullessa.

Ihmi­set tyk­kää­vät unel­moi­da, mut­ta kan­nat­tais­ko unel­maa lopul­ta edes toteut­taa?! Sen jäl­keen se lak­kaa tyy­dyt­tä­mäs­tä, eikä tun­nu enää niin nau­tin­nol­li­sel­ta. Unel­man ajat­te­lu ja heku­moin­ti saa aikaan tois­tu­vas­ti hyvien hor­mo­nien ryö­pys­tä aiheu­tu­van onnen­tun­teen, mut­ta unel­man toteu­tues­sa vali­tet­ta­vas­ti vii­mei­sen kerran.

Mikä ihme iiläi­siä tiehoitokuntia/tieisännöijiä vai­vaa kun joka ainoa syk­sy, juu­ri kun mar­ja­poi­min­ta on par­haim­mil­laan, niin kaik­ki Iis­sä sijait­se­vat met­sä­au­to­tiet täy­te­tään val­ta­van kokoi­sel­la terä­vä­reu­nai­sel­la kivimurskeella!

Kun met­sä­ra­has­to hujaut­ti nurk­ka­juu­reen val­ta­van aukon, minul­la auke­si sil­mät. Koti­maam­me met­sis­sä on menos­sa val­ta­va kan­sal­lis­va­ran­non uus­ja­ko ja sii­tä on syy­tä huolestua.