Ii
Iin kunnanhallitus hyväksyi Seljänperän yleiskaavaluonnoksen
Iin kunnanhallitus hyväksyi 18.11. pidetyssä kokouksessa Seljänperän yleiskaavaluonnoksen ja päätti asettaa yleiskaavaluonnoksen nähtäville 45 vuorokauden ajaksi.
Lue lisääEnsimmäinen kesä jalkapallon parissa lähti ryminällä käyntiin
Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Helvi Kauppinen Iistä kuoli 20.10. Hän oli 92-vuotias.
Lue lisääOulun Vihreille uusi hallitus
Oulun Vihreät valitsi syyskokouksessaan uuden hallituksen, jonka uudet jäsenet ovat Onni-Jonatan Matilainen, Antti Pikkarainen ja Artturi Sarvela. Toiseksi puheenjohtajaksi valittiin Marika Koivuniemi.
Iin Energia Oy:n sähkön hinnan nousulla varaudutaan talven hintapiikkeihin
Iin Energia Oy nostaa joulukuussa yleissähkön hintaa neljättä kertaa tänä vuonna. Hinta on nousi alkuvuodesta 8,68 senttiin ja toukokuussa 9,42…
Matalan kynnyksen monipuolista toimintaa Ahmoissa
Haukiputaan Ahmat kehittävät junioripuolen toimintaansa ja tälle kaudelle Leijonakiekkokoulut on räätälöity uusiksi. Haukiputaan jäähallissa järjestettävät Leijonakiekkokoulut on jaettu 3–5 ‑vuotiaiden.…..
Rantapohja sulkee perjantaina klo 14
Rantapohjan toimitus sekä palvelut suljetaan perjantaina 22.11.2024 klo 14 työntekijöiden yhteisötilaisuuden vuoksi. Verkkosivujen kautta toimivat digitaaliset palvelut ovat käytössä normaalisti. Kaikki palvelut avautuvat jälleen maanantaina 25.11.2024 klo 8.30.
Leikkipuisto Pöllimetsä avattiin iloisissa tunnelmissa
Säiden haltijat olivat suosiollisia Olhavan entisen koulun pihaan nousseen leikkipuisto Pöllimetsän avajaisille, sillä koko aamupäivän valtoimenaan virrannut vesisade laantui juuri kun avajaiset saatiin käyntiin. Alueella hyörineitä lapsia tosin ei sadekaan hidastanut, vaan leikki maittoi vaikka vähän kastuikin.
Laulu alkaa Haukiputaalta
Rantapohjasta 11.5.1978: Suomalainen ukko lähti hevosella jäitse Ruotsin puolelle, mutta kun oli jo aivan Ruotsin rannalla, putosi hevonen jäihin. Ukolle tuli hätä, kun ei osannut ruotsia. Hän juoksi rannalla olevaan taloon ja huusi: “Ihahaa blumbsis!” B.V. Ii
Pop-up kuorokonsertti starttasi Valon juhlan ohjelmiston
Valtakunnallista Mielenterveysviikkoa vietetään tänä vuonna kuluvalla viikolla, mutta perinteisesti teemaviikko käynnistyy jo edellisenä sunnuntaina. Niin se alkoi myös Iissä, kun kansalaisopiston lauluryhmät esiintyivät pop-up kuorokonsertissa Kärkkäisen aulassa viime sunnuntaina.
Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Olavi Aukusti Jurvansuu Ylikiimingistä kuoli 2.11.2024. Hän oli 84-vuotias.
KulttuuriKuvaamon avajaisissa nautittiin bluesista
Vuoden yrittäjät palkittiin Iissä
Iin Yrittäjien syyskokous ja pikkujoulu pidettiin viime viikonloppuna Rysällä. Yrittäjät palkitsivat yhdessä Iin kunnan kanssa vuoden yrittäjänä Jussi-Pekka Kuhan, jonka yritys Kalaliike H. Kuha on harjoittanut kalan vähän vähittäismyyntiä, kalanjalostusta ja kalanjakelua yli neljä vuosikymmentä.
Ennätykset paukkuvat
Oijärven rannasta Eino Nyman on hypännyt pyöränsä selkään tänä vuonna melkein joka päivä ja kilometrejä on kertynyt tällekin vuotta jo…
Sampolassa tykätään tanssia
Pyhäinpäivää tai vanhemmalta nimeltään pyhäinmiestenpäivää juhlistettiin Oijärven Sampolassa 2.11. Römppätanssien merkeissä. Vuoden pohjoispohjalaiseksi nuorisoseuraksi viime keväänä valittu Oijärven nuorisoseuran puheenjohtaja.…..





