Aasia­lai­ses­ta­kin sel­vit­tiin

Iiläi­nen Sal­me Nie­mi (s. 1950) kuvai­lee kir­joi­tuk­ses­saan lap­suusai­kaa Kui­va­nie­mel­lä, jol­loin koko per­he sai­ras­tui aasia­lai­seen ja isä sai­ras­ti myös sen ajan vit­saus­ta tuber­ku­loo­sia. Elä­män­ko­ke­muk­sen­sa valos­sa hän ker­too suh­tau­tu­van­sa ja varau­tu­van­sa nykyi­seen koro­na­ti­lan­tee­seen rau­hal­li­sin mie­lin.

Oli pie­ni mök­ki, jon­ka pir­tis­sä ja kama­ris­sa asui pie­ni per­he. Isä, äiti ja 5–7-vuotiaat lap­set nuk­kui­vat kama­ris­sa. Isä nuk­kui yksin omas­sa sän­gys­sään ja lap­set äidin kans­sa samas­sa petis­sä, välis­sä oli vain kul­ku­mah­dol­li­suus, eikä juu­ri muu­ta tilaa ollut. Niin se oli ennen, oli pie­net kodit ja tilaa vähän, juu­ri se tar­peel­li­nen mitä elä­mi­seen tar­vit­tiin. Pir­tis­sä oli lei­vi­nuu­ni läm­mi­tyk­seen ja lei­po­mi­seen. Sen taka­na oli puu­läm­mit­tei­nen hel­la, jos­sa teh­tiin ruo­ka ja tis­kit tis­kat­tiin.

Oli vuo­si 1957. Suo­mes­sa rie­hui aasia­lai­nen ja mekin sai­ras­tuim­me tau­tiin. Koko poru­kal­le nousi kova kuu­me ja olim­me karan­tee­nis­sa, puhe­li­mia ei ollut kuin muu­ta­mas­sa kylän talos­sa ja lää­kä­ri­kin toi­ses­sa kun­nas­sa. Oli ulko­ves­sa ja sau­na, jos­sa pesu­ve­si läm­mi­tet­tiin. Yök­si tuo­tiin ämpä­ri sisäl­le johon saat­toi pis­sa­ta ja aamul­la se tyh­jen­net­tiin ulos. Ruu­an­jät­teil­le oli oma las­kiäm­pä­ri.

Äiti oli arjen san­ka­ri ja hän hoi­ti mei­tä lap­sia ymmär­ryk­sen­sä mukaan, nuo­ri ihmi­nen sil­loin. Kai­ken lisäk­si isäl­lä (Yrjö Ruik­ka, s. 1923, k. 1989) oli tuber­ku­loo­si, joten kai­ki astiat piti aina huo­lel­la pes­tä. Isäl­le oli omat metal­li­set astiat, jot­ka äiti keit­ti aina kat­ti­las­sa, jot­ta basil­lit kuo­li­vat. Kova oli huo­li, ettei tau­ti tart­tui­si mui­hin per­heen­jä­se­niin.

Sal­me Nie­men isŠä Yrjšö Ruik­ka viet­ti vii­mei­set aikan­sa PäväŠrinteen keuh­ko­tau­ti­pa­ran­to­las­sa Muhok­sel­la 1980-luvun lopul­la. Tuol­loin hŠänen elŠämäŠntarinastaan oli jut­tu pai­kal­lis­leh­ti Ter­va­rei­tis­säŠ.

Isän sai­raus oli ilmei­ses­ti remis­sio­vai­hees­sa, kos­ka hän sai olla koto­na ja tau­ti oli lääk­kein hoi­det­ta­vis­sa. Hän eli sil­ti 67-vuo­ti­aak­si ja kuo­li Päi­vä­rin­teen sai­raa­las­sa yhden keuh­kon varas­sa. Sel­lai­nen­kin oli mah­dol­lis­ta, että sai­ras keuh­ko voi­tiin lei­ka­ta, sil­lä ihmi­nen pär­jää yhdel­lä­kin keuh­kol­la.

Äiti oli sit­ten ensim­mäi­nen, joka nousi sai­ras­vuo­teel­ta ja läh­ti hake­maan kau­pas­ta ruo­kaa, ehkä lap­si­li­sil­lä. Äidin hyvä huo­len­pi­to, puh­taus ja siis­teys pelas­ti mei­dät elä­mäl­le. Pak­kas­päi­vä­nä kaik­ki kodin irtain vie­tiin ulos, jos­sa luon­to desin­fioi ja tap­poi bak­tee­rei­ta. Sii­tä pelos­ta­ko minus­ta tuli himo­sii­voo­ja, kos­ka se aika var­mas­ti jät­ti ali­tui­sen pelon basil­leis­ta. Kyl­lä puh­taus oli puo­li ruo­kaa, kuten sano­taan, sil­loin vain huo­nom­min kei­noin.

Isä eli kai­kes­ta huo­li­mat­ta mie­les­tään hyvän elä­män omal­la taval­laan. Sotaan hän jou­tui läh­te­mään 17-vuo­ti­aa­na, mut­ta sai­rau­den puh­jet­tua jou­tui siel­tä pois. Hyvä elä­mä isäl­le oli sitä, että hän sai pie­nen eläk­keen val­tiol­ta kovan tais­te­lun jäl­keen. Sil­lä sit­ten elää kituu­tet­tiin, jos­kus saim­me köy­hien­vus­tuk­se­na hie­man yli­suu­ret ken­gät, jot­ta ne mah­tui­si­vat jal­kaan pitem­pään. Meil­lä kävi myös jou­lui­sin kak­si nais­ta tuo­mas­sa sota­ve­te­raa­nien ruo­ka­pa­ke­tin. Isän sai­ras­taes­sa saa­tiin tal­kooa­pua kylän mie­hil­tä polt­to­pui­den tekoon, jot­ta pär­jät­täi­siin tal­ven yli.

Pit­kään elä­määm­me kuu­lui myös käyn­nit keuh­ko­lää­kä­ril­lä ja -kuvis­sa, jos­sa tar­kis­tet­tiin onko kaik­ki hyvin. Näin yhteis­kun­ta kan­toi vas­tuu­ta.

Oi nii­tä aiko­ja, voi vain sanoa. Nyt on aika, jol­loin on kova huo­li tule­vas­ta, lähei­sis­tä ja rakkaista.Toivon mukaan täs­tä­kin sel­vi­tään. On asioi­ta, joi­ta voim­me muut­taa ja asioi­ta, joi­ta emme voi muut­taa. Vain aika näyt­tää, mihin tämä kaik­ki joh­taa.

Aikoi­naan isä kul­ki kesät tal­vet hui­vi suun edes­sä, oli var­maan hel­pom­pi hen­git­tää. Hän pysyt­te­li koto­sal­la ja naut­ti pie­nis­tä asiois­ta kuten lap­sen­lap­sis­ta. Peru­na­maas­ta hän oli eri­tyi­sen ylpeä, antoi­han se satoa koko vuo­dek­si. Äiti oli hyvä lei­po­maan pul­laa, ries­kaa ja hapa­noh­kas­ta ruis­lei­pää, sii­hen vähän lisu­ket­ta kau­pas­ta. Myö­hem­min mai­don­kin sai ostaa pur­kis­sa. Niin sitä men­tiin pie­nin eväin koh­ti parem­pia aiko­ja.

Itse ajat­te­len mones­ti, että on men­tä­vä välil­lä pie­nel­lä lie­kil­lä ja antaa roi­hu­ta sit­ten kun sen aika tulee. Nyt täs­tä lie­kis­tä tuli maa­il­man­laa­jui­nen. Toi­vot­ta­vas­ti täs­tä ajas­ta seu­raa jota­kin hyvää­kin. Mikään ei palaa ennal­leen ja mon­ta surun ja luo­pu­mi­sen het­keä tulee. Jos olem­me jos­kus koke­neet yksi­näi­syyt­tä, het­keä tai päi­viä, tun­tuu nyt tosi pahal­ta jos vii­mei­si­nä het­ki­nä jou­tuu kuo­le­maan yksin ilman omai­si­aan tai rak­kai­taan.

Mut­ta niin kau­an kuin on elä­mää, on toi­voa parem­mas­ta. Voim­me sel­vi­tä täs­tä­kin ajas­ta. Ihmei­tä tapah­tuu aina.

Kii­tos isä ja äiti elä­mäs­tä.

Sal­me Nie­mi

 

Pan­de­miat vit­sauk­se­na vuo­si­sa­to­ja

Koro­na ja maa­il­man­laa­jui­nen pan­de­mia on nuo­rem­mil­le suku­pol­vil­le uusi koke­mus. His­to­ria ker­too, että epi­de­miois­ta ja pan­de­miois­ta on kär­sit­ty kaut­ta aiko­jen. Tyy­pil­lis­tä oli, että tau­deis­sa saa­tet­tiin kokea useam­pia aal­to­ja.

1300-luvul­la alkoi Euroo­pas­sa levi­tä tuhoi­sa kul­ku­tau­ti mus­ta sur­ma, joka oli rutois­ta tun­ne­tuin. Sen arvel­laan saa­neen alkun­sa mus­ta­ro­tan kir­pun pure­mas­ta. Mus­ta rut­to tap­pio kym­me­niä mil­joo­nia ihmi­siä.

1800-luvun alus­sa läh­ti liik­keel­le kole­ra-aal­to Intias­ta Gan­ges­joen suis­tos­ta. Suo­meen tämä tart­tu­vak­si muu­tan­tu­nut suo­lis­to­sai­raus saa­pui osa­na kole­ran tois­ta pan­de­mi­aa 1830-luvul­la.

1890–91 koet­tiin Suo­mes­sa rys­sän­kuu­me, joka oli peräi­sin Venä­jäl­tä. Suo­ma­lai­sis­ta sai­ras­tui tau­tiin noin kol­man­nes.

1918–20 pii­na­si espan­jan­tau­ti, joka saat­toi olla peräi­sin Yhdys­val­lois­ta ja levi­si Euroop­paan soti­lai­den muka­na. Suo­men väes­tös­tä nel­jäs­osa sai­ras­tui “kau­he­aan espan­jan­tau­tiin” sii­hen kuo­li jopa liki 30 000 ihmis­tä. Espan­jan­tau­din arvioi­daan olleen tähän menens­sä tuhoi­sin pan­de­mia.

1956–1958 jyl­lä­si Kii­nas­ta peräi­sin ole­va aasia­lai­nen. Kol­mas­osa suo­ma­lai­sis­ta sai­ras­tui ja 1800 ihmis­tä kuo­li tau­tiin. Aasia­lai­sen aikoi­hin oli jo käy­tös­sä anti­bioot­te­ja, joi­ta käy­tet­tiin jäl­ki­tau­tei­hin kuten keuh­ko­kuu­mee­seen. Aasia­lais­ta vas­teen saa­tiin myös roko­tet­ta Suo­meen vuon­na 1957, mut­ta tau­din leviä­mis­tä roko­te ei ehti­nyt pal­jon hil­li­tä.

1968–1971 levi­si hon­kon­gi­lai­nen Kii­nas­ta. Suo­mes­sa tau­tiin arvioi­tiin kuol­leen noin tuhat ihmis­tä.

2000-luvul­la lin­tuinfluens­sa, sikainflues­sa (2009–2010), Sars ja Ebo­la. Suo­mes­sa kuo­li sikainfluens­saan yli 40 ihmis­tä. Väes­töä roko­tet­tiin laa­jal­ti sikainfluens­saa vas­taan. Rokot­teen apuai­neen vai­ku­tuk­ses­ta rei­lut 300 las­ta ja nuor­ta sai­ras­tui nar­ko­lep­si­aan.

2020 koro­na­vi­rus. Läh­tö­maa Kii­na. Tähän men­nes­sä Suo­mes­sa vah­vis­tet­tu­ja tar­tun­to­ja nyt yli 3000, mut­ta todel­li­suu­des­sa tar­tun­to­ja voi olla monin- ellei mon­ki­kym­men­ker­tai­nen mää­rä.

Auli Haa­pa­la